Kun ideat ei huvita tippaakaan!

Pitkästä aikaa olen saanut ns. aikaa...aikaiseksi tms. lueskella tämän blogimaailman juttua taas taidealalta ja sen liepeiltä. No onhan ollut muuta tekemistä, joten laiskuudesta minua ei voi tässä tapauksessa syyttää, vaikka tunnustan, että senkin taidon halutessani kyllä osaan mitä mainioimmin. No se siitä ja asiaan.

Muutamat asiat eri taideblogeissa pistivät silmääni ja herättivät pieniä värinöitä pääkopassa, joten pohdiskellaan nyt hieman sitten vaikka niitä. Eräs ajatuksia herättävä oli Moshe Mikanovskyn artikkeli Am I an Artist? FineArtViews -sivustolla. Kyseisessä artikkelissa Mikanovsky pohtii taiteellista vastatuulta ja vastustusta taiteellisen toiminnan tekijänä. Kyseessä on siis vastustus (resistance), joka eri tule ulkoapäin ja ulkomaailmasta vaan tekijän itsensä sisältä. Ulkomaailman vastustus onkin sitten kokonaan toinen juttu, jota koetan käsitellä seuraavassa jutussa. ;-)

Kuulostaako yhtään tutulta? Kaikillahan meillä tuollaisia lukkoja työskentelyssämme on esiintynyt, eikö? No Mikanovsky totesi artikkelissaan, ettei hän ole maalannut  vetoakaan tämän vuoden puolella ko. vastustuksen vuoksi ja että hän oli hukkua siihen, että tämä "multi-hirviö" kertoi hänelle, ettei hän ole todellinen taiteilija. Että hän ei ole tarpeeksi hyvä. Että hän on huijari, joka  ei voi antaa neuvoja ja ohjeita muille ihmisille ja taiteilijoille, koska ei ole onnistunut omillansa ja omassa taiteessaan. Että hänen olisi parempi palata vanhaan työhönsä ja päästää irti unelmistansa jne jne... ja että hän uskoi kaiken mitä tuo "ääni" hänelle kertoi. Kaiken muun "itsensämollaamisen" lisäksi hän kertoi keksineensä kaikenlaisia tekosyitä sille että ei tee taidetta, piti siivota, laittaa ruokaa, käydä kaupassa jne. Kilinkellit! No toisaalta, kukapa tuollaiseen ei olisi joskus sortunut?

Kuitenkin Mikanovsky sai oman sisäisen kritiikkihirviönsä vaiennettua ja oivallettua sen, miksi taiteilija tekee työtänsä ja ketä varten. En luettele syitä tässä nyt, koska jokaisella tekijällä nuo syyt voivat olla mitä moninaisimmat, ja en halua toisten motiiveihin edes sekaantua. Kuitenkin välillä mieleeni tulee, että koulitaanko taiteilijakuntaa aivan liian turhan ankaralla itsekritiikkillä ja kritiikillä "milloin kenenkin" taholta ja he uskovat näitä huutavien ääniä korves...eh, taidekeskuksissa, ja antavat latistaa oman elämänsä ja luovuutensa siihen, että joku jossain ei arvosta heidän tekemisiänsä. Arvoisa taiteilija. Luovuutesi on sinun pääomasi, ei kenenkään muun, vaikka sen hedelmistä toki pääsevät muutkin nauttimaan, ja heidän pitääkin päästä, koska taide on lahja. Arvosta sitä, älä ole itsellesi ja tuotoksillesi niin naurettavan "ankara". taide on turhaa ja siksi täysin välttämätöntä. Jos ideat eivät hetkellisesti huvita tippaakaan, niin anna sille aikaa ja muista olennainen tehtäväsi. Kyllä se siitä lähtee, kun et vertaile itseäsi muihin ja jätät turhat jorinat, mistä ne sitten tulevatkin, sikseen sekä keskityt olennaiseen ja saavutat tasapainon luomisen ja muun elämän välillä.

Uskokaa huviksenne! ;-)

Voiko taiteilija epäonnistua?

Lueskelin jokin aika sitten jotakin artikkelia (tai sitten kuuntelin radioita, jompikumpi), jossa keskusteltiin ns. epäonnistumisesta, ja meidän suomalaisten osittain skitsostakin suhtautumisesta onnistumiseen, menestymiseen ja niiden vastakohtiin.

No jälkeenpäin tuli aihe uudelleen mieleeni ja rupesinkin miettimään asiaa taiteilijan kantilta tai taiteen tekemisen kannalta. Voiko taiteilija yleensä epäonnistua? Ja jos voi, niin kenelle tai mille instanssille tästä epäonnistumisesta sitten joutuu vastaamaan, tai jotain sensellaista.

Tiedänhän minä toki sen, että aina silloin tällöin jokin yksittäinen teos ja tekele menee ns. itsekullakin vituralleen ja se pitää siitä sitten deletoida rumentamasta omaa tuotantoa, jos tällainen puolileikkisä ilmaus sallitaan. Mutta voiko taiteen tekijä epäonnistua "urallaan?" Vastaus riippuu varmasti siitä henkilöstä, joka tätäkin seikkaa määrittelee.

Voiko itseään kutsua taiteellisesti onnistuneeksi vain sellainen ihminen, joka onnistuu elättämään itsensä taiteellaan ja taiteellisella työllään? Tätäkin näkökulmaa useasti jankutetaan, mutta ei sekään nyt ihan niin yksinkertaista ole. Kaupallinen menestyminen ei ole lopultakaan tae yhtään mistään. Ei laadusta, ei taiteilijan sitoutumisesta työhönsä tai omaan alaansa.Onhan noita nähty, nimiä mainitsematta.

Tuo edellämainittu työhön sitouminen on useasti otettu erääksi "vakavasti otettavuuden" synonyymiksi, vaikka jos minulta kysytään niin sillä ei ole mitään tekemistä ko. asian kanssa. Tätä jankutusta kuulee toisinaan galleristeilta, taiteen tutkijoilta ja taidetohtoreilta. Jos joku tekijä ei sovi kuvaan tai kaavaan, taidetohtoreiden ennakkokuvaan, ei häntä yleensä sitten sen vakavammin myöskään oteta. Ehkä hän sitten jossain vaiheessa oppii ja "kehittyy" alan "vaatimalle" tasolle.

Esitän nyt aivan viattoman vastakysymyksen. Pitäisikö taiteentekijän nääntyä nälkään todistaakseen vakavasti otettavuutensa, sensijaan, että ottaisi vaikkapa vastaan päivätyön, opetustyön tai minkä tahansa tavallisen duunin selvitääkseen elämässään tämän kusisen kapitalismin oravanpyörässä? Tietänette oman mielipiteeni tuosta asiasta.

Mielenkiintoista on, että taiteilijoita useasti syytetään monenlaisten myyttien ja mytologioiden rakentamisesta oman erikoislaatuisuutensa esittämiseksi. Entä sitten? Onko myyttiä luova taiteilija kenties teoksissaan epäonnistunut siksi että luo myyttiä? Tekeekö se teoksista automaattisesti huonoja? Myytin luominen saattaa osoittautua jopa yleisöä kiinnostavaksi asiaksi - tai ainakin hyväksi viihteeksi. Tätä asiaa aionkin muuten käsitellä seuraavissa kirjoituksissani teemalla luova hulluus, tai sinnepäin.

Mytologisoimalla voi jopa saada voita leivän päälle, jos hyvin käy. Mitenkähän sitten ne mytologiat ja myytit joita "taidemaailma" kuraattoreineen ja taidetohtoreineen luo. Tekeekö tällainen "objektiivinen" teosten arviointi teoksista automaattisesti hyviä ja taiteilijoista onnistuneita yksilöitä taiteen ohdakkeisella polulla?

Olen lukenut yliopistoaikoinani Joensuussa myös taiteensosiologiaa, joten ainakaan allekirjoittaneeseen tuollainen "objektiivinen" arviointi ei uppoa, koska sellaista ei ole olemassakaan. Koettakaa hyvät ihmiset jo vihdoin tajuta se. Kaikilla on syynsä sanoa niin tai noin, riippuen siitä kenen takapuolessa kunkin pää on. No joku tyytyisi vain ilmaisemaan asian niin, että myös ns. objektiiviset arviot ovat useasti silkkaa tarkoitushakuista vallankäyttöä. Hyvää tai huonoa sellaista, mutta vallankäyttöä yhtäkaikki!

Eri taideinstanssit tietysti haluavat nostaa omiaan esille ja painaa toisia taas alas, jotta omien markkina-arvo säilyisi. Sehän on selvä ja pelin luonne, mutta mitä tämän kaiken keskellä on asian kanssa taiteilijalla tekemistä. Taiteilija vastaa omasta työskentelystään - onnistumisestaan tai epäonnistumisestaan ainoastaan itselleen ja omalle taiteelleen, riippuen siitä mitä on yritetty tavoittaa ja miten.

Näin ollen tuohon otsikon esittämään kysymykseen on olemassa vain yksi vastaus. Taiteilija ei voi epäonnistua. Miksi? Yksinkertaisesti siitä syystä, että koska taiteilija ei ole vastuussa työskentelystään kenellekään muulle kuin itselleen hän ei voi epäonnistua, sillä taiteilija, jos hän on taiteilija tekee asiansa sitkeästi loppuun ja valmiiksi niin että hän onnistuu - suhteessa taiteeseen(sa). Ulkopuolisen maailman asenteet on sitten asia erikseen, mutta ei se taiteilijasta koskaan epäonnistunutta tee, vaikka vanha kunnon dadaisti Francis Picabia totesikin maailman jakautuvan kahtia - epäonnistuneisiin ja tuntemattomiin.