Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste galleria Amalia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste galleria Amalia. Näytä kaikki tekstit

26. joulukuuta 2010

Tilinpäätös 2010


Vuoden lähestyessä loppuaan on aika katsastaa, että mikä ja millainen oli vuosi 2010?

Tiivistetysti voidaan todeta, että vuosi oli vaihteleva kaikilla tavoin. Mukaan mahtuu niin hyviä kuin paskojakin fiiliksiä. Lopputuloksena fiilissaldo jää kyllä railakkaasti plussan puolelle. Kiitos siitä.

"Porvarillis - ammatillisesti" vuosi oli sitä samaa mitä osasi jo odottaakin. Yhdella lausella  ilmaistuna - ei mitään ihmeellistä. Pääsääntöisesti tylsää museorutiinia, mutta menetteli. Ja hienoahan siinä on se, että ko. tapahtumattomuus antaa täyden vapauden keskittyä siihen, mikä ihmisen elämässä on olennaista. Upeaa on myös, että allekirjoittaneella on hienoja työkavereita. Heille kuuluu iso kiitos viihtymisestä töissä. Mikäli heitä ei olisi ja siellä olisi ikävää, niin katselisin avoimimmin silmin uusia tuulia ja haasteita.

Taiteellisesti vuosi 2010 oli kiinnostava ja erityisesti vilkas. Näyttelyitä oli yksi oma: OLENNOT -näyttely galleria Rongassa. Lisäksi oli muutama yhteisnäyttely Pirkka-hämeen kuvataiteilijat ry:n mukana, Art Majaalahti sekä muutamat avoimet ovet 7Boheemin toimesta ja Avarataide Ry:n joulusalonki galleria Rongassa. Eikä toki tule unohtaa myöskään galleria Amalian kesän satoa 2010 ja Charm of Winter- verkkonäyttelyitä. Hienoja kokemuksia nekin. itse asiassa vuosihan näyttää tällä saralla aktiivisimmalta pitkään aikaan, toivottavasti tahti jatkuu samanlaisena myös tulevana vuonna, ja miksipäs ei jatkuisi.


Työhuoneella tuli myös viihdyttyä runsain mitoin ja hommat tuntuivat luistavan tuotannollisesti hyvin. Tuotanto vuodelta 2010 koostuu kokonaisuudessaan öljyvärimaalauksista ja mustetöistä. Uutena mukaan tulivat vesivärit, joita olen aiemmin aika rajusti arastellut. Yhtäkaikki ovat askeleita eteenpäin.

Nyt on aika alkaa talvilevolle. Kiitos menneestä vuodesta. Tästä on hyvä jatkaa.Uusi vuosi, uudet kujeet.




1. joulukuuta 2010

Charm of Winter - verkkonäyttely

Online galleria Amaliassa on auennut online ryhmänäyttely  Charm of Winter.
Näyttely on nähtävissä verkkogalleriassa 1.12.2010 - 28.2.2011 välisenä aikana.


Tervetuloa tutustumaan!

27. syyskuuta 2010

Kirjoituksia taiteesta.



Online Galleria Amalia on avannut sivustollaanosion nimeltään Palsta. Allekirjoittanut on saanut ilon ja kunnian olla Palstan tarinoiden tienraivaaja ja nk. päänavaaaja. Galleristien mukaan Palstan tarkoituksena on saada erilaisia mielenkiintoisia ihmisiä kirjoittamaan heille tärkeistä ja ajankohtaisista asioista. Gallerian omien sanojen mukaan tarjolla saa olla polttavaa tunteenpaloa ja/tai jäätäviä realiteettejä. Tunnelmia läheltä ja kaukaa. Aiheiden ollessa vapaat: ne voivat olla sanoja taiteesta tai puhtaasti sanataidetta.

Palstalle saa mielellään tarjota kolumnia, pakinaa tai runoa kuvien kera ottamalla yhteyttä galleriaan.