Kuinka näihin sitten tulisi suhtautua?

Marimekko pyytää anteeksi suomen kansalta kopioksi paljastunutta Metsänväki-kuosikopiointia. Tuotas noin? Miksi suomen kansalta, miksi ei Ukrainalaiselta taiteilijalta Maria Primatšenklta? Tietääkseni hän se tässä tapauksessa on vääryyden kohteeksi joutunut.

Juuri tällaiset esimerkit ovat loistavia esimerkkejä ns. kulttuurisen pääoman ryöstöviljelystä, joita erilaiset firmat ja muut yhtiöt laajemmaltikin harrastavat. Miksi ihmeessä marimekko mikään poikkeus olisi? Lisäksi varmaan taustalla on, voi olla, en tiedä, arvailen vain, ns. kaikki käy ja kaikki on kulttuurillisesti vapaata riistaa ajatus.

Ymmärrän kyllä, että ei ole olemassa taiteilijaa, joka ei ottaisi vaikutteita jostain ja muokkaisi niitä omiksi tarpeikseen tai  tekisi jopa "kopioita". Se on ihan luonnollista ja ymmärrettävää sekä ollut taidealan eräänlainen käytäntö jo vuosisatojen ajan (vrt. intertekstuaaliset viittaukset), mutta melkein yksi yhteen kopiot ovat kyllä huolestuttavia. Ne kertovat tämän ajan kulttuurisen pääoman ryöstöviljelystä, joka ei viimekädessä ole kunniaksi kenellekään. Ja mikäli kyse ei ole edes "taloudellisista" seikoista olisi kyllä hemmetin kohteliasta antaa krediitit sinne minne kuuluvatkin.

Marimekon suunnittelija Kristina Isola myöntää (kun kerran kiinni jäi) kopioineensa Maria Primatshenkon kuvan Metsänväki-työhönsä ja toteaa ettei tullut ajatelleeksi tekijänoikeuksia tai sitä, että hän  omisi jonkun toisen luovaa työtä. Siis mitä vittua! Oikeasti? Eikö luovalla alalla toimiva henkilö tiedä miten alalla voi toimia ja mitkä ovat alan ns. rehellisyyskäytänteet. Ammattilainen todellakin. (ja tämä on sitä sarkasmia, mikäli ette ymmärtäneet :-) )

*Juhlat*

Pirkka-Hämeen kuvatailijat ry täyttää tänä vuonna 60-vuotta ja nyt 2.4.-21.4.2013 galleria Emilissä vanhalla kirjastotalolla onkin nähtävissä juhlavasti vanhentuneen mutta yhäti vetreän ja henkisesti notkean yhdistyksen juhlanäyttely nimellä *Juhlat* Yhdistyksen juhlanäyttelyyn voi tutustua gallerian aukioloaikana. Näyttelyn on jyryttänyt kuvataiteilija Aura Hakuri.

*Juhlat* -näyttely on myös taidesuunnistuskohde Pirkanmaan taidesuunnistuksen aikana 20.-21.4. kello 11-17 välisenä aikana. Kohdenumnero on 85.Tervetuloa!

Juhlavuotta suunnittelemassa.

Eilen illalla 10.1 klo 16.30  oli Pirkka-hämeen kuvataiteilijat ry:llä johtokunnan, johon allekirjoittanutkin on kuulunut jo muutaman vuoden, kokous Tampereen pääkirjasto Metsossa ja heti perään laajempi jäsentapaaminen, jossa hieman jo suunniteltiin yhdessä yhdistyksen 60v.juhlavuoden tapahtumia, joka on siis tänä vuonna, mikäli ette ole sattuneet kyseistä asiaa tietämään. Ettehän te, mikäli rehellisiä ollaan, vai kuinka?

Tampereella on siis paikallisen taiteilijaseura ry:n lisäksi muutama muukin hyvin toimiva taiteilijaporukka, nimiä tässä laajemmin luettelematta, joka ansaitsisi mielestäni suuremman huomion alueen kulttuurin ja taiteen kentässä noin yleensä.

Monipuolisuus ja toimivat taiteilijaporukat tuovat lisää rikkautta ja virikkeitä kunkin alueen kulttuuriin. Vesinokkaeläin tyylinen snobismi ei palvele mitään eikä ketään, ennemminkin yhteistyötä olisi laajennettava entisestään. Pirkka-Hämeen kuvataiteilijat viettävät siis juhlavuottaan nyt, ja heidän aikansa ansaitulle huomiolle olisi aika luontaisesti juurikin tässä välissä.


Tulette kuulemaan asioista lisää sitä mukaa kunhan vuosi etenee.


Sulkeutuen suosioonne

Lopultakin tunnustusta :D

Fun Timesin artikkeli maanantai 15.10.2012
Tämähän ei siis ole todellista, vaikka voisi toki ollakin.
.

Jos uskoisin taiteen olevan lahjakkuutta...

Ikuisuuskysymys taidealalla on, paljonko kyseessä on aitoa lahjakkuutta, paljonko työtä ja paljonko silkkaa sattumanvaraista ja onnekasta perimää? Kaikkia löytyy ja kaikkia kaikkia käytetään suvereenisti taiteilijan  tuotannon ja erilaisten myyttien luomiseen.

Tämäkin aihe on varmasti ns. niitä puhkipohdittuja aiheita, mitä taiteen määrittelyihin ja kysymyksiin tulee, ennenkaikkea yleensä silloin puhutaan sen taiteen ns. laadusta, josta jokaisella on sitten se oma mielipiteensä. Positiivinen tai negatiivinen, kannustava tai latistava, riippuen siitä paljonko sanojaa on lapsena sylisä pidetty ja hellitelty. Suomessa useasti kuulee, että ai tuollainen tekele, heh, lapsikin osaisi tehdä tuon. No niin kai sitten, mutta...miksi lapsi ei sitä sitten tee? Lapsella ei liene tarvetta tehdä sitä, koska lapsi tuskin ajattelee asioita ns. taiteena, jonka pitäisi sisältää jotain erikoista olemukseltaan tai atmosfääriltään.

Yleensä tuollaista sanontaa siis käytetään painamaan tekijää alas, ettei hän vain kuvittelisi osaavansa jotain tai kenties luulisi itsestään liikoja. No kaikki tämän tietää kyllä, ainakin rakkaassa suomessamme, joten se siitä.

Se mistä oikeastaan haluaisin tässä nyt "vaahdota" on juuri toisenlainen asenne. Kehuminen, ja ihannointi siinä määrin, että se pahimmassa tapauksessa ns. "tappaa" taiteilijan. "Olet niin lahjakas, en osaisi koskaan tehdä tuota". Se on kuulkaa niin, että liiallinen haliminenkin, vaikka sillä monet sielunvammat ehkäistäänkin, tekee ihmisestä ja ennenkaikkea taiteilijasta hampaattoman, ylinöyrän ja "aseettomankin" Kaikki käy -asenne taiteilijan tuotantoon on eräs pahimpiä mitä hänelle voit tehdä. Jos todella vihaat jotain, niin rakasta hänet kuoliaaksi, jonka jälkeen hänen tuotantonsa onkin suhteelisen mitäänsanomatonta silppua.Jonkinlaista kitkaa tarvitaan aina.

No nyt menee sekavaksi, joten lopetan tämän jankutuksen tähän. Tarkoitan tiivistäen vain, että jos uskoisin taiteen olevan lahjakkuutta, olisin jo pitkällä tai vaihtoehtoisesti luovuttanut jo ajat sitten, vaikka varsin lahjakas, fiksu ja filmaattinen olenkin. Miksikö? Mielestäni kyky luoda taidetta on jotain mikä "ansaitaan" vuosien työllä ja omistautumisella asialle. Taide ei ole syntymälahja, kenellekkään.


Sulkeutuen suosioonne!

Työhuoneella 24.07.2012

Minä olen kyllästynyt olemaan kiltti. Taiteellisesti tai muutenkaan
Minä olen kyllästynyt yltämään ihmisten määrittelemiin mittoihin,
ja kelpaamaan vasta ne täytettyäni. Teidän mittanne eivät osu lähellekkään omiani. Onko vika siis minussa vai teissä? Äh, antaa olla.

Minä olen kyllästynyt olemaan muille mieliksi ja tietämään paikkani systeemissä, ja sen rattaissa, vain ja ainostaan pitääkseni portinvartijat tyytyväisinä. Pyh! Olen kyllästynyt väheksymään omia ajatuksiani ja leikkimään näennäisen alentuvaa niiden edessä, jotka kuulemma tietävät paremmin. Olen kyllästynyt ihmisiin, ja heidän hyväntahtoisiin neuvoihinsa. Mitään merkitsemättömiin puheisiinsa, vain siksi että karuselli pyörisi. Eivät he minua tunne, eivätkä osaa lokeroida tekemisiäni, vaikka niin luulevat. Taitavat jotkut pahimmillaan jopa pelätäkin. Syystä, vai syyttä? Tiedä häntä. Piiri pieni pyörii.

Olen kyllästynyt siihen, että toiset tuntuvat tietävän minua paremmin, mitä osaan ja mitä en.
Mihin kykenen ja mihin taas en. Tämä elämä on minun, tämä sydän on minun, minä tiedän miten se sykkii. Mitä se ajattelee, mitä se tuntee ja ennen kaikkea miten se toimii.

Kiltteys on raskasta. Kiltteys on syvältä. Siinä joutuu väheksytyksi ja helposti kölin alitse vedetyksi. Olla arvostettu ja hyväksytty sellaisenaan, se on ihmisten
keskuudessa harvinaista, ja vielä harvinaisempaa taidekuvioissa, sillä kaikesta täytyy maksaa. Mikään ei ole ilmaista. Sanoit maalaavasi punaisen pallon, teitkin sinisen, senkin huijari, olet kaulaasi myöten kusessa ja meille anteeksipyynnön velkaa, hunsvotti.

Minä olen vain se mikä olen, oma itseni ja jos en sellaisenani kelpaa, sille ei voi mitään.
Teen mitä teen. Luon mitä luon. Ellei kelpaa, antaa olla. En aio ostaa kenenkään hyväksyntää! Minulla on omat ystäväni, en tarvitse sinun kavereitasi.

Sulkeutuen suosioonne! 


Ps. Heitä voltti!

Genius is...

 "Genius is 1% Inspiration, and 99% Perspiration." (Thomas Edison)

Uskoako vai ei? Maailmassa on niin monia eriskummallisia uskomuksia ja "totuuksia"  joista voi olla samaa mieltä tai sitten ei. Jederman ist ein kunstler! Genau, oder nicht. Who cares? Mestaruuteen mennään vain ja ainoastaan kulkemalla sitä kohti, eikä pohdiskelemalla toisten asettamia reunaehtoja. Joka vedossa mestariteos.

Rakkaudella sulkeutuen suosioonne!

Työhuoneella 25.5.2012 - Haluaisin keksiä uuden värin

Jumanklaare kun aika juoksee. Ehdin taas vaihteeksi tänään iltapäivästä työhuoneelle tekemään töitä, kun pääsin "porvarillisista" sen verran ajoissa, että homma kannatti. Niistä kolmesta maanantaina hankkimastani teospohjasta on nyt sitten tulossa kaksi eri teosta. Näin siinä sitten kävi. Yksi "kuutioitujen" sarjaan sijoittuva työ ja yksi kaksiosainen "päättömien" ihmisten työ. Valitettavasti jätin kameran kotiin, noh kuvia seuraa taas kunhan jutut valmistuu.

Luonnostellessa törmää sellaiseenkin seikkaan, että alkaa miettimään sitä millä värillä teoksen sitten oikein maalaisi? Mikä kuvaisi parhaiten sitä tunnelmaa, jota pyrkii luomaan, ja mikä sävy olisi paras teoksen sisällöllisen "sanoman" kanssa. Jos joku ajatteli että se tulisi sieltä itsestään niin ehei, ei tule. Ainakaan allekirjoittaneelta. Kyllä värien kankaalle vetäminen on lopultakin melkoisen työn tulos ja tuote. Joko tietoisen tai alitajuisen, mutta silloinkin kyseinen työ on tehty. Tässä onkin juuri se taiteen henkinen sisältö, vai miten se Kandinsky asian aikanaan ( ainakaan) ilmaisi. Toivoa sopii, että se ilmenisi myös teoksen tarkastelijalle.

Hupaisaa on se, että mikään olemassa olevista väreistä, ei heijasta sitä henkilökohtaista tunnetta, joka tekijän sisältä, eli itselläni, nyt tällä hetkellä kumpuaa.  Asiaa voisi luonnehtia kysymällä minkä värinen on valaistuminen? Tai millaisia ovat vapautumisen sävyt? Siinäpä koaneita kerrakseen, jos täällä joku Zenin harrastaja sattuisi visiteeraamaan. Täytyy siis tyytyä "värittämään" teokset vain niillä mahdollisuuksilla, joita värikartoissa ilmenee. Onhan siinäkin kyllä ihan riittävästi. Huokaus. Haluaisin kuitenkin niin kovasti kehittää tai keksiä kokonaan uuden värin. Värin jota ei vielä tunneta. Eipä taidä olla mahdollista, tai jos on niin ko. homma tulee oikeasti tapahtumaan täysin vahingossa, niinkuin yleensä merkittävillä asioilla useasti tapana on.

Tästä sitten toiseen asiaan. En jaksa enkä viitsi(si) katsella kovin hirveästi videotaidetta tai vastaavaa. Se on yleisesti vaan niin hemmetin tylsää ja tyhjänpäiväistä. No ehkä joku on eri mieltä, ja hyvä niin. Tähän asenteeseeni vaikuttaa kyllä paljon osaltaan se, että töissäni (porvarillisissa!) on esitelty kolmatta liikkuvan kuvan kavalkadia ja muuta hulabaloota. Alkaa kyllä jo riittämään - tunnustan.

Toisaalta, ei niin heikkoa ettei jotain hyvääkin. Kyseisen pohdinnan kautta ajattelee näitä taideteosten tekniikoita ja sisältöjä tavallaan laajemminkin. Miksi joku ei viehätä kun taas toinen viehättää? Maalauksen ja miksei grafiikankin, yleensä pysähtyneen kuvan, arvoa nostaa kyllä ainakin allekirjoittaneella se yksinkertainen seikka, että maalaus, grafiikanlehti, valokuva tms. ei HUUDA HUOMIOTA vastaanottajaltaan ja antaa ikäänkuin rauhan kokea ja oivaltaa itsensä kaikessa rauhassa.

Tätä ei jatkuva pseudovideaalinen kuvavirta (informaatiovirta) kykene koskaan tekemään, ja kiintoisa kysymys onkin tuleeko jatkuvasti virtaavasta kuvavirrasta esiin koskaan mitään erityistä tai edes, noh, kunnollista, joka jäisi mieleen. Sitä samaa "uutisvirtaa" kaikki tyynni. Tällaisen sotkun keskeltä on varsin rauhoittavaa vetäytyä maalauksen pariin ja yrittää kuulla se mitä teos katsojalleen kuiskii. Tässä on maalauksen vahvuus ja voima, yhä tänään ja varmaan myös iankaiken. Uskokaa huviksenne.

Sulkeutuen suosioonne!

Taiteilija se on huonokin taiteilija.

Lupasin palata edellisessa kirjoituksessani ns. ulkoa tuleviin paineisiin ja ulkoa kuuluviin "ääniin", jotka aiheuttavat taiteellista työtä tekevälle mahdollisesti paineita suuntaan tai toiseen. Henkilökohtaisesti ole sitä mieltä, että koko taiteiljan käsite ( ammattina tai miten vain) on hieman abstrakti ja jopa absurdikin konstruktio. Kuka nyt ketäkin tällä asialla sitten laittaa!

Alkuidea tälle pohdinnalle tuli Brian Shervinin artikkelista, tai oikeastaan kysymyksestä "Oletko samaa mieltä väitteen kanssa, että taiteellisen kyvyn puute estää ihmisiä olemasta taiteilijoita?"

Taiteellinen kyky? Taiteellisen kyvyn puute? Mitä hittoa, ja kuinka? Kysehän on vain ja ainoastaan siitä kuka tuon asian nyt mitenkin määrittelee. Shervin halusi siis kysymyksellään tietää, että jos taiteellinen ilmaisuvoima määrittää sen onko joku taiteilija vaiko ei, niin missä menee se kynnys, jossa lakataan olemasta esimerkiksi vain maalari ja muututaan taiteilijaksi. Sekä ihmisten mielipiteen siitä voiko tuolle termille taiteilija, asettaa mitään kiinteitä vaatimuksia, ja jos voi niin minkälaisia. Tätä iänikuista jorinaa siis.

Useasti eräänlaisena perusmääreenä käytetään termiä taito. Jotain sanottavaa ja taito sanoa se, sanoi eräskin entinen presidentti. No mitä sitten on taiteellinen taito? Tällainen määrittely saattaa äkkiä saada rumia piirteitä, esim. taiteilijat toinen toisensa kimpussa pieni piiri pyöriin markkinoilla. Mahdollista on ( ja mielestäni tasan yhtä rumaa ) myös ulkopuolinen määrittelyvalta, etenkin Suomessa, jossa ollaan oltu nöyrinä ja kuuliaisina jo ammoisista ajoista ns. ylemmille tahoille, ja jossa hallintoviranomaiset määrittelevät kaiken myös taiteessa. Tietääkö taidevirkamies mitä on hyvä taide, ja kuka on taiteilija ja kuka ei?

Voivat toki tietää, mutta eivät välttämättä. He ottavat sen mitä heille alan instanssien, esimerkiksi koulujen kautta esitellään, ja muut jäävät sitten surutta tuon asian varjoon. Surullista on vaan se, että ei noista kouluistakaan aina niin taitavia tekijöitä tunnu tulevan, mutta onhan heillä koulutus asiaan, joten jos ovatkin huonoja, ovat silti taiteilijoita, koska heillä on asiasta esittää tarvittava dokumentti.

Siihen kuka se nyt olisi huono ja kuka hyvä taiteilija en itse osaa vastata. On minulla toki omat suosikkini, mutta jostain syystä ei tulisi pieneen mieleenikään määritellä heidän hyvyyttään tai merkityksellisyyttaan tässä maailmassa. Siinä toiminnassa on oikeastaan jotain äärimmäisen valheellista ja ennenkaikkea omahyväistä.

Uskokaa huviksenne!

Ps. Ai niin ja lopuksi vielä linkki itse juttuun ja mielipiteisiin maailmalta. Lukekaa huviksenne tästä!

Kun ideat ei huvita tippaakaan!

Pitkästä aikaa olen saanut ns. aikaa...aikaiseksi tms. lueskella tämän blogimaailman juttua taas taidealalta ja sen liepeiltä. No onhan ollut muuta tekemistä, joten laiskuudesta minua ei voi tässä tapauksessa syyttää, vaikka tunnustan, että senkin taidon halutessani kyllä osaan mitä mainioimmin. No se siitä ja asiaan.

Muutamat asiat eri taideblogeissa pistivät silmääni ja herättivät pieniä värinöitä pääkopassa, joten pohdiskellaan nyt hieman sitten vaikka niitä. Eräs ajatuksia herättävä oli Moshe Mikanovskyn artikkeli Am I an Artist? FineArtViews -sivustolla. Kyseisessä artikkelissa Mikanovsky pohtii taiteellista vastatuulta ja vastustusta taiteellisen toiminnan tekijänä. Kyseessä on siis vastustus (resistance), joka eri tule ulkoapäin ja ulkomaailmasta vaan tekijän itsensä sisältä. Ulkomaailman vastustus onkin sitten kokonaan toinen juttu, jota koetan käsitellä seuraavassa jutussa. ;-)

Kuulostaako yhtään tutulta? Kaikillahan meillä tuollaisia lukkoja työskentelyssämme on esiintynyt, eikö? No Mikanovsky totesi artikkelissaan, ettei hän ole maalannut  vetoakaan tämän vuoden puolella ko. vastustuksen vuoksi ja että hän oli hukkua siihen, että tämä "multi-hirviö" kertoi hänelle, ettei hän ole todellinen taiteilija. Että hän ei ole tarpeeksi hyvä. Että hän on huijari, joka  ei voi antaa neuvoja ja ohjeita muille ihmisille ja taiteilijoille, koska ei ole onnistunut omillansa ja omassa taiteessaan. Että hänen olisi parempi palata vanhaan työhönsä ja päästää irti unelmistansa jne jne... ja että hän uskoi kaiken mitä tuo "ääni" hänelle kertoi. Kaiken muun "itsensämollaamisen" lisäksi hän kertoi keksineensä kaikenlaisia tekosyitä sille että ei tee taidetta, piti siivota, laittaa ruokaa, käydä kaupassa jne. Kilinkellit! No toisaalta, kukapa tuollaiseen ei olisi joskus sortunut?

Kuitenkin Mikanovsky sai oman sisäisen kritiikkihirviönsä vaiennettua ja oivallettua sen, miksi taiteilija tekee työtänsä ja ketä varten. En luettele syitä tässä nyt, koska jokaisella tekijällä nuo syyt voivat olla mitä moninaisimmat, ja en halua toisten motiiveihin edes sekaantua. Kuitenkin välillä mieleeni tulee, että koulitaanko taiteilijakuntaa aivan liian turhan ankaralla itsekritiikkillä ja kritiikillä "milloin kenenkin" taholta ja he uskovat näitä huutavien ääniä korves...eh, taidekeskuksissa, ja antavat latistaa oman elämänsä ja luovuutensa siihen, että joku jossain ei arvosta heidän tekemisiänsä. Arvoisa taiteilija. Luovuutesi on sinun pääomasi, ei kenenkään muun, vaikka sen hedelmistä toki pääsevät muutkin nauttimaan, ja heidän pitääkin päästä, koska taide on lahja. Arvosta sitä, älä ole itsellesi ja tuotoksillesi niin naurettavan "ankara". taide on turhaa ja siksi täysin välttämätöntä. Jos ideat eivät hetkellisesti huvita tippaakaan, niin anna sille aikaa ja muista olennainen tehtäväsi. Kyllä se siitä lähtee, kun et vertaile itseäsi muihin ja jätät turhat jorinat, mistä ne sitten tulevatkin, sikseen sekä keskityt olennaiseen ja saavutat tasapainon luomisen ja muun elämän välillä.

Uskokaa huviksenne! ;-)

Mr Pricasso oletan?

Eteeni sattui Voima-lehden verkkosivuilta Petri Rautiaisen 05.04.2012 kirjoittama artikkeli australialaisesta Tim Patch nimisestä taidemaalarista. Tim Patch tunnetaan myös nimellä  Pricasso ja hän lienee maailman tunnetuin ja kenties ainoa jatkuvasti peniksellään maalaava taiteilija. Onhan noita satunnaisesti joku aina kokeillut jossain ennenkin, mutta...herran vekotin on maalarin työkalu. Matka Pricassoksi alkoi kuulemma jossain bileissä tehdystä ”et uskalla” -tempusta ( tähänkö nyt sitten laitetaan, että pojat on poikia - no olkoon niin! :). Munalla maalaus onnistui kekkereissä kuuleman mukaan yllättävän hyvin, ja siitä se ura on sittemmin taiteilijalle urennut.

Herra Pricasso maalaa kuulemma pääasiassa eroottisilla messuilla ja vastaavissa tapahtumissa, joten pitihän sekin arvata, että pornoksi menee. Miksi ei taidemessuilla, kysyn vain ihan näin viattomasti. Iso osa tekijän tuloista tulee tällä hetkellä erilaisista tilauksista, jotka hän kuulemma maalaa sähköpostiinsa tulevista valokuvista. Itse maalausprosessi taltioidaan videolle todisteeksi.Mahtaakohan siis asiakas saada videonkin ko. luomisprosessista.

Pricasso on kuulemma myös lähettänyt teoksiaan erilaisiin taidekilpailuihin, saamatta isompaa tunnustusta. Noh, se on juuri tuota taiteen ihmeellistä juhlavuutta, jossa teoksia pitää ihailla turkispuuhkassa arvokkaasti päätään puolelta toiselle käännellen ja hymähdellen.

Taiteilijan tunnetuimpia maalauksia lienevät  muotokuvat eri poliitikoista. Kuvien muotokieli on kuulemma satiirista, ja provokatiivista. Esimerkkinä vaikkapa G. Bush, T. Blair tai S.Palinin naamat, jotka  on vedelty kankaalle tällä orgaanisella pensselillä.(esimerkkikuva!)

Isompaa palautetta taiteilija ei ole jutun mukaan kuitenkaan saanut, mitä sietää ihmetellä. Ehkäpä muualla osataan suhtautua satiiriin ja ironiaan niin kuin siihen kuuluukin, eikä hermostua pienistä, kuten armaassa kotosuomessamme niin usein tapahtuu.

Sana viikonvaihteeksi 19.11. - 20.11.2011

“If we, citizens, do not support our artists, then we sacrifice our imagination on the altar of crude reality and we end up believing in nothing and having worthless dreams.”



― Yann Martel, Life of Pi

Pitäisikö minun muuttaa New Yorkiin?

Internetin ihmeellisessä ja sosiaalisessa maailmassa käydään toisinaan myös kiintoisia keskusteluja taiteesta ja siitä mikä on, missä on ja miten on merkityksellistä ja mikä ei.

Viimeisessä FineArtViewsin artikkelissa FASOn perustaja kannusti lukijoitaan kommentoimaan ja käymään keskustelua paikallisten näyttelyiden tärkeydestä suhteessa unelmiin ulkomaisista suurnäyttelyistä ja siellä menestymisestä. Varsin kiintoisa aihe siis. Kukapa meistä ei kirkuen haluaisi Pariisiin, Roomaan, Lontooseen tai New Yorkiin? Minä ainakin. Netin kauttahan noita kutsuja myös aika runsaasti aina välillä tuppaa tulemaan, myös allekirjoittaneelle. Eri asia sitten onkin mikä tarjous on vakavasti otettava ja mikä taas ei. No tarjousten ja pyyntöjen asiallisuus kyllä selviää asioita tutkimalla ja selvittämällä mikä se tarjottu "diili" sitten kulloinkin on. Riemusta kiljuen ei kannata idioottimaisuuksia tehdä, vaikka sitten Pariisiin pääsisikin. 

Tätä aihetta käsitteli 21.9. artikkelissaan myös Brian Sherwin, säännöllinen FineArtViewsin kirjoittaja  Ammatiltaan Sherwin on taidekriitikko, bloggaaja, kuraattori, taiteilija ja kirjailija Yhdysvalloista, läheltä Chicagoa, Illinoisista. Sherwin tuntuu uskovan vakaasti, että taiteilijoiden pitäisi yleisesti ja pääsääntöisesti keskittyä omaan asuinympäristöönsä ja keskittyä omaan paikkaansa siellä, mikä se kulloinkin sattuu olemaan, ja pyrkimään saamaan paikallista menestystä. Siitähän se taiteilijan todellinen elanto parhaimmillaan irtoaa. No ympäristön asenteet tietysti vaikuttavat kovasti tuon elannon ja arvostuksen saamiseen. Pienien piirien keskelle ei oikein tunnu ketään enää "paikallisten johtavien ja merkittävien taiteilijoiden" lisäksi mahtuvan. No tätähän ei pitänyt nyt käsitellä tässä.

Taloudellisten syiden lisäksi Sherwin on myös sitä mieltä, että taiteilijoilla on kulttuurinen vastuu elämänlaadun parantamisesta ja taiteiden säilyttämisestä alueellaan. Taiteilijoiden tulisi laittaa ehdollistetut "kansainväliset" taidetähteyden unelmat sivuun ja keskittyä siis täysin oman alueensa toimintaan omassa yhteisössään. Ajatushan on lopultakin melko mielenkiintoinen. Olen itsekin havainnut käytännössä sen, että myös taidemaailman muut toimijat museonjohtajista pienempiin kuraattoreihin, taiteilijoiden lisäksi, näillä "lakeuksilla" tuntuvat pitävän kaikkea sitä mitä muualla tapahtuu ja on näytteillä merkityksellisempänä kuin se mitä kotikonnuilla tapahtuu. No onhan tämä tietysti aika helppo ja laiskakin taidepoliittinen näkemys, sillä kukapa sitä haluaisi nähdä paikalliset tekijät maailmanluokan tekijöinä, etenkin kun ne kaikenlisäksi tuntuvat valittavan ja vinkuvan milloin mistäkin asiasta ja omalle kohdalle osuneesta elämän pikku vääryydestä. Hyi meitä! :D

Sherwin toteaa olevansa varma siitä, että useimmat meistä taiteilijoista ovat kuulleet tai lukeneet erilaisina muunnoksina esimerkiksi seuraavanlaisen ajatuksen: "Jos haluat menestyä taiteessa joudut menemään New Yorkiin (Pariisiin, Roomaan, Lontooseen jne...), jossain vaiheessa uraansa tavalla tai toisella. Ajatus siitä, että kansallinen ja kansainvälinen menestys taiteessa voi löytyä vain suurista taidekeskuksista, kuten edellä mainittiin on alistanut, kiusannut ja ahdistanutkin taideyhteisöä vuosikymmeniä. Sherwin puhuu artikkelissaan pääsääntöisesti yhdysvaltalaisesta taideyhteisöstä, mutta niin"alhaalla kuin ylhäälläkin" ja pata kattilaa soimaa. Tätä ajatusta ovat ruokkineet taidekoulut, kaikenmaailman gurut, keskeiset tiedotusvälineet (alias etelänmetia!:) ja suomalaisessa mentaliteetissa lisäksi kaikkeen omaan kulttuuriin liittyvä alemmuudentunto suhteessa muihin.

Taiteiljan kantilta varmaan onkin tietyllä tavalla olennaista oman työkentelynsä kannalta miettiä jo heti alkulähteillä töidensä ja työskentelynsä perimmäisiä motiiveja. Onko tarkoitus tehdä mahdollisimman hyvää taidetta, vaikka paikallisesti, vaiko ryhtyä leikkimään "taidetähteä" suuremmissa ympyröissä, joihin kuulemma mukamas on jotenkin vaikeampi päästä ja lyödä läpi kuin kotoisilla kirkonkylillä! Koettakaapa olla tähti kotoraitilla ja huomaatte miten helppoa se oikein on. New York, no siellähän kaikki ovat tähtiä! ;-) Tarkoitan vain, että tietysti mahdollisuudet aina kannattaa käyttää hyödykseen tilaisuuden tullen, mutta silloinkin kannattaa taiteensa perimmäiset motiivit pitää visusti mielessä.

Yksi vahvimmista askeleista, jonka taiteilija voi ottaa kohti ns. menestystä on sen seikan uudelleenmäärittely, mitä se ko. menestys oikeastaan tarkoittaa. Erään "menestymisen" määrittelyn mukaan menestys on 1.) Toiminnan tavoite tai tarkoitus. 2)  Suosion tai voiton saavuttaminen." 3) ". Henkilö tai asia, joka sisältyy haluttuun tavoitteeseen tai tuottaa hyvinvointia." 4.) "Määritetyn tavoitteen saavuttaminen tai saavuttamatta jääminen eli lopputulos." Missäänhän ei siis mainita Pariisia tai New Yorkia, tai mitään muutakaan paikkaa. Lopultakin menestys on sitä mitä teet siitä ja miten määrittelet sen ihan itse. Menestys kotikonnuilla on yhtä mielekästä ja hyvinvointia tuottavaa kuin mitä saattaa löytää edellä maitsemissani taidekeskuksissa.

Taiteilja voi siis toimia varsin mainiosti myös "pienemmissä" ympyröissä ja tuottaa kotikonnuilleen iloa ja kauneutta ( tai ahdistusta ja rumuutta) ilman suuria kansainvälisiä taidekeskuksiakin. Vain asenteenmuutosta tarvitaan niin taiteilijoiden kuin taidemaailman toimijoidenkin keskuudessa. Se aennemuutos lähtee itsearvostuksesta, ja oman kulttuuripiirin kunnioittamisesta sekä arvostamisesta. Nyt!