Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste taidekauppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taidekauppa. Näytä kaikki tekstit

16. helmikuuta 2013

Tulisiko museoiden ostaa teoksia kaikista gallerioista?

Päivän hesarissa oli kiinnostava artikkeli taiteen myynnin keskittymisestä vain muutamiin gallerioihin. Totta on, että tuollainen toiminta sekä vääristää kilpailua että pahimmassa tapauksessa kaventaa käsitystämme myös itse taiteesta jota suomalaisella taidekentällä on tarjota.

Vii­me vuo­si­na muunmuassa erilaiset tai­tei­li­ja­läh­töi­set gal­le­riat ovat lois­ta­neet  kun­nian­hi­moi­silla hank­keil­la ympäri Suomen. Useasti nämä galleriat ja seurat ovat mu­ka­na myös kan­sain­vä­li­sessä toiminnassa, mes­suil­la ja vastaavissa projekteissa erilaisten ins­ti­tuu­tioi­den kans­sa. Pr:ää kyllä tehdään ja näkyvyyttä lisätään, mutta johtaako se mihinkään. Asenteita ja asennevammoja on aika hidasta muuttaa. Tai­tei­li­ja­ve­tois­et pro­jek­tit on kyllä otet­tu ken­täl­lä taiteilijoiden toimesta hy­vin vas­taan, ja sik­si os­to­jen seg­men­toin­ti val­tion ins­ti­tuu­tion ta­hol­ta vain tiet­tyi­hin gal­le­rioi­hin osoittaa vain kentän kaupallisen puolen pahanlaatuista ja vääristynyttä keskittymistä. Ajatukseni ei ole kuitenkaan viedä välttämättä toimivaa bisnestä miltään gallerialta vaan oikeammin luoda niitä lisää muillekin ja entistä laajemmassa määrin. Teoksia saa myös taiteilijoiden työhuoneilta, jos ette tienneet ja asia nyt sattuisi kiinnostamaan, ja vielä todennäköisesti kohtuullisemmin hinnoin. Senkun sovitte asioista.

Tosin kaikesta ei voi syyttää pelkästään gallerioita, koska taiteen virkamiehet ovat senverran laiskoja etsimään teoksia Helsingin kirkonkylän keskustaa etäämmältä. Liekö syy siinä että tulee ahdistus, jos on pakko mennä tuttuja reittejä edemmäs "kalaan."  Think outside the Box, sanoi entinenkin galleristi kun Picassoa myi. Tiedä häntä sitten, mutta kyseinen tilanne on silkkaa henkistä vetelyyttä ja halua pysyä tutussa turvallisessa laatikossa niin ajatuksellisesti kuin ideologisestikin.

Noh oli miten oli. Koko jutun voitte lukea täältä niin kauan kuin se listoilla säilyy.


15. heinäkuuta 2012

Pitäisikö taiteilijan kerätä taidetta?

Lueskelin ja seurailin tuolla netin taikamaailmassa jokin aika sitten keskustelua, ulkomailla - totta kai, siitä pitäisikö taiteilijoiden toimia myös taiteenkeräilijöinä ja mesenaatteina? Hmmm. Kiintoisa kysymys kyllä sinänsä. Mitä mieltä te asiasta olette? Saa kommentoida.

Tunnen itse kuvataiteilijoita, joista osa hankkii itselleen kollegoidensa teoksia ja osa taas ei. Hupaisaa tavallaan on, että ainakaan minä en ollut tullut aikaisemmin edes ajatelleeksi tällaisia kuvioita, joten jotain opettavaista tuolta "verkonperiltäkin" näyttää löytyvän pornon ja provokaatiokirjoitusten lisäksi, mutta se niistä, sillä tämä kirjoitus käsittelee taiteen keräämistä, ja etenkin taiteilijoiden keskinäistä sellaista.

Itse kuulun siihen osaan taiteilijoita, joka mielellään hankkisi ja haluaisi teoksia kollegoiltaan enemmänkin mikäli se olisi vain mahdollista, mutta koska sitä on osansa tässä maailmassa ihan itse valinnut ja "elämänsä pilannut" :-), niin näillä mennään. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen havaitsin, että omistan noin kymmenkunta toisten tekemää taideteosta. Luku saattaa heittää muutamalla puoleen tai toiseen. Osa on ihan rahalla hankittu, osa jopa lahjaksi saatu ja osa kuuluu ns. perintöosaani, eli ovat olleet allekirjoittaneella iankaiken.

Tuossa seuraamassani keskustelussa, kyseessä ei siis ole millään muotoa tieteellinen eikä validi otos asiasta, oli myös tiettyä ironiaa. Taiteilijat haluavat lisää ostoja ja useamman ostavan taidetta, mutta samalla ilmenee se seikka että hirveän moni taiteilija ei itse osta taidetta. Voiko siis taiteilijakunta kauheasti valittaa ostojen vähenemistä yleensä, mikäli ei itse aktiivisesti liikuta oman alansa tuotteita, ja lisää näin ollen sen arvoa. Keräilijät, kauppiaat, mesenaatit ja muut taidemaailman "ulkokultaiset" ovat tuon tajunneet jo aikoja sitten.

Eräs naistaiteilija kuittasi asian jotenkin näin vanhaan poliittiseen kliseeseen verraten: Jos et äänestä, et voi valittaa politiikasta. Sama koskee taidemarkkinoita. Älä valita mikäli ihmiset eivät osta taidetta, mikäli et tee sitä koskaan edes itse. Tiukkaa tekstiä, mutta sisältää varmasti tietyn totuuden.

Ollaanpa hetki taas rehellisiä itseämme kohtaan koskien kuluttajien asenteita, mitä taiteen ostamiseen tulee.Keskimääräinen kuluttaja (tää nyt on vain tuommoinen termi, älkää välittäkö) on tyytyväinen Vincent van Goghin julisteeseen olohuoneensa seinällä, tai suomalaisittain vastineena voi toimia erään ankkamaalarin juliste - mikä tahansa massatuotannon teos siis nykyään menettelee. Meidän keskivertokuluttajamme ei näe arvoa alkuperäisessä taiteessa - tai sitä miten alkuperäistaiteen omistaminen rikastuttaisi hänen elämäänsä. Mikäli haluamme tämän seikan muuttuvan meidän taiteilijakunnan sisällä tulee olla osana tätä "länsimaista hapatusta" ja pyrkiä itse vaikuttamaan alkuperäistaiteen arvonnousuun kaiken valtaavan kitsin ja roinan seasta. Vai onko jo aivan liian myöhäistä?

Kuinka sitten toimia? Pyrkiä itsekin taiteilijana hankkimaan ja esillelaittamaan kollegoiden ja ystävien alkuperäisteoksia, eikä ainostaan koristamaan seiniänsä pelkästään omilla teoksillaan. Sikarikkaat ovat keräilijöinä ihan eri asia, heille voi siis surutta myydä sikahinnalla, siitä vain, mutta keskivertokuluttajien ja omien kollegoiden kanssa kannattaa yleensä pysyä kohtuudessa

Liikuttakaa teoksianne!


8. toukokuuta 2012

Voisin pitää paria porvaria tallissani.

Yhdysvaltalainen taiteilija Jack White kirjoitti artikkelissaan Sell Like You´re Rich ( Myy kuin olisit rikas) että kukaan taiteenkerääjä ei halua ostaa teoksia "nälkätaiteilijalta". Ihmiset ostavat teoksensa sellaiselta tekijältä joka arvostaa itseään ja omia tekemisiään, ja juuri tästä syystä hekin kehtaavat esitellä kyseisiä teoksia myös julkisesti kanssaihmisilleen. Taiteen ostajat eivät Whiten mukaan juurikaan ole kiinnostuneita "taidetta ruuasta" filosofiasta, vaan se on jokaiselle ostajalle tavallaan ainutkertainen, mutkikas ja tunteellinenkin tapahtuma.

Ihmiset ja taiteenystävät selkeästi rakastavat taiteen snobistista osaa, minkä viimeksi tämä suomalaisen taidekentän G -episodi  selkeästi osoitti, mutta siitä ei sen enempää. Taidetta hankkinut rakastaa ylpeillä tuttavalleen tai ystävälleen silmät ylpeyttä hehkuen, "Olemme ostaneet tämän upean teoksen ollessamme lomalla New Yorkissa, Pariisissa, Berliinissä, Barcelonassa tai Simpeleellä."  Viimeksi mainittu on tietysti vitsi, mutta oikeasti mitä ihmeen väliä sillä sinänsä olisi mistä teos hankitaan mikäli se hankitaan vain oikeista syistä, eli siitä, että teos tekee vaikutuksen ja siitä pidetään, sensijaan että keräilisi pelkkiä "nimiä" kokoelmistaan eriasteisilla kokkareilla. No ihminen on mikä on, eikä se minulle kuulu.

Henkiset asiat näyttelevät siis hyvin suurta osaa taiteen myynnissä ja ostamisessa. Ne koskevat taiteilijoita, jotka myyvät omia teoksiaan niin pienimuotoisissa presentaatioissa kuin menestyneimmissä gallerioissakin.
Omistamisen ja ostamisen atavistinen ylpeys on oltava tuolloin huipussaan. Kukaan mesenaatti tuskin koskaan makeilee ystävälleen, että se köyhä taiteilijaparka näytti niin nälkäiseltä, joten annoin hänelle 20 euroa maalauksesta, jotta voisi mennä sillä vaikka pitsalle ja oluelle. Ehei, ihmiset haluavat olla ylpeitä ostamastaan uudesta taideteoksesta, ja taiteilija vastaavasti sen myynnistä. Siksi älkää loukatko taieilijaa  paskoilla tarjouksilla, vaikka eräs suomalainen taidemarkkina-analyytikko totesi jossain kirjoituksessaan, että etenkin nuoren taiteilijoiden olisi hyvä jakaa erilaisille ns.merkittäville instansseille teoksiaan vaikka ilmaiseksi avittaakseen uraansa. Noh, jotain asioita itsekin nähneenä ja Whitea kompatakseni totean vain, että kukin tehköön mitä haluaa, mutta niitä mitä ilmaiseksi (tai hyvin halvalla) saadaan ei meidän kapitalistis-yhteisöllisessä yhteiskunnassamme yleisesti yhtään arvosteta. Ja sitäpaitsi, paras tapa arvostaa tekijää sekä myös tukea häntä on tehdä reilut kaupat "ilmaisosakkeiden" sijaan. Olen aikaisemminkin todennut, että taideteos ei ole mikään osakekirja, tai jos joku sellaisena teosta pitää ei sitä itselleen edes ansaitse. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että mesenaattilla on ns. tallissaan taiteilija tai pari, mutta siitä nousee heti mekkala, jos taiteilija pitää omassa tallissaan mesenaattia tai paria, joille voisi ilmoittaa mihin heillä on varaa ja mihin ei! Minäkin voisin pitää mieluusti paria porvaria tallissani.

Sulkeutuen suosioonne!