Mitä taiteilijoihin tulee, useimmat meistä haluavat olla massasta erottuvia, erilaisia ja rikkoa sääntöjä, eikö niin? Taiteellisesti, ainakin. No tietysti. Taidemaailmaa, sen kieroutumia ja kirjoittamattomia sääntöjä olenkin jo aiemmin ihan tarpeeksi vatvonut. Nyt onkin vuorossa tiivistetty ja kokoonpuristettu lyhyt johdatus taiteen sääntöjen "rikkomiseen".
Taiteen säännöt ovatkin varsin kiintoisa dilemma. Ne ovat tavallaan sisäänkirjoitettuja koodeja, joiden "turvassa" taiteilija työtään tekee. Turvasatama, suoja ja samalla aikaa kenties ahdistavakin vankila. Kuka mitenkin asiansa ja pyrkimyksensä kokee. Tähän taiteen sääntö asiaan ei ole olemassa ilmeisimminkään mitään pikaisia, valideja ja iskeviä tapoja tehdä varsinaista vakavaa sääntörikkomusten luetteloa. Ehkä se olisi myös hieman naurettavaakin, mutta itsensämunaamisen uhallakin pohdin asiaa. Joitakin asioita siis ainakin tulee tietää, jotta voisi jotain rikkoa. Mitä ne taiteen säännöt sitten oikeastaan ovatkin, sillä taidehan ON vapaata, eikö vain? No tiettyjä väriopillisia ja sommitelmallisia juttuja nyt kuitenkin on vaan olemassa, jotka auttavat tekijää saamaan teoksensa rokkaamaan, niin että WAU -efekti yleisössäkin on mahdollinen.
Ensimmäisenä tulee siis kuitenkin tietää nämä ns. taiteen säännöt. Et voi rikkoa taiteen sääntöjä ja väittää olevasi ainutlaatuinen, ellet tiedä tarkalleen mitä olet tekemässä. Varmasti monet ihmiset rikkovat taiteen sääntöjä päivittäin, mutta eivät välttämättä tiedä sitä. Eikä toisaalta tiedä vastaanottajakaan, joten hän saataa pitää teosta myös melko kelvottomana taideteokseksi. Mutta mikäli tiedät miten esimerkiksi tehdään hyviä ja tasapainoisia kompositioita; voit toisaalta myös tietoisesti luoda "huonoja kompositioita," ja käyttää niitä sellaisella tavalla, joka saataa jopa parantaa kyseistä kuvaa ja sen sisältämää sanomaa. Kaikkihan riippuu oikeastaan teoksen aiheesta ja siitä mitä halutaan ilmaista, jos jollekin nyt tuli mieleen, että miksi ihmeessä, joku haluaisi tahallaan tehdä huonoja ja ristiriitaisia kompositioita. Aihe ja näkökanta siis ratkaisevat. Hieman outoa, mutta sinänsä järkeenkäypää, eikös totta.
Toisena asiana sääntöjen rikkomisessa on se, että jos päätät rikkoa niitä niin riko sääntöjä todella. Maalaa esimerkiksi kierolle ja vinolle pohjalle, mikäli tilanne niin vaatii. Useimmat ihmiset eivät gallerioissa ja museoissa ainakaan niitä rohkene alkaa suoristelemaankaan. Alkavat vain ihmettelemään onko talossa vinot seinät. Niinkuin kierous olisi arkkitehtien yksinoikeus, hah!
Jos teet kieroa tai väärää, niin kannattaa sitten tehdä todella kieroa tai väärää. Miksi? Kuinka tuo sitten liittyy mitenkään taiteen sääntöihin? No jos kuvamateriaali on selvästi erilaista kuin tottumamme kaksiulotteisuus tai kolmiulotteisuus, tai perspektiivit heittävät niin sanomistahan siitä tulee. Voivat jopa luulla, että et ole kovin taitava, ja sehän on kauheata se. No tuollaiset tietoiset vinoumat ja poikkevat taiteen olomuodot eivät enää välttämättä hämää ketään taiteen tuntijoiden joukossa, mutta harjaantumaton silmä kyllä kiusaantuu. Silmähän hakee aina jonkilaisia optisia tai geometrisia tasapainotiloja, myös taideteoksissa Tulipas muuten näin ollen sanottua pari puoltavaa sanaa taidekasvatuksenkin puolesta, vaikka henkilökohtaisesti en pedakogiikkaa paljon arvostakaan. Hauskaa!
Tiivistetysti sanoen: jos menet metsikköön niin mene sitten kunnolla ja reilusti. Silloin tarkoitusperiäsi ei enää epäile kukaan.
Kolmantena sääntönä voidaan pitää sanontaa hyvä taide selittää itse itsensä. Tämähän on jo valheelliseksi havaittu aikojen alussa, silti tätä samaa ajatusta yhä suuresti tunnutaan hellivän taiteilijoiden keskuudessa. Miksi sitten taidetta kannattaisi tekijänsä myös selittää, vaikka tietysti monia, etenkin toisinaan kriitikoita, tämä tuntuu häiritsevän?
Tällainen selittäminen saattaa auttaa ihmisiä ymmärtämään tekijän oman ainutlaatuisen ja taiteellisen näkemyksen kautta taiteilijan teoksiin implisiittisesti sisällytetyn väittämän tai lausuman. Kertoa kannattaa täsmälleen miksi on ottanut tälläisen mahdollisesti uuden lähestymistavan taiteeseen, ja tehdä se myös mahdollisimman täsmällisesti. Taiteesta kirjoittaessa ei kannata olla tarkoituksellisen sekava, hämmentävä, heitellä syvällisiä sosiaalisia kommentaareja silloin kun niitä ei teoksista todellakaan löydy. Kannattaa siis muistaa kenelle kirjoittaa. Taidemaailman toimijat voidaan voittaa puolelle pseudoliirumlaarumilla, osaan tuon puheen kyllä myös itsekin, mutta rehellisesti sanoen kannattaisi pyrkiä kytkeytymään yleisönsä kanssa kommunikatiivisesti teosten välityksellä ilman elämää suurempia sanoja. Kun taiteesta kiinnostuneet ihmiset voivat jakaa visiosi, he voivat todennäköisemmin uskoa siihen itsekin ja olla aidosti kiinnostunut myös taiteestasi. Vilpittömyys ei ole koskaan pahasta - taiteessakaan.
Neljäntenä sääntönä, jota ei periaatteessa kannata lähteä suuremmalti rikkomaan, minä en ainakaan sitä kenellekään suosittelisi, voitaisiin sanoa, että tekijän pitäisi olla taiteellisesti johdonmukainen. Yksi ainutlaatuinen ja erikoinen maalaus keneltä tahansa taiteilijalta on vain poikkeus. Pelkkä kuriositeetti. Kun luodaan kaksi tai kolme teosta, tai koko sarja maalauksia, alkavat teokset myös "puhua" millainen olet taiteilijana. Sinulle kehittyy taiteilijana näin identiteetti, jonka rajoissa kasvaa taiteilijana. Sitä suuntaa pystyykin jo kenelle hyvänsä paremmin perustelemaan.
Taiteellinen työ itsessään toki muokkaa työskentelyprosessia ja luo johdonmukaisia taideteoksia, jotka alleviivaavat taiteilijan visioita omasta työskentelystään. Ajan mittaan tämä antaa sinulle yhä enemmän uskottavuutta taiteilijana ja auttaa rakentamaan elinikäiset suhteet yleisöösi. Sen jälkeen ei ole suuremmin väliä kuinka montaa taiteellista sääntöä rikot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti