Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste fanikulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fanikulttuuri. Näytä kaikki tekstit

28. heinäkuuta 2012

Jos uskoisin taiteen olevan lahjakkuutta...

Ikuisuuskysymys taidealalla on, paljonko kyseessä on aitoa lahjakkuutta, paljonko työtä ja paljonko silkkaa sattumanvaraista ja onnekasta perimää? Kaikkia löytyy ja kaikkia kaikkia käytetään suvereenisti taiteilijan  tuotannon ja erilaisten myyttien luomiseen.

Tämäkin aihe on varmasti ns. niitä puhkipohdittuja aiheita, mitä taiteen määrittelyihin ja kysymyksiin tulee, ennenkaikkea yleensä silloin puhutaan sen taiteen ns. laadusta, josta jokaisella on sitten se oma mielipiteensä. Positiivinen tai negatiivinen, kannustava tai latistava, riippuen siitä paljonko sanojaa on lapsena sylisä pidetty ja hellitelty. Suomessa useasti kuulee, että ai tuollainen tekele, heh, lapsikin osaisi tehdä tuon. No niin kai sitten, mutta...miksi lapsi ei sitä sitten tee? Lapsella ei liene tarvetta tehdä sitä, koska lapsi tuskin ajattelee asioita ns. taiteena, jonka pitäisi sisältää jotain erikoista olemukseltaan tai atmosfääriltään.

Yleensä tuollaista sanontaa siis käytetään painamaan tekijää alas, ettei hän vain kuvittelisi osaavansa jotain tai kenties luulisi itsestään liikoja. No kaikki tämän tietää kyllä, ainakin rakkaassa suomessamme, joten se siitä.

Se mistä oikeastaan haluaisin tässä nyt "vaahdota" on juuri toisenlainen asenne. Kehuminen, ja ihannointi siinä määrin, että se pahimmassa tapauksessa ns. "tappaa" taiteilijan. "Olet niin lahjakas, en osaisi koskaan tehdä tuota". Se on kuulkaa niin, että liiallinen haliminenkin, vaikka sillä monet sielunvammat ehkäistäänkin, tekee ihmisestä ja ennenkaikkea taiteilijasta hampaattoman, ylinöyrän ja "aseettomankin" Kaikki käy -asenne taiteilijan tuotantoon on eräs pahimpiä mitä hänelle voit tehdä. Jos todella vihaat jotain, niin rakasta hänet kuoliaaksi, jonka jälkeen hänen tuotantonsa onkin suhteelisen mitäänsanomatonta silppua.Jonkinlaista kitkaa tarvitaan aina.





No nyt menee sekavaksi, joten lopetan tämän jankutuksen tähän. Tarkoitan tiivistäen vain, että jos uskoisin taiteen olevan lahjakkuutta, olisin jo pitkällä tai vaihtoehtoisesti luovuttanut jo ajat sitten, vaikka varsin lahjakas, fiksu ja filmaattinen olenkin. Miksikö? Mielestäni kyky luoda taidetta on jotain mikä "ansaitaan" vuosien työllä ja omistautumisella asialle. Taide ei ole syntymälahja, kenellekkään.


Sulkeutuen suosioonne!

17. lokakuuta 2011

Miksi pitäisi tarkentaa taiteellista toimintaa?

Nykyään on markkinoinnissa totuttu käyttämään niinsanottua kohderyhmäajattelua. Vaikka se kuulostaakin aina kovasti valikoivalta ja jopa elitistiseltäkin jonkun korvaan, voi asiassa olla myös taiteen tekemisen ohdakkeisella kentällä vinha totuus ja etenkin käyttöarvo.

Miksi sitten nk. "jokaiselle jotakin" -malli ei yleensä toimi, eikä se tekijän kannalta voikaan toimia. Vaikka ymmärrän siis kyllä hyvinkin, että luovan työn tekijä ei haluaisi rajata vastaanottajiaan mihinkään erityisryhmittymiin.

Yritettäessä toimia mahdollisimman laajalla alalla, tulee vastaa heti muutama kova tosiseikka. Mahdollisimman laajalla -alalla toimiminen on yleisesti aika tehotonta ja myös aikaa vievää
. Et voi olla "kaikkea kaikille" , vaikka kuinka sitä yrittäisit, ja monethan yrittävät. Sorrun siihen toisinaan itsekin vaikka tiedän ettei se tule toimimaan, mutta aina sitä kuitenkin yrittää yhä uudelleen. 

Kannattaisi yleensä muistaa se että taiteilijalla, alastaan riippumatta ei ole ensinnäkään omaa taloutta tavoittaa kaikkia mahdollisia vastaanottajia.Toiseksi siihen ei ole edes aikaa. Kun alkaa laajasti töitään markkinoimaan, ei muuhun juuri sitten aikaa jääkään, joten kolmanneksi päästään siihen seikkaan ettei myös energia riitä noiden kahden edellämainitun seikan aikaansaamiseen. Seurauksena on eräänlainen toiminnan fokuksen vinoutuminen, ja sitten mennäänkin eri komeasti metsikköön.

Toiminnan fokusta kannattaa siis tarkentaa ja kaventaa niin itselleen kuin vastaanottajienkin varalta. Näin pystyy keskittymään siihen mikä on todella tärkeää sekä itselleen että "faneille" (en nyt sitten muutakaan sanaa keksinyt!). Omalla kohdalla tuo tarkoittaa että ei kannata uhrata aikaa klassisille muotokuville, jos suhtaudun intohimoisimmin "urbaaneihin silhuettimiehiin". "Fanien" kohdalla tuo tarkoittaa, että olisi syytä pyrkiä tietämään keitä ovat ja mistä heitä löytää. Kuka on siis ihanteellinen ostaja, keräilijä ja galleristi. Täten toimimalla saa varmasti työskentelylleen suuremman "fanipohjan" kuin jos koettaisi haalia väkeä kaikkialta tarjoamalla kaikkea kaikille.

Siispä taiteilijan tulisi tietää omat faninsa. Mistä heitä löytää ja mitä kautta heidät tavoittaa. Ajatus on mainio, mutta käytännössä ainakin näillä leveysasteilla tuntuu aina törmäävän joko "establismentin" yhtenäiskulttuuriin ja uutuuksien pelkoon, tyyliin kun ei oikein tunneta niin ei tiedetä, eikä siis oikein uskalletakaan. Establismentin nyreyden vastapoolina toimii sitten "rahvaan" halveksunta kaikkea kokeilevaa, modernia ja epämääräistä kohtaan. Taistelevat metsot ja Akseli. Siinä sitä on oikeaa taidetta. Miksei kaikki voi olla tehdä kuten nuo kulta-ajan sutarit. Eläköön kansakunta!

No tuntiessaan oman toiminta-alueensa taiteilijan täytyy myös tietää elinympäristönsä erikoispiirteet tällä kyseisellä alueella.Täytyy tietää, miten tunnistaa oikean "maun" omaavat ihmiset, mistä heitä löytyy ja miten he toimivat. Olennaista on siis keskittyä siihen ja yrittää ennakoida, mitä se porukka tekee, mistä on kiinnostunut ja mitkä heidän esteettiset arvonsa ovat ja miten heidän kanssaan pääsee parhaiten kontaktiin.
Sitten se olennainen kysymys. Mikä mahtaisi olla allekirjoittaneen taiteen kohderyhmä? Ehdotuksia otetaan vastaan. Teoksia löytyy mm. kotisivulta.