Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

8. huhtikuuta 2012

Ryhmänäyttely Galleria Rongassa 14.4.-3.5.2012


Galleria Rongassa alkaa 14.4. näyttely, jossa ovat esillä Saara Forsell, Teija Hakala, Katrin Havia, Anja Ikonen, Ismo Jokiaho, Sirkku Lumi, Päivi Meriläinen, Kirsi Porrassalmi ja Julia Prusi. Päivi Meriläinen on mukana vierailijana, muut ovat AvaraTaide ry:n jäseniä.




Saara Forsellilta tulee näyttelyyn pelkistettyjä, niukan väriskaalan akryylimaalauksia. Ismo Jokiahon öljymaalauksissa ihmishahmo on kuution muotoisen tilan sisällä. Julia Prusilta tulee puutarha-aiheisia maalauksia. Anja Ikosen työt ovat käsintehdylle paperille tehtyjä monokromaattisia akryylimaalauksia, joiden pohjana ovat luontoelämykset. Kirsi Porrassalmi kuvaa reliefeissään ihmisfiguuria. Teija Hakala ja Sirkku Lumi esittelevät kollaaseja. Katrin Havia kuvaa surrealististen valokuviensa tekniikkaa näin: "Käytän MysticAqua-sarjassa uutta tekniikkaa, joka pohjautuu pigmentteihin ja vahaan. Canvas-kankaalle toteutettu työ on saanut alkunsa valokuvasta, ja monivaiheisen työskentelyn jälkeen kuvasta muotoutuu mm. vahaa, kuumuutta ja vernissoja käsittelemällä uniikki taideteos, josta on mahdotonta tehdä samanlaista kappaletta, toisin kuin useimpia perinteisempiä valokuvauksen tekniikoita hyödyntämällä. "

Päivi Meriläinen kertoo piirustuksistaan: "Sairastuin elokuussa 2011 kasvojen kolmihermohalvaukseen. Tein omakuvia tästä paranemisprosessista, täydellisestä halvauksesta, ilmeiden palautumisesta ja lihasten asteittaisesta toipumisesta. Erilainen ulkomuotoni herätti myös huomiota, ja monenlaiset, usein hupaisatkin, kokemukset lisäsin piirustuksiini. Toisenlainen ulkomuoto ymmärrettiin usein myös henkisesti jälkeenjääneeksi."

Galleria Ronga
Avoinna joka päivä klo 12-18
puh. 045-2681022
Rongankatu 1c9
33100 Tampere

21. lokakuuta 2010

Tämä ilta kuuluu Einstürzende Neubautenille.


No niin! Vihdoinkin se tapahtuu.

Näen suurimpia suosikkejani ihkaelävänä ja vielä noin kahden kilometrin päässä kotoa. Einstürzende Neubauten pakkahuoneella Tamperella Lost in Music -festivaaleilla. Vuonna 1989 Länsi-Berliinissä noin viikkoa ennen muurin lopullista murtumista oli aivan hilkulla, että olisin onnistunut orkesterin elävänä näkemään, mutta erinäisistä seikoista johtuen homma meni tuolloin puihin. Erinomaista on, että tuo kohtaaminen tapahtuu kuitenkin, vaikkakin 21 vuotta myöhemmin!

Voi kertoa, että olen aika innoissani. Tämän ikäisenä ei monia asioita enää täysillä fanita, mutta tämä on takuulla allekirjoittaneelle yksi sellainen kohde.

Lue lisää: Seele Brennt blogi - Blixa Bargeld & the Einstürzende Neubauten.

5. elokuuta 2010

Kaikki valmiina - Tervetuloa yhden illan taidenäyttelyyn.


7Boheemia - Yhden illan taidenäyttely


Tervetuloa tutustumaan työhuoneeseeni torstaina 5.8. 2010 Näsilinnankatu 28 E4.

Ovet ovat avoinna kello 18 ja 22 välisen ajan.
Tänä aikana voit tulla tutustumaan taiteilijaan, teoksiini ja työhuoneeseeni. Tapahtuma on osa Tampereen Teatterikesän organisoimaa Tapahtumien yötä.


Sijoita taiteeseen nyt, se  tuo lisäarvoa kotiisi ja yritykseesi! Tässä muutama syy, miksi kannattaa hankkia taidetta.Taidehankinta on nyt entistäkin tärkeämpää, koska se todistetusti lisää ihmisten onnellisuutta ja parantaa elämänlaatua. Taide säilyttää aina arvonsa. Taide on nyt myös edullisempaa kuin koskaan ennen. Taiteesta saa nautintoa ja iloa koko omistamisen ajan. Taideteos on myös oiva lahja.


Tarjouksessa nyt ( koskee vain Ismo Jokiahon teoksia).
Öljymaalaukset: 50 - 2000 €
Muste- ja vesivärit: Kehyksineen 50 - 400 €
Muste ja vesivärit: kehystämättömät alkaen 10 €





1. elokuuta 2010

Elokuun viljaa

Nyt ollaan sitten siirrytty loppukesään eli elokuun puolelle. Itse pidän kyllä kovasti tällaisesta lämpimän leudosta ja kypsästä loppukesästä, joka on valoltaan jo aivan erilainen kuin alkukesän kova ja voimakas, jopa räikeä valoisuus. Elokuu on jo kypsempään ikään ehtinyt, eikä enää niin "kiimainen" vuodenaika kuin kevät ja alkukesä, jolloin lähinnä tuntee jäävänsä kaiken luonnon raivoisan toiminnan ja "actionin" jalkoihin.

Nyt on sitten Art Majaalahti 2010 -näyttelykin päättynyt, ja hyvin meni. Järjestäjien mukaan paikalla vieraili kaikkiaan noin 450 näyttelyvierasta, mikä mielestäni on erittäin komea lukema.Itse olin toista kertaa mukana näyttelyssä ja kauppakin kävi tällä erää osaltani ihan suotuisasti. Hienoa. Voisin edelleenkin osallistua tuleviin Majalahden näyttelyihin, mikäli minut mukaan joukkoon huolitaan. Eri asia on, millaista vaihtuvuutta paikan omistajat näyttelyilleen sitten haluavat. No tämä jää nähtäväksi. Ensi kesänä tiedän taas olenko mukana vai en. Kiinnostusta siis on ja näyttelykin ilmeisesti alkaa saavuttamaan mainetta omalla paikkakunnallaan.

Tämän vuoden yhteisnäyttelyriennoista olisi kyllä mahdollista osallistua vielä ainakin Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijat ry:n vuosinäyttelyyn, joka järjestetään Haiharan kartanossa 13.- 29.08. 2010 sekä PIRKANMAAN KUVA 2010 -näyttelyyn syyskuussa Voipaalan taidekeskuksessa  5.9.-21.11.2010. Pirkkalan Taideyhdistys järjestää taas oman  syysnäyttelynsä 2.11. - 26.11.2010 Nokian taidetalolla. Näiden lisäksi olisi vielä SKjL:n  - ei siis SKJL:n ;-) vuosinäyttely Järvenpään Taidemuseossa 13.10.2010 – 30.1.2011

Ongelmallisena omalla kohdalla näissä yhteisesiintymisissä vain on se, etten aina edes muista viedä töitäni, tai lähettää materiaalia jyrytyksiin. Ihmeellistä mutta totta, ja sehän tuota "taiteilijan uraa" sitten viekin eteenpäin. Olisi hienoa olla aktiivinen, mutta kiireinen on kiireinen ja toiminta on sitten myös sen mukaista. Sama pää kesät talvet! Toisaalta, kun mietti tuota omaa tuotantoa niin parhaitenhan se toimii kyllä itsenäisesti ja omina kokonaisuuksinaan sehän on selvä. Muutenkin tuo itsenäinen toiminta on ja täytyykin olla kyllä etusijalla, ja hakemuksia sekä suunnitelmia ensi vuoden puolelle useita onkin jo vetämässä. Niistä enemmän myöhemmässä vaiheessa.



__________________________________________________________________________


13. heinäkuuta 2010

7Boheemia - Yhden illan taidenäyttely

Pakene rohkeasti ja tule hetkeksi pois virkistäytymään taiteen pariin! 7Boheemia - Yhden illan taidenäyttely Tapahtumien yössä 5.8.2010 kello 18-22. Näsilinnankatu 28 E4. Tampere.

Torstaina 5.8. kaupungin valtaavassa Tapahtumien Yössä tarjoaa yhteisöönsä avoimet ovet kello 18 -22 välisenä aikana myös taideyhteisö 7Boheemia. Tämä suomalaisen nykytaiteen boheeminen kärkiviisikko ja kuvataiteen häikäisevät nerot tuo jälleen esille omanlaistaan neroutta, rohkeutta, hulluutta, rakkautta sekä anarkiaa.
Esillä on upeita ja monivivahteisia teoksia seuraavilta kuvataiteilijoilta; Merja Asonen Carita Berg, Ismo Jokiaho, Raija Pullinen sekä Katrin Havia. Yhden illan taidenäyttely tarjoaa monipuolisen kattauksen kunkin tekijän tuotannosta. Lisäksi illan aikana on mahdollista tutustua taiteilijoihin sekä heidän työhuoneisiinsa

Tapahtuma luo lisää kontakteja taiteilijoiden ja yleisön välillä sekä monipuolistaa tarjontaa tamperelaisen taidetarjonnan osalta. Mikäli gallerian ovet muistuttavat sinusta helvetin porttia on 7Boheemin työhuoneisiin vastaavasti mutkatonta ja helppoa tulla. Elokuun illassa korostuu yhteisöllisyys, poikkitaiteellisuus sekä kunkin taiteilijan omat mielenkiintoiset näyttelykokonaisuudet sekä välitön ja lämmin atmosfääri. Tapahtuma haastaa niin järjestäjät kuin osallistujatkin kokemaan taidetta avaralla ja iloisella mielellä hiljalleen tummuvien iltojen kunniaksi.