Työhuoneelta: No comment.

Musiikki ja kuvataiteet.

Sitä vaan, että Bo Diddley -komppi sopii loistavasti taustalle, kun maalaa suurella pensselillä.

Ei mulla muuta!

Outoksia, ihmeellisyyksiä ja ihmetyksiä.

Ihmettelin tuossa eräänä päivänä saatuani erään mustetyöni valmiiksi ja aseteltuani sitä erilaisiin kehystysvaihtoehtoihin, että hemmetti soikoon minähän olen jo tuon työn tehnyt joskus. Pilkulleen samanlaisena ja samoin ideoin.

Kuitenkin siinä vaiheessa, jolloin aloitin tarkstuskierroksen asiasta, ja minulla on yleisesti ottaen melkoisen hyvät valokuvadokumentaatiot tehdyistä ja jopa puolivalmiista töistä, en kuitenkaan mistään löytänyt ko. työn "kopiota" tai edes puolivalmista "luonnosta" teoksesta. Omituista, todella. Tavallaan vähän pelottavaakin.

Kysynkin nyt onko kenellekkään muulle ikinä käynyt niin, että saatte jonkin työnne valmiiksi, ja jonkin ajan kuluttua seuraa konkreettisesti tunne, että olet jo aiemmin tehnyt prikulleen saman työn? Vaikka ette oikein tiedäkään milloin.

Tietysti mahdollisuuksia on monia, kuten esimerkiksi se että olen uneksinut koko työn aiemmin ja sitten se vain putkahti ulos pääkopasta, tai sitten olen nähnyt vastaavanlaisen työn jossain ja se tunkee läpi oman suodattimeni kautta. Tai sitten olen tehnyt sen aivan jossain ns. rinnakkaistodellisuudessa, jonain samana mutta eri tekijänä, jos oikein scifimeininkiä asiaan haluaa sekoittaa. Pirustako noista lopultakaan tietää. Mikään taidehan ei koskaan synny puhtaasta tyhjiöstä, vaan niiden taustalla vaikuttaa aina jokin muu asia, konkreettinen tai sitten ihan vain ajatuksellinen virike.

Hupaisaa, ja kuten jo totesin, myös hiton outoa on saada tuollaiset ajatukset ns. kiinni omista töistään.
Tiedä sitten mikä on todellisuus asian takana, jos sellaista nyt yleensäkään mistään löytyy.

Sulkeutuen suosioonne!

Onko omista töistään pidettävä?

Olen aina satunnaisesti harrastanut facebookin puolella ns, päivän kysymyksiä, johon kaverit ja ystävät ovatkin mukavan innokkaasti vastailleet. Kiitos heille siitä. Noin viikko sitten oli jälleen aika silloisen päivän kysymyksen. Koskien erityisesti jollain lailla luovaa työtä tekeviä ystäviäni ja tuttujani, muidenkin mielipiteitä toki arvostettiin, pois se minusta etten arvostaisi, mutta tämä kysymys liittyi suoranaisesti maalaamiseen ja ns. luovaan työhön. Esitän sen myös tässä uudelleen. Kuinkas kuulkaa on? Onko omista töistään pidettävä?

Tämä tuli mieleen, kun tein tulevaan näyttelyyni "Women Who Run with Testicles" viimeisiä teoksia, jotka ovat kokonaisuuden kannalta aika olennaisia, mutta aiheeltaan sellaisia, että itse en millään muotoa voi sanoa pitäväni niistä. Ko. työt ovat jollain lailla liian machoja allekirjoittaneelle ( joo, heh, uskokaa huviksenne.), mutta todellakin ilmaisevat sen ajatuksen/idean jota haluankin niiden ilmentävän.


Mielenkiintoinen ja ihmeellinenkin dilemma tuo.

Sulkeutuen suosioonne!

Työhuoneella 20.8.2013

Jälleen ahkerana. Mukavaa. Tosin maalauskaupan kautta hakemaan muovikassillinen tarvikkeita. Homma etenee oikein mallikkaasti ajatellen lokakuun tulevaa näyttelyä galleria Rongassa. Nyt pitäisi löytää jo hieman aikaa kutsujen, julisteiden ja muun tilpehöörin kasaamistakin varten. No niillä on kyllä tapana järjestyä, kunhan ei turhaa stressiä asiasta ota.

Lyhyesti tämä tässä täältä sinne!

Työhuoneella 17.8.2013

Vaihteeksi meni pitkä tovi työhuoneella tänään. Hyvä niin, kyllä sitä on ehditty jo kaivatakin.
Kyllä se kuulkaa on toisaalta myös hemmetin "kitkaisaa" käynnistää luomiskone/maalauskone sen jälkeen kun on pakosta joutunut pitämään paussia luovasta työstä. Viimeiset pari viikkoa onkin mennyt "porvarillisten" parissa eikä siinä sinänsä mitään, mukavaahan sekin on. MUTTA...

Tuntuu jukoliste kuin olisi kaikki oppimansa unohtanut, ja jälki on sitten kuin kuuluisalla taiteoilijalla Koko -gorillalla, mutta asteen verran heikompana. Jospa siinä onkin koko totuus? KOKO totuus!

No asiaan taas. Kyllä homma sitten alkoi jälleen ajan kanssa kulkemaan, kunhan vaan sai mielensä ensin rauhoitettua sille tasolle, että homma otti paremmin tulta. Ei siitä lopultakaan sitten yhtään paskempaa olekaan tulossa. Jos ei tänään muuta tapahtunut kuin että saatiin  itsetunto kohdalleen niin huomenna sitten homma jatkuu. Ei sekään ole hullumpaa.

Ai niin. Hommasin muuten cd-soittimen/radion työhuoneelle. NYt voi antaa myös ääniaaltojen viedä johoinkin suuntaan, mikäli siltä tuntuu.

Sulkeutuen suosioonne!

Työhuoneella 29.5.2013

No ensin mä olin ihan, että vihdoin ja wau. Sitten tietysti seurasi mietiskelyä siitä, että mitä ihmettä se mies on oikein aikeissa tehdä? Oranssia ja vihreää! Sitten seurasi, että no joo, jonka jälkeen kaikki oli taas pilalla.

Switch!

Teoksen vaihto, jonka kohdalla alunpitäen oli fiilis, ettei tästä nyt ainakaan mitään tule. Mustan harmaata siniseen taittuen. Nyt alökoi lyyti kirjoittamaan, Hmmm....mielenkiintoista. Nyt tämä jää tähän, Lupaavaa taas. Tunnelma nousee.

Switch! Teoksen vaihto.

Jumankauta, kuinka kauan kestää punaisten kuivua, vituttaa, mutta ei vaivuta epätoivoon vaan mennään ympäriltä eteenpäin minkä pystytään. Siedettävää jälkeä, ihan siedettävää. Punaisia palavia hahmoja sinisen viileällä taustalla. Kertokaa siis rakkaudenkaipuusta ja hyväksynnäntoiveista, oi päättömänä lentävät.. Kyllä noista hyvä tulee, uskokaa pois.

Kahvitauko. Jutustelua Kemin teatterinjohtajan keralla.

Switch! Paluu alkuun ja ensimmäiseen teokseen. Jospa kokeilisinkin seuraavaa, rajattomia väriliukumia. Vaikuttaa lupaavalta, nyt rupeaa juttu näyttämään siltä miltä sen pitäisikin, sisulla vaan ja periksi ei anneta. Hommahan on edistynyt tänään ihan mainiosti.

Pensselien puhdistus ja kotiin. Suht´ tyytyväisenä.

Sulkeutuen suosioonne!

Työhuoneella 11.5.2013

ensimmäinen kerta, kun painuin työhuoneelle työskentelemään sitten taidesuunnistusviikonlopun. Jotenkin tuollaisilla happeningeilla, ainakin allekirjoittaneelle, on tapana katkaista hyväkin työskentelyvire. Kestää aikansa siirtyä työskentelymoodista PR-moodiin ja taas takaisin.

No yhtäkaikki aloitin taas homman hitaasti ja kärsivällisesti, ja kyllähän se siitä sitten tuntuu taas irtoavan, ei valittamista. Olen tainnut todeta joskus aiemminkin, että iän myötä myös kokemus karttuu ja se auttaa etenkin tuossa luovan työn siirtämisessä käytäntöön. Voisikin todeta, että kun nuorena tarpeeksi haahuilee, niin vanhana sitten jo rutiinilla taitaa. Flow on hieno asia, mutta ilman sitäkin on pystyttävä kyllä täysipainoisesti työskentelemään.

Homma etenee ja tuloksia odotellaan konkreettisesti vasta syksyllä tulevan näyttelyn myötä. Kiirettä ei siis ole, mutta ei laakereillekaan toki voi jäädä lepuuttelemaan.

Sulkeutuen suosioonne.

Ps. Lukukierroksessa Henry Wuorila Stenbergin Hämärän näkijä. Vaikuttaa lupaavalta ja kiinnostavalta.
En kuitenkaan ole mikään kriitikko, joten ei siitä sen enempää, Lukekaa kritiikit jostain muualta. ;-)

Kerran vielä: Niin...miksi?

Eräs tuttavani esitti minulle taidettani ja taiteilijuuttani koskevan sinällään kiintoisan ikuisuuskysymyksen.
Miksi teet  taidetta? Eihän siitä elantoa saa, vai saako? Mitä hyödyt taiteilijuudestasi? ( Jotenkin tällainen itsensäpuolustelu asiasta joka ei mitään puolusteluja edes kaipaa alkaa nyppimään ennenpitkää, uskokaa huviksenne.)

Tuo kysymys tuntuu aivan turhalta. Kannattako tekeviltä ihmisiltä tuollaisia edes kysellä. Kuka se mietiskelikään, että kuinka selittää värejä sokealle?

Enpä sitten keksinyt mitään muuta varsinaista syytä kuin sen miten toimin yleensäkin tässä elämässä. Huvin vuoksi, nautinnon vuoksi, ehkä oppiakseni jotain jostain, vaistonvaraisesti ja kokonaisvaltaisesti. En tuon tiukemmin osaa asiaa rajata, mutta nythän senkin "hulluuteni" laadun sitten tiedätte.

Mukavaa viikonloppua itse kullekin!

Sulkeutuen suosioonne!

Onko boheemi homeessa - mihin lokeroon taiteilja työnnettäisiin?

Taidekriitikko ja kirjoittaja Brian Sherwin aloitti sivustollaan keskustelua siitä yleisestä taiteilijakuvasta, jollaiseen ainakin suuri yleisö tuntuu jatkuvastri viittaavan. Huoleton ja vastuuton boheemi. Kuka sitä taiteilijakuvaa tarvitsee, mihin ja kuka sitä oikein ylläpitää? Ihan kiinnostava kysymys.

Sherwin toteaa, että suurin osa hänen tuntemistaan taiteilijoista ovat ahkeria ihmisiä. Jotkut heistä työskentelevät kahden tai kolmen työpaikan lisäksi omalla taidestudiollaan keskittyen omiin tekemisiinsä taiteilijana. Hänen tapaamansa taiteilijat ottavat vastuuta perheestään - aikataulujaan soveltaen, kuten muutkin ammattilaiset alastaan riippumatta joutuvat tekemään. Nämä taiteilijat eivät ole viihdekirjallisuudessa ja elokuvissa yleisesti kuvattuja "huolettomia sieluja", vaan vastuullisia kansalaisia ​​- yhteiskunnan tuottavia jäseniä ja ammattilaisia. Näiden luovien ihmisten työt eivät ansaitse Sherwinin mielestä jäädä puristuksiin ulkokohtaisiin stereotypioihin taiteilijoista.

Sherwin kysyy myös, varsin oikeutetustikin kukaties, että kuka on tuottavampi: henkilö yhteiskunnallisesti ajatellen, sellainen joka kuluttaa keskimäärin 4 tuntia joka ilta television ääressä töistä tultuaan vaiko henkilö, joka viettää keskimäärin tuon 4 tuntia joka ilta työhuoneellaan, muiden velvoitteiden lisäksi? Vastaus on ilmeinen ja arvattava. Se työntekijä, joka sattuu olemaan lisäksi taiteilija on paljon tuottavampi kuin "tavallinen" keskiverto aikuinen. Hän lisää kulttuuria, eikä vain kuluta sitä. Ei aivan vähäinen arvo sinänsä, enkä pyri tällä minkäänlaiseen moraaliseen hybrikseen, kunhan totean asian.

Olen juuri kyseisessä kuvailemassani tilanteessa itsekin. Työntekijänä jossain muualla, vaikkakin taidealalla myös näissä "porvarillisissa" (huomaatteko?) sekä näiden lisäksi taidetta tehden. Taiteilija vai museoduunari?
Kuka määrittelee? Kenen ongelma oikeastaan? Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia positioida itseäni millään "kentällä", oli kyseessä taide tai sitten jokin muu kyseisellä hetkellä päälle painava "rooli"

Tilanne on tietysti omalaatuisensa, firaabelitaiteilija, firaabeliduunari, mutta en varmasti ole ainoa, joka näin joutuu omalla kohdallaan toimimaan. No valinta on alunpitäenkin ollut omani. Tukisysteemit taiteilijoille ovat mielestäni vähintäänkin erikoiset, eriarvoistavat ja antavat vallan sellaisille instansseille, joille se ei missään nimessä edes tulisi kuulua, taiteilijan kantilta katsottuna. Piiri pieni pyörii. Olenkin halunnut välttää kaikin tavoin pikkusieluisten taidebyrokraattien kabinettivehkeilyjen pelinappulaksi joutumista, ja siitä seuraa se, että omat "taiderahat"on hankittava sitten jotenkin muuten, ja siihen auttaa työpaikka. Muuan toinenkin hyvä puoli ns. ulkonaisen työpaikan omaamisessa kyllä on, nimittäin se, että se laittaa asiat suhteellisesti järjestykseen ja pitää arvot ja merkitykset asioiden välillä tasaapainossa ja järjestyksessä. Vaikka en päivittäin töiden jälkeen 4 tuntia työhuoneellani vietäkään, niin yllättävän paljon sitä kuulkaa saa aikaiseksi jos siellä viettää edes jonkun tunnin viikossa kahtena tai ahkerimpina viikkoina kolmena iltana viikossa.

Ai niin, se boheemi taiteilijakuva. Olen sitä mieltä että kyseinen stereotypia ei oikeastaan ole muuta kuin markkinointitapa, tai ajatus siitä kuinka "taiteilja" käsitteenä kaupataan suurelle yleisölle. Johtuen yksinkertaisesti siitä seikasta, että yleisö tuntuu rakastavan tarinoita. Miksi siis taiteilijat tekisivät poikkeuksen tässä? Pitäähän esimerkiksi levykaupan tuoteetkin jaella jotenkin "omiin" lokeroihinsa, jotta juuri niistä kiinnostunut yleisö ne löytäisi. Tämän päivän boheemitkin ovat siis juuri noita Sherwinin mainitsemia ammattilaisia, jotka saattavat ainostaaan esittää sitä mitä heiltä odotetaan  (näinhän useat ammatti-ihmiset tekevät alasta riippumatta), eli boheemeja.

Sulkeutuen suosioonne!

Jos uskoisin taiteen olevan lahjakkuutta...

Ikuisuuskysymys taidealalla on, paljonko kyseessä on aitoa lahjakkuutta, paljonko työtä ja paljonko silkkaa sattumanvaraista ja onnekasta perimää? Kaikkia löytyy ja kaikkia kaikkia käytetään suvereenisti taiteilijan  tuotannon ja erilaisten myyttien luomiseen.

Tämäkin aihe on varmasti ns. niitä puhkipohdittuja aiheita, mitä taiteen määrittelyihin ja kysymyksiin tulee, ennenkaikkea yleensä silloin puhutaan sen taiteen ns. laadusta, josta jokaisella on sitten se oma mielipiteensä. Positiivinen tai negatiivinen, kannustava tai latistava, riippuen siitä paljonko sanojaa on lapsena sylisä pidetty ja hellitelty. Suomessa useasti kuulee, että ai tuollainen tekele, heh, lapsikin osaisi tehdä tuon. No niin kai sitten, mutta...miksi lapsi ei sitä sitten tee? Lapsella ei liene tarvetta tehdä sitä, koska lapsi tuskin ajattelee asioita ns. taiteena, jonka pitäisi sisältää jotain erikoista olemukseltaan tai atmosfääriltään.

Yleensä tuollaista sanontaa siis käytetään painamaan tekijää alas, ettei hän vain kuvittelisi osaavansa jotain tai kenties luulisi itsestään liikoja. No kaikki tämän tietää kyllä, ainakin rakkaassa suomessamme, joten se siitä.

Se mistä oikeastaan haluaisin tässä nyt "vaahdota" on juuri toisenlainen asenne. Kehuminen, ja ihannointi siinä määrin, että se pahimmassa tapauksessa ns. "tappaa" taiteilijan. "Olet niin lahjakas, en osaisi koskaan tehdä tuota". Se on kuulkaa niin, että liiallinen haliminenkin, vaikka sillä monet sielunvammat ehkäistäänkin, tekee ihmisestä ja ennenkaikkea taiteilijasta hampaattoman, ylinöyrän ja "aseettomankin" Kaikki käy -asenne taiteilijan tuotantoon on eräs pahimpiä mitä hänelle voit tehdä. Jos todella vihaat jotain, niin rakasta hänet kuoliaaksi, jonka jälkeen hänen tuotantonsa onkin suhteelisen mitäänsanomatonta silppua.Jonkinlaista kitkaa tarvitaan aina.

No nyt menee sekavaksi, joten lopetan tämän jankutuksen tähän. Tarkoitan tiivistäen vain, että jos uskoisin taiteen olevan lahjakkuutta, olisin jo pitkällä tai vaihtoehtoisesti luovuttanut jo ajat sitten, vaikka varsin lahjakas, fiksu ja filmaattinen olenkin. Miksikö? Mielestäni kyky luoda taidetta on jotain mikä "ansaitaan" vuosien työllä ja omistautumisella asialle. Taide ei ole syntymälahja, kenellekkään.


Sulkeutuen suosioonne!

Työhuoneella 19.7.2012

Iltapäivä työhuoneella. Tännehän oikeastaan allekirjoittaneen  piti tulla jo viime sunnuntaina, mutta olin kertakaikkisesti liian voimaton, saamaton ja laiska lähtemään liikenteeseen. No nyt siis tuli tuokin asia korjattua ja hienoinen ryhtiliike suoritettua. Hyvä niin. Asiat etenevät vain tekemällä.

Iltapäiväni oli varsin monimuotoinen ja omalla vaatimattomalla tavallaan eteenpäinnytkähtäväkin. Gerhard Richter totesi viimeisimmän itsestään ja maalauprosesseistaan kertovan elokuvan ensinäytöksen jälkeen, että filmi oli fantastinen. Se oli niin tylsä.

Vähän samoilla fiiliksillä kului tämä iltapäivä Bohemian syövereissä. Taustoja tehdessä ja kuva-aihioita muokatessa. Tekeillä on kaksiosainen maalaus, josta käytän nyt paremman puutteessa työnimeä "Heitä voltti - Roll a Volt". Saa nähdä sitten jääkö tuo lopulliseksi.

Kummallista muuten, että joskus nuorempana sitä piti ns. tylsyyttä ja tylsistymistä jotenkin aivan hirveänä asiana. Nykyisin laittaisin ko. sanoihin lainausmerkit, koska koko käsite on aika absurdi. Se ei kerro mistään muusta kuin oman mielen levottomuudesta. Jos mieli on tyyni ja rauhallinen, silloin se tuntuu jotenkin heijastuvan ulospäin myös jonkinasteisena "tylsyytenä", tyyneytenä, mutta mielen sisältö taas onkin aivan eri asia... No taiteestahan tässä piti taas puhumani eikä mielestä (an sich), mutta semmoinen linkitys noilla asioilla lienee, että toista ei ilmene ilman toista. Mikäli toinen puuttuu lopputulos on pelkkä tuote, ei sen kummallisempaa, Tämä koskee siis myös mieltä, joka myös voi olla puhdas tuote, mutta ei tästä ajatuslangasta nyt enempää. Tasapaino on avain!

Ajattelin jokin aika sitten vielä lomalla ollessani, että hitto kun en saa mitään aikaiseksi. Olin juuri aloittanut luovuuskoneeni käynnistelyn ja eihän se aina niin helppoa ole, vaikka toisinaan kulkeekin kuin rasvattu salama. Kun tuona kyseisenä päivänä syntyi vain 2 sumi-e työtä, ja sittemmin seuraavina päivinä ei taas yhtään mitään, olin jo vaipua epätoivoon ja synkkyyteen asian saamien käänteiden johdosta, mutta sitten mietin asian taas uudelleen ja laskin, että jos joka päivä saisi 2 teosta valmiiksi, niin se tekisi kuukaudessa 60 - 62 uutta teosta ja vuodessa noin 730 valmista työtä. Edellyttäen siis, että pysymme VAIN kahden teoksen päivävauhdissa. No juuh! mahtaakohan kukaan ennen "tuottanut" artsua tuollaisia määriä? Ei varmasti, joten siis miksi minunkaan tarvitsisi.

Vuodenajat vaihtuvat ja tulevat ajallaan, vaikka kuinka vinkuisimme. Niin myös taide. Nauttikaa siitä.

Sulkeutuen suosioonne!

Sana viikonvaihteeksi 12.-13.5.2012

Tämän viikonlopun sana viikonvaihteeksi tuleekin sitten suoraan eräältä sukulaismieheltä "kaukaa" menneisyydestä.

"Taideteos syntyy siten, että taiteilija kokoaa näkemyksensä rovioksi, jonka hänen tempperamenttinsa tuli polttaa." (Eemu Myntti 1939)

Mikään ei korvaa mitään.

Intohimo ei korvaa taitoa, eikä taito intohimoa.
Taiteen tekeminen vaatii molempia.
Taide on matka. Taiteeseen.

Työhuoneella 16.4.2012

Työhuoneella odotti kaksi puolivalmista kuutioitua mieshahmoa viimeistelyä vailla. No sain vedeltyä väriä teoksiin ihan mukavasti ja aika sujui kuin siivillä.

Viime perjantaina avajaisiisa joku sanoi katseltuani teoksiani siellä, että onko ne laittaneet sinut häkkiin? No heh, tähän asti olen ajatellut noita kuutioita eräänlaisina inhimillisen tilan omina "reviirialueina". Voihan ne tietysti sitten ottaa sitenkin, että nuo häkit ovat siten ulkoistettuja, jonka joku ko häkissä/kuutiossa olevalle ihmiselle luo. Niinpä toiselle tulevalle raakilleelle tuleekin nimeksi " Laatikkosi vanki/ Prisoner of Your box ( teosten nimeämisillä on selkeästi tulkinnallisia eroavuuksia ja hyvä niin). Täytyy siis olla tarkka tuonkin asian suhteen. Toinen raakile onkin sitten jo sellainen, että kaveri on päässyt sieltä lootasta ulos. Tiedoksi huolestuneille! Tulkitkaa miten haluatte! ;-), mutta nimeä ei teos ole vielä itselleen kehittänyt.

Tarkoituksena oli saada otettua  myös teoskuva juuri valmistuneesta triptyykistä, jonka kyllä laitan esille tänne siinä vaiheessa, kun olen katsastanut, että värit vastaavat jollain lailla oikeata teosta. Vielä en siitä asiasta ole varma, kun en ole ehtinyt tarkistamaan, että mitä tuli kuvattua! Tiedättekö muuten, että sinisen ja violetin sävyt ovat saakutin hankalia saada kameroissa toistumaan kunnolla. Niistä tuppaa tulemaan, ainakin allekirjoittaneella, enemmän tasavärisiä tai tasapintaisia kuin monista muista väreistä. Mitenkäs muut? Jos teillä on ratkaisu (kunnon kamera ei käy - omani on IHAN hyvä! :-) tähän niin vinkkejä saa ihan vapaasti antaa.

Mukavaa alkanutta viikkoa jokaiselle!

Something to think about!

Näinä päivinä kuvataiteilijoillekin järjestetään paljon monenlaista managerointi ja muuta koulutusta, mikä tietyllä tavalla aivan erinomaista onkin. Eihän oppi koskaan ojaan kaada, vai kuinka? Poimin nuo allaolevat 10 kohtaa "kuinka tulla menestyksekkääksi taiteilijaksi" (mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa!) eräältä tuollaiselta sivustolta.

 Kuulostaako mahdottomalta? Ei kai. Lopputoteamuksena on ajatus siitä, että taiteilijalle taiteen tekeminen riittää. Kaunista. Kunhan tekee taidettaan ja ilman tekosyitä ja verukkeita syntyy se mikä pitääkin syntyä. Taide.

Myös Lesley pohtii sellaista seikkaa, jota itsekin olen aina välillä ajatellut, nimittäin "onko taiteentekeminen edes työtä?" Jaamme yhdessä käsityksen myös siitä, että  taide ON iloa, leikkiä, etuoikeus ja siunaus (vaikka EI se aina siltä kyllä tunnu!). Taiteeton elämä on todellakin surullinen elämä. Joten paskaakos tässä. Ei kun luomaan! 

Ai niin. Ne Lesleyn neuvot vielä pitikin laittamani.

10 Traits of a Successful Artist – Do You Measure Up?


1.) Successful artists don’t give up when the work looks like, shall we say, crap. They continue to work a piece until they get it right.


2.) Successful artists create more art. Like any other skill, artistic talent comes from practice.


3.) Successful artists have the confidence and courage to continue when the going gets tough or inspiration is lacking.


4.) Successful artists show up every day, or at least on a regular schedule. They make art a habit.


5.) Successful artists don’t wait for inspiration before they start. They start, knowing the inspiration and ideas will follow.


6.) Successful artists know that the answer does not lie in the next book, class or latest supply. They know the answer is within.


7.) Successful artists trust the process. It’s not about the final product, it’s about the making.


8.) Successful artists know that not everything they do will be a masterpiece. They create the mediocre to get to the diamonds.


9. ) Successful artists don’t compare their work to others. They only compare it to their last piece.


10.) Successful artists are not afraid to be unique, exposed, raw, to show their true colors. They want to stand out and be noticed.

Lesley Riley

Lesley Riley on kansainvälisesti tunnettu taiteilija, opettaja ja taide-entusiasti., Lesley ylläpitää sivustoa, jonka kautta myös hän auttaa neuvoo ja valmentaa taiteilijoita työssään. Lisää informaatiota löytyy hänen sivustoltaan ArtistSuccess.com