Töiden jälkeen työhuoneelle.
Muutamia hyviä raakileita, mutta...
on se saamari kumma kun ei maali kuivu. Mitään nopeuttavia väliaineita en haluaisi käyttää, kun niissäkin on omat ongelmansa. Haluan antaa mennä ihan luomuna vain.
No kaikenkaikkiaan paikalla tuli viihdyttyä muutama tunti ja kyllähän se homma noinkin etenee. Hyvä asia, että työhuone on aivan keskustassa kävelymatkan päässä, eikä missään jonkassa jossain. Työpäivän päätteeksi voi sitten aivan sulavasti mennä vaikka näinkin tekemään sen mitä tehtävissä on ja jatkaa taas joskus...
Kuten myös kirjoittamista.
Sulkeutuen suosioonne.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taiteellinentyöskentely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taiteellinentyöskentely. Näytä kaikki tekstit
11. huhtikuuta 2013
22. tammikuuta 2013
18. huhtikuuta 2012
Kun ideat ei huvita tippaakaan!
Pitkästä aikaa olen saanut ns. aikaa...aikaiseksi tms. lueskella tämän blogimaailman juttua taas taidealalta ja sen liepeiltä. No onhan ollut muuta tekemistä, joten laiskuudesta minua ei voi tässä tapauksessa syyttää, vaikka tunnustan, että senkin taidon halutessani kyllä osaan mitä mainioimmin. No se siitä ja asiaan.
Muutamat asiat eri taideblogeissa pistivät silmääni ja herättivät pieniä värinöitä pääkopassa, joten pohdiskellaan nyt hieman sitten vaikka niitä. Eräs ajatuksia herättävä oli Moshe Mikanovskyn artikkeli Am I an Artist? FineArtViews -sivustolla. Kyseisessä artikkelissa Mikanovsky pohtii taiteellista vastatuulta ja vastustusta taiteellisen toiminnan tekijänä. Kyseessä on siis vastustus (resistance), joka eri tule ulkoapäin ja ulkomaailmasta vaan tekijän itsensä sisältä. Ulkomaailman vastustus onkin sitten kokonaan toinen juttu, jota koetan käsitellä seuraavassa jutussa. ;-)
Kuulostaako yhtään tutulta? Kaikillahan meillä tuollaisia lukkoja työskentelyssämme on esiintynyt, eikö? No Mikanovsky totesi artikkelissaan, ettei hän ole maalannut vetoakaan tämän vuoden puolella ko. vastustuksen vuoksi ja että hän oli hukkua siihen, että tämä "multi-hirviö" kertoi hänelle, ettei hän ole todellinen taiteilija. Että hän ei ole tarpeeksi hyvä. Että hän on huijari, joka ei voi antaa neuvoja ja ohjeita muille ihmisille ja taiteilijoille, koska ei ole onnistunut omillansa ja omassa taiteessaan. Että hänen olisi parempi palata vanhaan työhönsä ja päästää irti unelmistansa jne jne... ja että hän uskoi kaiken mitä tuo "ääni" hänelle kertoi. Kaiken muun "itsensämollaamisen" lisäksi hän kertoi keksineensä kaikenlaisia tekosyitä sille että ei tee taidetta, piti siivota, laittaa ruokaa, käydä kaupassa jne. Kilinkellit! No toisaalta, kukapa tuollaiseen ei olisi joskus sortunut?
Kuitenkin Mikanovsky sai oman sisäisen kritiikkihirviönsä vaiennettua ja oivallettua sen, miksi taiteilija tekee työtänsä ja ketä varten. En luettele syitä tässä nyt, koska jokaisella tekijällä nuo syyt voivat olla mitä moninaisimmat, ja en halua toisten motiiveihin edes sekaantua. Kuitenkin välillä mieleeni tulee, että koulitaanko taiteilijakuntaa aivan liian turhan ankaralla itsekritiikkillä ja kritiikillä "milloin kenenkin" taholta ja he uskovat näitä huutavien ääniä korves...eh, taidekeskuksissa, ja antavat latistaa oman elämänsä ja luovuutensa siihen, että joku jossain ei arvosta heidän tekemisiänsä. Arvoisa taiteilija. Luovuutesi on sinun pääomasi, ei kenenkään muun, vaikka sen hedelmistä toki pääsevät muutkin nauttimaan, ja heidän pitääkin päästä, koska taide on lahja. Arvosta sitä, älä ole itsellesi ja tuotoksillesi niin naurettavan "ankara". taide on turhaa ja siksi täysin välttämätöntä. Jos ideat eivät hetkellisesti huvita tippaakaan, niin anna sille aikaa ja muista olennainen tehtäväsi. Kyllä se siitä lähtee, kun et vertaile itseäsi muihin ja jätät turhat jorinat, mistä ne sitten tulevatkin, sikseen sekä keskityt olennaiseen ja saavutat tasapainon luomisen ja muun elämän välillä.
Uskokaa huviksenne! ;-)
Muutamat asiat eri taideblogeissa pistivät silmääni ja herättivät pieniä värinöitä pääkopassa, joten pohdiskellaan nyt hieman sitten vaikka niitä. Eräs ajatuksia herättävä oli Moshe Mikanovskyn artikkeli Am I an Artist? FineArtViews -sivustolla. Kyseisessä artikkelissa Mikanovsky pohtii taiteellista vastatuulta ja vastustusta taiteellisen toiminnan tekijänä. Kyseessä on siis vastustus (resistance), joka eri tule ulkoapäin ja ulkomaailmasta vaan tekijän itsensä sisältä. Ulkomaailman vastustus onkin sitten kokonaan toinen juttu, jota koetan käsitellä seuraavassa jutussa. ;-)
Kuulostaako yhtään tutulta? Kaikillahan meillä tuollaisia lukkoja työskentelyssämme on esiintynyt, eikö? No Mikanovsky totesi artikkelissaan, ettei hän ole maalannut vetoakaan tämän vuoden puolella ko. vastustuksen vuoksi ja että hän oli hukkua siihen, että tämä "multi-hirviö" kertoi hänelle, ettei hän ole todellinen taiteilija. Että hän ei ole tarpeeksi hyvä. Että hän on huijari, joka ei voi antaa neuvoja ja ohjeita muille ihmisille ja taiteilijoille, koska ei ole onnistunut omillansa ja omassa taiteessaan. Että hänen olisi parempi palata vanhaan työhönsä ja päästää irti unelmistansa jne jne... ja että hän uskoi kaiken mitä tuo "ääni" hänelle kertoi. Kaiken muun "itsensämollaamisen" lisäksi hän kertoi keksineensä kaikenlaisia tekosyitä sille että ei tee taidetta, piti siivota, laittaa ruokaa, käydä kaupassa jne. Kilinkellit! No toisaalta, kukapa tuollaiseen ei olisi joskus sortunut?
Kuitenkin Mikanovsky sai oman sisäisen kritiikkihirviönsä vaiennettua ja oivallettua sen, miksi taiteilija tekee työtänsä ja ketä varten. En luettele syitä tässä nyt, koska jokaisella tekijällä nuo syyt voivat olla mitä moninaisimmat, ja en halua toisten motiiveihin edes sekaantua. Kuitenkin välillä mieleeni tulee, että koulitaanko taiteilijakuntaa aivan liian turhan ankaralla itsekritiikkillä ja kritiikillä "milloin kenenkin" taholta ja he uskovat näitä huutavien ääniä korves...eh, taidekeskuksissa, ja antavat latistaa oman elämänsä ja luovuutensa siihen, että joku jossain ei arvosta heidän tekemisiänsä. Arvoisa taiteilija. Luovuutesi on sinun pääomasi, ei kenenkään muun, vaikka sen hedelmistä toki pääsevät muutkin nauttimaan, ja heidän pitääkin päästä, koska taide on lahja. Arvosta sitä, älä ole itsellesi ja tuotoksillesi niin naurettavan "ankara". taide on turhaa ja siksi täysin välttämätöntä. Jos ideat eivät hetkellisesti huvita tippaakaan, niin anna sille aikaa ja muista olennainen tehtäväsi. Kyllä se siitä lähtee, kun et vertaile itseäsi muihin ja jätät turhat jorinat, mistä ne sitten tulevatkin, sikseen sekä keskityt olennaiseen ja saavutat tasapainon luomisen ja muun elämän välillä.
Uskokaa huviksenne! ;-)
15. marraskuuta 2011
Taiteen sääntöjen mukaan?
Mitä taiteilijoihin tulee, useimmat meistä haluavat olla massasta erottuvia, erilaisia ja rikkoa sääntöjä, eikö niin? Taiteellisesti, ainakin. No tietysti. Taidemaailmaa, sen kieroutumia ja kirjoittamattomia sääntöjä olenkin jo aiemmin ihan tarpeeksi vatvonut. Nyt onkin vuorossa tiivistetty ja kokoonpuristettu lyhyt johdatus taiteen sääntöjen "rikkomiseen".
Taiteen säännöt ovatkin varsin kiintoisa dilemma. Ne ovat tavallaan sisäänkirjoitettuja koodeja, joiden "turvassa" taiteilija työtään tekee. Turvasatama, suoja ja samalla aikaa kenties ahdistavakin vankila. Kuka mitenkin asiansa ja pyrkimyksensä kokee. Tähän taiteen sääntö asiaan ei ole olemassa ilmeisimminkään mitään pikaisia, valideja ja iskeviä tapoja tehdä varsinaista vakavaa sääntörikkomusten luetteloa. Ehkä se olisi myös hieman naurettavaakin, mutta itsensämunaamisen uhallakin pohdin asiaa. Joitakin asioita siis ainakin tulee tietää, jotta voisi jotain rikkoa. Mitä ne taiteen säännöt sitten oikeastaan ovatkin, sillä taidehan ON vapaata, eikö vain? No tiettyjä väriopillisia ja sommitelmallisia juttuja nyt kuitenkin on vaan olemassa, jotka auttavat tekijää saamaan teoksensa rokkaamaan, niin että WAU -efekti yleisössäkin on mahdollinen.
Ensimmäisenä tulee siis kuitenkin tietää nämä ns. taiteen säännöt. Et voi rikkoa taiteen sääntöjä ja väittää olevasi ainutlaatuinen, ellet tiedä tarkalleen mitä olet tekemässä. Varmasti monet ihmiset rikkovat taiteen sääntöjä päivittäin, mutta eivät välttämättä tiedä sitä. Eikä toisaalta tiedä vastaanottajakaan, joten hän saataa pitää teosta myös melko kelvottomana taideteokseksi. Mutta mikäli tiedät miten esimerkiksi tehdään hyviä ja tasapainoisia kompositioita; voit toisaalta myös tietoisesti luoda "huonoja kompositioita," ja käyttää niitä sellaisella tavalla, joka saataa jopa parantaa kyseistä kuvaa ja sen sisältämää sanomaa. Kaikkihan riippuu oikeastaan teoksen aiheesta ja siitä mitä halutaan ilmaista, jos jollekin nyt tuli mieleen, että miksi ihmeessä, joku haluaisi tahallaan tehdä huonoja ja ristiriitaisia kompositioita. Aihe ja näkökanta siis ratkaisevat. Hieman outoa, mutta sinänsä järkeenkäypää, eikös totta.
Toisena asiana sääntöjen rikkomisessa on se, että jos päätät rikkoa niitä niin riko sääntöjä todella. Maalaa esimerkiksi kierolle ja vinolle pohjalle, mikäli tilanne niin vaatii. Useimmat ihmiset eivät gallerioissa ja museoissa ainakaan niitä rohkene alkaa suoristelemaankaan. Alkavat vain ihmettelemään onko talossa vinot seinät. Niinkuin kierous olisi arkkitehtien yksinoikeus, hah!
Jos teet kieroa tai väärää, niin kannattaa sitten tehdä todella kieroa tai väärää. Miksi? Kuinka tuo sitten liittyy mitenkään taiteen sääntöihin? No jos kuvamateriaali on selvästi erilaista kuin tottumamme kaksiulotteisuus tai kolmiulotteisuus, tai perspektiivit heittävät niin sanomistahan siitä tulee. Voivat jopa luulla, että et ole kovin taitava, ja sehän on kauheata se. No tuollaiset tietoiset vinoumat ja poikkevat taiteen olomuodot eivät enää välttämättä hämää ketään taiteen tuntijoiden joukossa, mutta harjaantumaton silmä kyllä kiusaantuu. Silmähän hakee aina jonkilaisia optisia tai geometrisia tasapainotiloja, myös taideteoksissa Tulipas muuten näin ollen sanottua pari puoltavaa sanaa taidekasvatuksenkin puolesta, vaikka henkilökohtaisesti en pedakogiikkaa paljon arvostakaan. Hauskaa!
Tiivistetysti sanoen: jos menet metsikköön niin mene sitten kunnolla ja reilusti. Silloin tarkoitusperiäsi ei enää epäile kukaan.
Kolmantena sääntönä voidaan pitää sanontaa hyvä taide selittää itse itsensä. Tämähän on jo valheelliseksi havaittu aikojen alussa, silti tätä samaa ajatusta yhä suuresti tunnutaan hellivän taiteilijoiden keskuudessa. Miksi sitten taidetta kannattaisi tekijänsä myös selittää, vaikka tietysti monia, etenkin toisinaan kriitikoita, tämä tuntuu häiritsevän?
Tällainen selittäminen saattaa auttaa ihmisiä ymmärtämään tekijän oman ainutlaatuisen ja taiteellisen näkemyksen kautta taiteilijan teoksiin implisiittisesti sisällytetyn väittämän tai lausuman. Kertoa kannattaa täsmälleen miksi on ottanut tälläisen mahdollisesti uuden lähestymistavan taiteeseen, ja tehdä se myös mahdollisimman täsmällisesti. Taiteesta kirjoittaessa ei kannata olla tarkoituksellisen sekava, hämmentävä, heitellä syvällisiä sosiaalisia kommentaareja silloin kun niitä ei teoksista todellakaan löydy. Kannattaa siis muistaa kenelle kirjoittaa. Taidemaailman toimijat voidaan voittaa puolelle pseudoliirumlaarumilla, osaan tuon puheen kyllä myös itsekin, mutta rehellisesti sanoen kannattaisi pyrkiä kytkeytymään yleisönsä kanssa kommunikatiivisesti teosten välityksellä ilman elämää suurempia sanoja. Kun taiteesta kiinnostuneet ihmiset voivat jakaa visiosi, he voivat todennäköisemmin uskoa siihen itsekin ja olla aidosti kiinnostunut myös taiteestasi. Vilpittömyys ei ole koskaan pahasta - taiteessakaan.
Neljäntenä sääntönä, jota ei periaatteessa kannata lähteä suuremmalti rikkomaan, minä en ainakaan sitä kenellekään suosittelisi, voitaisiin sanoa, että tekijän pitäisi olla taiteellisesti johdonmukainen. Yksi ainutlaatuinen ja erikoinen maalaus keneltä tahansa taiteilijalta on vain poikkeus. Pelkkä kuriositeetti. Kun luodaan kaksi tai kolme teosta, tai koko sarja maalauksia, alkavat teokset myös "puhua" millainen olet taiteilijana. Sinulle kehittyy taiteilijana näin identiteetti, jonka rajoissa kasvaa taiteilijana. Sitä suuntaa pystyykin jo kenelle hyvänsä paremmin perustelemaan.
Taiteellinen työ itsessään toki muokkaa työskentelyprosessia ja luo johdonmukaisia taideteoksia, jotka alleviivaavat taiteilijan visioita omasta työskentelystään. Ajan mittaan tämä antaa sinulle yhä enemmän uskottavuutta taiteilijana ja auttaa rakentamaan elinikäiset suhteet yleisöösi. Sen jälkeen ei ole suuremmin väliä kuinka montaa taiteellista sääntöä rikot.
Taiteen säännöt ovatkin varsin kiintoisa dilemma. Ne ovat tavallaan sisäänkirjoitettuja koodeja, joiden "turvassa" taiteilija työtään tekee. Turvasatama, suoja ja samalla aikaa kenties ahdistavakin vankila. Kuka mitenkin asiansa ja pyrkimyksensä kokee. Tähän taiteen sääntö asiaan ei ole olemassa ilmeisimminkään mitään pikaisia, valideja ja iskeviä tapoja tehdä varsinaista vakavaa sääntörikkomusten luetteloa. Ehkä se olisi myös hieman naurettavaakin, mutta itsensämunaamisen uhallakin pohdin asiaa. Joitakin asioita siis ainakin tulee tietää, jotta voisi jotain rikkoa. Mitä ne taiteen säännöt sitten oikeastaan ovatkin, sillä taidehan ON vapaata, eikö vain? No tiettyjä väriopillisia ja sommitelmallisia juttuja nyt kuitenkin on vaan olemassa, jotka auttavat tekijää saamaan teoksensa rokkaamaan, niin että WAU -efekti yleisössäkin on mahdollinen.
Ensimmäisenä tulee siis kuitenkin tietää nämä ns. taiteen säännöt. Et voi rikkoa taiteen sääntöjä ja väittää olevasi ainutlaatuinen, ellet tiedä tarkalleen mitä olet tekemässä. Varmasti monet ihmiset rikkovat taiteen sääntöjä päivittäin, mutta eivät välttämättä tiedä sitä. Eikä toisaalta tiedä vastaanottajakaan, joten hän saataa pitää teosta myös melko kelvottomana taideteokseksi. Mutta mikäli tiedät miten esimerkiksi tehdään hyviä ja tasapainoisia kompositioita; voit toisaalta myös tietoisesti luoda "huonoja kompositioita," ja käyttää niitä sellaisella tavalla, joka saataa jopa parantaa kyseistä kuvaa ja sen sisältämää sanomaa. Kaikkihan riippuu oikeastaan teoksen aiheesta ja siitä mitä halutaan ilmaista, jos jollekin nyt tuli mieleen, että miksi ihmeessä, joku haluaisi tahallaan tehdä huonoja ja ristiriitaisia kompositioita. Aihe ja näkökanta siis ratkaisevat. Hieman outoa, mutta sinänsä järkeenkäypää, eikös totta.
Toisena asiana sääntöjen rikkomisessa on se, että jos päätät rikkoa niitä niin riko sääntöjä todella. Maalaa esimerkiksi kierolle ja vinolle pohjalle, mikäli tilanne niin vaatii. Useimmat ihmiset eivät gallerioissa ja museoissa ainakaan niitä rohkene alkaa suoristelemaankaan. Alkavat vain ihmettelemään onko talossa vinot seinät. Niinkuin kierous olisi arkkitehtien yksinoikeus, hah!
Jos teet kieroa tai väärää, niin kannattaa sitten tehdä todella kieroa tai väärää. Miksi? Kuinka tuo sitten liittyy mitenkään taiteen sääntöihin? No jos kuvamateriaali on selvästi erilaista kuin tottumamme kaksiulotteisuus tai kolmiulotteisuus, tai perspektiivit heittävät niin sanomistahan siitä tulee. Voivat jopa luulla, että et ole kovin taitava, ja sehän on kauheata se. No tuollaiset tietoiset vinoumat ja poikkevat taiteen olomuodot eivät enää välttämättä hämää ketään taiteen tuntijoiden joukossa, mutta harjaantumaton silmä kyllä kiusaantuu. Silmähän hakee aina jonkilaisia optisia tai geometrisia tasapainotiloja, myös taideteoksissa Tulipas muuten näin ollen sanottua pari puoltavaa sanaa taidekasvatuksenkin puolesta, vaikka henkilökohtaisesti en pedakogiikkaa paljon arvostakaan. Hauskaa!
Tiivistetysti sanoen: jos menet metsikköön niin mene sitten kunnolla ja reilusti. Silloin tarkoitusperiäsi ei enää epäile kukaan.
Kolmantena sääntönä voidaan pitää sanontaa hyvä taide selittää itse itsensä. Tämähän on jo valheelliseksi havaittu aikojen alussa, silti tätä samaa ajatusta yhä suuresti tunnutaan hellivän taiteilijoiden keskuudessa. Miksi sitten taidetta kannattaisi tekijänsä myös selittää, vaikka tietysti monia, etenkin toisinaan kriitikoita, tämä tuntuu häiritsevän?
Tällainen selittäminen saattaa auttaa ihmisiä ymmärtämään tekijän oman ainutlaatuisen ja taiteellisen näkemyksen kautta taiteilijan teoksiin implisiittisesti sisällytetyn väittämän tai lausuman. Kertoa kannattaa täsmälleen miksi on ottanut tälläisen mahdollisesti uuden lähestymistavan taiteeseen, ja tehdä se myös mahdollisimman täsmällisesti. Taiteesta kirjoittaessa ei kannata olla tarkoituksellisen sekava, hämmentävä, heitellä syvällisiä sosiaalisia kommentaareja silloin kun niitä ei teoksista todellakaan löydy. Kannattaa siis muistaa kenelle kirjoittaa. Taidemaailman toimijat voidaan voittaa puolelle pseudoliirumlaarumilla, osaan tuon puheen kyllä myös itsekin, mutta rehellisesti sanoen kannattaisi pyrkiä kytkeytymään yleisönsä kanssa kommunikatiivisesti teosten välityksellä ilman elämää suurempia sanoja. Kun taiteesta kiinnostuneet ihmiset voivat jakaa visiosi, he voivat todennäköisemmin uskoa siihen itsekin ja olla aidosti kiinnostunut myös taiteestasi. Vilpittömyys ei ole koskaan pahasta - taiteessakaan.
Neljäntenä sääntönä, jota ei periaatteessa kannata lähteä suuremmalti rikkomaan, minä en ainakaan sitä kenellekään suosittelisi, voitaisiin sanoa, että tekijän pitäisi olla taiteellisesti johdonmukainen. Yksi ainutlaatuinen ja erikoinen maalaus keneltä tahansa taiteilijalta on vain poikkeus. Pelkkä kuriositeetti. Kun luodaan kaksi tai kolme teosta, tai koko sarja maalauksia, alkavat teokset myös "puhua" millainen olet taiteilijana. Sinulle kehittyy taiteilijana näin identiteetti, jonka rajoissa kasvaa taiteilijana. Sitä suuntaa pystyykin jo kenelle hyvänsä paremmin perustelemaan.
Taiteellinen työ itsessään toki muokkaa työskentelyprosessia ja luo johdonmukaisia taideteoksia, jotka alleviivaavat taiteilijan visioita omasta työskentelystään. Ajan mittaan tämä antaa sinulle yhä enemmän uskottavuutta taiteilijana ja auttaa rakentamaan elinikäiset suhteet yleisöösi. Sen jälkeen ei ole suuremmin väliä kuinka montaa taiteellista sääntöä rikot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)