Minä olen kyllästynyt olemaan kiltti. Taiteellisesti tai muutenkaan
Minä olen kyllästynyt yltämään ihmisten määrittelemiin mittoihin,
ja kelpaamaan vasta ne täytettyäni. Teidän mittanne eivät osu lähellekkään omiani. Onko vika siis minussa vai teissä? Äh, antaa olla.
Minä olen kyllästynyt olemaan muille mieliksi ja tietämään paikkani systeemissä, ja sen rattaissa, vain ja ainostaan pitääkseni portinvartijat tyytyväisinä. Pyh! Olen kyllästynyt väheksymään omia ajatuksiani ja leikkimään näennäisen alentuvaa niiden edessä, jotka kuulemma tietävät paremmin. Olen kyllästynyt ihmisiin, ja heidän hyväntahtoisiin neuvoihinsa. Mitään merkitsemättömiin puheisiinsa, vain siksi että karuselli pyörisi. Eivät he minua tunne, eivätkä osaa lokeroida tekemisiäni, vaikka niin luulevat. Taitavat jotkut pahimmillaan jopa pelätäkin. Syystä, vai syyttä? Tiedä häntä. Piiri pieni pyörii.
Olen kyllästynyt siihen, että toiset tuntuvat tietävän minua paremmin, mitä osaan ja mitä en.
Mihin kykenen ja mihin taas en. Tämä elämä on minun, tämä sydän on minun, minä tiedän miten se
sykkii. Mitä se ajattelee, mitä se tuntee ja ennen kaikkea miten se toimii.
Kiltteys on raskasta. Kiltteys on syvältä. Siinä joutuu väheksytyksi ja helposti kölin alitse vedetyksi. Olla arvostettu ja hyväksytty sellaisenaan, se on ihmisten
keskuudessa harvinaista, ja vielä harvinaisempaa taidekuvioissa, sillä kaikesta täytyy maksaa. Mikään ei ole ilmaista. Sanoit maalaavasi punaisen pallon, teitkin sinisen, senkin huijari, olet kaulaasi myöten kusessa ja meille anteeksipyynnön velkaa, hunsvotti.
Minä olen vain se mikä olen, oma itseni ja jos en sellaisenani kelpaa, sille ei voi mitään.
Teen mitä teen. Luon mitä luon. Ellei kelpaa, antaa olla. En aio ostaa kenenkään hyväksyntää! Minulla on omat ystäväni, en tarvitse sinun kavereitasi.
Sulkeutuen suosioonne!
Ps. Heitä voltti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti