TULOSSA: EXISTENTIA SOLARIS - LUMOAVAN KAUNIS TAIDEKIRJA(NEN)

Kansilehdet. Oikealla etukansi. Vasemmalla takakansi

Vuoden 2012 paras taidekirja ilmestyy jo nyt tammikuun aikana. Taiteilijan itsensä tuottama ja suunnittelema kirja Existentia Solaris on järjestyksessään toinen tamperelaista kuvataiteilija Ismo Jokiahoa esittelevä ja hänen teoksiaan tunnetuksi tekevä julkaisu. Ensimmäinen taiteilijan tuotantoa sekä elämäntapaa esittelevä teos Elää ja työskentelee… julkaistiin vuonna 2007, joten nyt julkaistava kirjanen päivittää taiteilijan työskentelytavat ja hänen aihepiirinsä nykyhetkeen. 

Tämä on sitä mitä minun täytyy tehdä juuri nyt, jotta säilyisin elinkelpoisena taiteilijana ja ihmisenä. Työskentelen pääsääntöisesti musteella ja öljyvärein. Työskentelyssäni kyse on elämän kokemuksellisuuden näkyväksi saattamisesta. Elinympäristöni ja elämässäni läsnä olevat ihmiset ovat minulle tärkeitä, haasteellisia ja eläviä, mutta eivät esiinny sellaisenaan tunnistettavina persoonina teoksissani. Teoksissani realismi kietoutuu fantasiaan säilyttäen kuitenkin kokoaikaisen kosketuksen todellisuuteen. (Existentia Solaris s.3)

Existentia Solaris on vahva, tyylikäs ja laadukas teos, jonka kohdeyleisönä on suuri uutta etsivä ja värikkyyttä elämäänsä kaipaava kuvataideyleisö. Existentia Solaris antaa lukijalle elämyksiä samalla, kun se avaa havainnollisesti taiteilijan työtä ja metodeja kuvailemalla tekijänsä taiteellista prosessia. Kirjaa onkin kuvailtu sanoilla mystinen. lohduttava ja hillittömän kaunis.

Kuvieni joukossa, nopeaa ja hermostunutta.Liikkeessä oleva väri ajattelee.

Muodonmuutokset levittäytyvät auki,

jonka jälkeen kaikki häviää,eikä maailma ole enää - kooste hyviä ja huonoja asioita. (Existentia Solaris s.27)

Kirjan tilaaminen ennakkoon on mahdollista taiteilijan sivuilta kustantajan hintaan
14 €/kpl Kirjan tilaaminen on myöhemmin mahdollista sähköisellä tilauslomakkeella (http://www.ismojokiaho.fi/palaute.html) sekä sähköpostitse osoitteella info@ismojokiaho.fi. 

 

Aukeamakuva 1

Aukeamakuva 2

Aukeamakuva 3

Aukeamakuva 4

Tilattu kirja toimitetaan postitse ja laskutetaan samalla. Kirjan myyntihinta on 14 euroa/kirja.
Teosta on saatavissa myös taiteilijan omalta studiolta, hyvin varustetuista gallerioista sekä näyttelyistä hintaan 12 euroa/kirja.

Teostietoja:
ISBN: 978-952-92-9922-5

Koko: 18 x 20 cm

Sidosasu: nid., 36 sivua., kuvitettu.Värit: 4/4
Ilmestymisaika: Tammikuu 2012
Toimitus ja graafinen suunnittelu: Ismo Jokiaho
Paperi: Kansi Galerie Art Silk 300g, Sisus 170g
Painopaikka: Eräsalon kirjapaino, Tampere 2012

HUOMIO: Erikoistarjous: 

Nyt saatavissa sekä Existentia Solaris että Elää ja työskentelee...  kirjat yhteishintaan 20 euroa. Tarjous on voimassa niin kauan kuin molempia teoksia on saatavilla. Elää ja työskentee -kirjaa on jäljellä vain muutamia kappaleita. Toimi siis nopeasti ja hanki omasi.

Työhuoneella 22.7.2011

Pari tuntia tänään työhuoneella puolivalmiiden ja raakileiden keskellä. Homma etenee ihan hyvin. On hienoa, että työhuone on noin keskeisellä paikalla kaupungin sydämessä (päivätyöni vieressä), koska se mahdollistaa siellä poikkeamisen hyvinkin rajoitetun aikajakson puitteissa.

Pieni veto pensselillä suuri taulu tuota pikaa. Meinasin kirjoittaa, että ihmiskunnalle, mutta olisi ollut sellaista huumoria, että joku olisi sen voinut ottaa vielä jopa tosissaan, ja ajatella allekirjoittanutta suuruudenhulluna! ;D

Työhuoneesta ja sen loistavasta sijainnista vielä sen verran, että meilläpä onkin 7Boheemin tiloissa jälleen vapautumassa työhuone (n.12 neliötä) syksyksi, joten mikäli kiinnostaa tamperelainen kuvataiteilija, luova yrittäjä, kirjoittaja tms. niin olkaahan yhteyksissä.

Suuruudenhulluudesta mieleeni juolahtikin vielä, että olen tässä kesän aikana lukenut kirjaston poistolaatikoista ( tuo painetun kulttuurin underground-aarrearkku! ) kaivamaani Tim McGirkin kirjaa vuodelta 1989 nimeltään "Wicked Lady - Salvador dali´s Muse" ( muistelisin, että kirja on myös aikanaan suomennettukin nimellä "Gala Salvador Dalin muusa", tai jotain sinnepäin. Kirja on kyllä aika huikeaa juttua täynnänsä siitä millainen onneton pikkupaskiainen suuri taiteilija voi olla, mutta kuinka kaikki kääntyy hyväksi sitä mukaa kun nyt vaan sattuu tapaamaan itsetietoisen ja omahyväisen sekä tarpeeksi voimakastahtoisen kusipään rakkaudekseen ja "managerikseen". Kirja on täynnä toinen toistaan vauhdikkaampaa kertomusta Galasta ja Dalista sekä muista surrealisteista, jotka sanalla sanoen olivat järjestään myös melkoisia "mulkeroita" sen enempää erittelemättä. Mikäli kiinnostaa niin lukekaapa kirja. Kyllä se sen väärti on - hyvää viihdettä, etten sanoisi.

Tänään aamulla uutisia katsoessani kuulin myös, että brittiläinen maalari Lucian Freud on kuollut. Hän oli kuollessaan 88-vuotias ja ihan mukavasti taidemaailmassakin menestynyt. Galleristit ( ja oikeuksien omistajat ) tietysti nyt taas ja tuotapikaa alkavat ylistää Freudia sukupolvensa merkittävimmäksi maalariksi, jonka teoksissa näkyi jotain mitä me emme näe. No leikki sikseen ja "kyynisyys" pellolle. Itselleni Lucian Freud oli sellaisen maalaustaiteen edustaja ja eräs niistä taiteilijoista, jotka allekirjoittaneen saivat aikanaan kuvataiteista yleensä kiinnostumaan. Muitakin toki oli, useita sanoisin, mutta ei heistä nyt tällä erää sen enempää. Keveät mullat vain sinulle Lucian Freud, ja kiitoksia hyvistä inspiroivista hetkistä tässä elämässä.

Art Majaalahti 2011 - näyttely jatkuu vielä heinäkuun loppuun 31.7. asti ja avoinna näyttely on keskiviikosta sunnuntaihin kello 14 - 18.

 

Lopuksi muutamia kuvia alla  itse vuoden 2011 -näyttelystä sekä muutama kirjoitus aiheesta -> 1. ja  2.

 

 

Evankeliumi Ernst Billgrenin mukaan.

Ernst Billgren: Mitä on taide - ja sata muuta tositärkeetä kysymystä. (Teos 2010)

 

Kysymystä, mitä on taide, on pohdittu vuosisatojen ajan aina taidehistorian tieteenalan alkumetreiltä lähtien. Asiaan on annettu myös toinen toistaan omituisempia vastauksia. Nyt tuohon samaa kysymykseen vastaa myös ruotsalainen kuvataiteilija ja tenniksenpelaaja Ernst Billgren moneen otteeseen ja eri tavoin varioiden.  Kysymykseen mitä on taide ja sataan muuhun tositärkeeseen (Sic) kysymykseen hän vastaa sekä lyhesti että pidemmän kaavan kautta osittain selventäen ja osittain paradokseja viljellen. Yhtäältä hän on sitä mieltä että taide tekee meistä ihmisiä so. inhimillistää meidät. Toisaalta hän arvelee että taide loppui jo 1960-luvulla, me emme vain ole ehtineet huomata sitä. No kyllä olemme, voin vakuuttaa. Tätä samaa paradoksiahan olikin jo nähtävissä aiemmassa blogikirjoituksessani "Kuka haluaisi antaa minulle kymmenisen miljoonaa? Ihan vaan vaikka huvikseen", joka käsitteli omiin mahdottomuuksiinsa hukkunutta ”taidemaailmaa” ja itse kaupankäyntiä ns. taiteena.

Kirja on epäsovinnainen ja asenteiltaan jopa hieman dadaistinen, mutta vain pinnalta päin nähtynä. Vaikka Billgren osaakin pistää kaiken ns. halki, poikki ja pinoon, on kyseessä kuitenkin ainoastaan tietynlainen pinnallinen ilmiö. Tosiasiallisesti Billgren on hyvinkin sivistynyt, visuaalisesta kulttuurista tietoinen asian- ja taiteentuntija. Billgrenin kirjan myötä kenties lukijan suhtautuminen taiteeseen muuttuu yleisellä tasolla, ja hyvässä tapauksessa, ikuisena optimistina toivoen, jopa lisää oikeaa ymmärrystä aihettaan eli taidetta kohtaan.

Billgrenin kirjan kantavana  ideana on pyrkimys vapauttaa taide mielipidetyranniasta ja arvotuksista, mikä pitkälle onkin perusteltua taiteen historiaa tarkemmin tutkiskellessa.
Kirja koostuu siis sadasta kysymyksestä, kuten  "Miten tietää onko maalaus hyvä?" "Miten pääsen selville taiteeseen liittyvistä asenteistani?", "Onko arvostelu hyvä juttu?" ja ”Miten minusta tulee tyytyväinen ja onnellinen taiteilija?”. Kysymyksiin Billgren vastaa hauskasti sellaisella tavalla joka saa kenet hyvänsä uteliaaksi taiteen ilmiöistä ja kysymyksistä. Esimerkkinä vaikkapa Billgrenin ohje tulevalle taiteilijalle: Jos saisit antaa tulevalle taiteilijalle vain yhden neuvon, mikä se olisi? Vastaus: ”Maalaa ensin taivas ja sitten puut, niin vältyt pipertelemästä taivasta runkojen väliin.”Kysymykseen ”Mistä pitää aloittaa?” Billgren vastaa. – Hyppää alkeiden yli ja ala pusata mestariteosta. Niinpä niin. Mitäpä sitä aikaa tuhlaamaan kaikenlaisiin harjoitelmiin ja koulutöihin.

Billgrenille myös taiteen tehtävän pohtiminen on turhaa. Hänestä: Leipurin tehtävä on leivän leipominen, taiteilijan tehtävä on taiteen tekeminen. Yksinkertaisesti niin. Siinä missä inhimillinen näkeminen ja havainnointi kirvoittaa kulttuurintutkijalta monisatasivuisen tutkielman, Billgrenille rittää piirros Neckerin kuutiosta (kuva alla). Yksinkertaista ja todellista.

 

Itseymmärrystä etsimässä - Avantgarden jäljillä.

Toisinaan joitain kirjoja lukee pelkästään sillä humoristisella otteella, että sieltä mahdollisesti löytäisi omia alkulähteitään ja mahdollisesti juurikasvustoa omaa toimintaansa ajatellen. Juuri tällainen ajatus oli allekirjoittaneella siinä vaiheessa kun käteeni tarttui Avantgarden alkuperä –niminen kirja. No niin. Sehän sopii, tuumi häikäisevä nero tarttuessaan opukseen. Tuolta varmasti itseni löydän. Olenhan ollut avantgarde-taiteilija suomessa viimeiset 26 vuotta. Hämmästyitteko? No sitä se oikea avantgarde kuulkaa teettää. Mutta asiaan.

Monet kysymykset nykytaiteen kohdalla liittyvät enemmän tai vähemmän ko. avantgardeen.
Mitä se on? Missä se menee ja mitkä ovat sen mahdolliset keskeiset tunnusmerkit?
Avantgardella viitataan Wikipedian artikkelia ( tiedän tiedän…tämä ei ole tieteellisesti validia, mutta vitut siitä. En sitä yritä ollakaan, vaan avantgardisti :) siteeraten usein sellaisiin ihmisiin tai taiteellisiin teoksiin, jotka ovat ns. kokeilevia ja rikkovat aikansa vakiintuneita suuntauksia, mitä nämä sitten lienevätkään?. Sanaa käytetään taiteen yhteydessä erityisesti kuvataiteen, elokuvan, kirjallisuuden ja musiikin uusien virtausten yhteydessä, mutta myös mistä tahansa uudesta ajattelutavasta puhuttaessa esimerkiksi kulttuurin tai politiikan saralla. Avantgarde yhdistetään usein siis taidesuuntauksiin, jotka keskittyvät tekemään uudentyylistä taidetta tai "taidetta taiteen vuoksi". (No jaah! Onko olemassa lopultakaan muita syitä taiteen tekemiselle?)

Avantgarden käsite on taiteen sisällä ollut kuitenkin melko selkiintymätön, johtuen paljolti siitä seikasta, että ns. avantgarde ei ole ollut koskaan varsinaisesti mikään yhtenäinen koulukunta, vaan ennemminkin pitänyt sisällään useita eri taiteellis-filosofisia ja ideologisia liikkeitä, jotka ovat sitten saaneet ilmaisunsa erilaisina avantgardistisina ilmauksina enemmän tai vähemmän taiteellisesti. Avantgarde onkin enemmän ideologinen ajattelutapa kuin mikään vakiintunut ja validi taiteellinen tyylisuunta.

Teoksessaan Avantgarden alkuperä Irmeli hautamäki pohtii avantgarden merkitystä kolmen erilaisen teorian kautta. Esittelyssä ovat Renato Poggiolin, Peter Bürgerin ja Clement Greenbergin avantgarden teoriat, joiden avulla avantgarden ”pakenevaan mysteeriin” koetetaan päästä käsiksi. Edellä mainittujen lisäksi kirjassa tarkastellaan myös avantgarden ja postmodernin suhdetta mm. Jean-François Lyotardin ajattelun kautta.

Hautamäki on koonnut yksiin kansiin avantgarden teoriat, siis ne mitkä ko. liikeen historiassa nyt yleensä on ylöskirjattu, asettaen ne vertailuun keskenään selventäen niiden perusideat ja syntyhistoriaa. Avantgarden teoriat saavat historiallista painoarvoa ja asettuvat myös laajempaan yhteyteen länsimaisessa kulttuuri ja taidehistoriassa.

Kolmen edellä mainitun tunnetun ja perinteisen avantgardenteorian lisäksi Hautamäki käsittelee postmodernismin suhdetta avantgardeen. Uuden luomisen vaikeuteen väsyneet taideteoreetitkot ja käsitteellisesti orientoituneet taiteilijat ovat kehitelleet useita erilaisia (huonoja)selityksiä, joiden mukaan kaikki olisi jo keksitty ja modernismi kulkenut tiensä päähän ja kuollut. No tietääkö kukaan missä ruumis makaa? Niin kauan on kehitystä kuin on elämääkin. Olenkin joskus itse todennut ja ennen kaikkea havainnut, että taideteoreetikot eivät tunnista ”ajan henkeä”, vaikka siihen päänsä löisivät. Myös Hautamäki tuntuu kiinnittävän huomiota tähän epäkriittiseen ja henkisesti laiskaan postmodernismiin huomiota. Toisaalta teoksessa kyllä myös tartutaan onneksi myös postmodernismin kiinnostavampaan ja kriittisempään ajatusmallistoon.

Avantgarden alkuperä on mainio kokoelma kyseisestä taidesuuntauksesta kiinnostuneille ihmisille ja taiteilijoillekin. Ainoa ongelmallinen on se vallitseva kulttuurillinen tila, että avantgarde nyt  ei ole millään muotoa mahdollinen, muuta kuin jälkikäteen tarkasteltuna. Tämä ei tietenkään ole Hautamäen eikä edes nykyisen kulttuuritutkimuksen vika, vaan asian tila johtunee paljolti siitä seikasta, että avantgarde ei taivu tarkastelun otteeseen muuten kuin historiallisesti. Kenties juuri siksi avantgarde saakoon nimensä itsellään pitää.

Päivän mietelause.

"People sometimes inquire what form of government is most suitable for an artist to live under. To this question there is only one answer. The form of government that is most suitable to the artist is no government at all."


Oscar Wilde

Vastapäätä kapakka

Luin uudelleen japanilaisen Santokan "Vastapäätä kapakka" runoteoksen. Ensikosketukseni kyseiseen runoilijaan sain muistaakseni joskus 2003, jolloin kokoelma muistaakseni suomeksi julkaistiin Basam Books kustantamon toimesta.

Kirjan takakannessa kannessa lukee seuraanlainen esittely; Santoka -Shoichi Taneda, 1882-1940, ei menestynyt tässä maailmassa. Hän keskeytti yliopisto-opintonsa, ryyppäsi perheen saketehtaan vararikkoon, jätti perheensä. Vanhainkirjainkauppiaaksikaan hänestä ei ollut. Hän ei pysynyt mukana vauhdissa - niinpä hän humalapäissään päätti pysäyttää junan, kiskoilla seisten, edestäpäin. Onneksi veturinkuljettaja ehti pysäyttää ensin. Santoka vietiin läheiseen zentemppeliin selviämään. Santoka hylkäsi maailman, ryhtyi kierteleväksi kerjäläismunkiksi.

Kuinka vastustaa kirjaa enää tuollaisen esittelyn jälkeen? No vakavasti, mukava huomata että muillakaan ei aina niin kauhean helppoa ole ollut. Että ihmiselo on sillä lailla suhteellista. Teos itsessään on mitä mainioin kokoelma. Suosittelen! Laimeasti sanoen.

hyvä yösija:

    kaikkialla vuoria
           vastapäätä kapakka

Mielenkiintoista.

Toisinaan sattuu melkoisia kummallisuuksia siinä, että asioita menneisyydestä palautuu mieleen yllättäen. En puhu tässä nyt siis tavallisista arkipäivän muistoista vaan omien kuvataiteellisten ideoiden ja teemojen kehittelyn alkulähteistä. Antakaahan kun selitän.

Olen parin viimeisen päivän aikana ollut sairaslomalla, koska iski aivan helvetinmoinen flunssa päälle.
Tässä sairastaessni katselin sitten kirjahyllyäni, josko sieltä löytyisi jotain uudelleenlukemisen arvoista. Kuulun niihin henkilöihin, jonka kirjahyllyssä ei tuppaa olemaan lukemattomia kirjoja. Käteeni sattui sitten Lawrence Durrellin romaani Livia, jonka olen lukenut ensimmäisen kerran joskus 90 -luvun taitteessa ( tai jotain, kuka noita nyt niin tarkalleen muistaa.), joten aloitin lukemaan ko. romaania uudestaan. Onhan Durrell eräitä suosikkejani kirjallisuudessa.

Kirjan sivulla 10 on seuraava lause  tai oikeammin lauseen osa, joka on toiminut minulle erään kolmen teoksen syntymisen alkuideana. Pätkä kuuluu näin - kun kerran kuolee, sitä lipuu maahan ja yksinkertaisesti sulaa.






Olen vuonna 1994 tehnyt maaalaus-sarjan nimeltään lattiaansulavat ( ks. kuvat). Voidaan todeta, että kirjallisuudella on ollut merkitystä kuvataiteelliselta kannalta maalauksissani ja jopa näyttelyiden tematiikassa.

Mieleen tulee heti mm. seuraavat näyttelyt: Helmenkalastaja vuodelta 1995 (alkulähteenä Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri -romaani) ja Tyhjän Mielen Karttoja vuodelta 2001 (alkulähteenä Hessen teos Lasihelmipeli). Oikeastaan nämä kirjalliset teemat ja alkulähteet ovat hävinneet töistäni aivan puhtaasti vasta tässä 2000 -luvun alkupuoliskolla. Nykyään teoksissani ei juurikaan mitään kirjallisia viittauksia enää löydy. sillä voi sitten olla jotain tekemistä Zenin kanssa tai sitten ei.

Tosin tästäkään sitten ei voi olla aivan täysin varma, koska kuinka kukaan pystyy omia alkulähteitään täysin jäljittämään, edes itse, ja osittainhan juuri se tekeekin tästä "luomishommasta" niin mielenkiintoista.