Yhdysvaltalainen taiteilija Jack White kirjoitti artikkelissaan Sell Like You´re Rich ( Myy kuin olisit rikas) että kukaan taiteenkerääjä ei halua ostaa teoksia "nälkätaiteilijalta". Ihmiset ostavat teoksensa sellaiselta tekijältä joka arvostaa itseään ja omia tekemisiään, ja juuri tästä syystä hekin kehtaavat esitellä kyseisiä teoksia myös julkisesti kanssaihmisilleen. Taiteen ostajat eivät Whiten mukaan juurikaan ole kiinnostuneita "taidetta ruuasta" filosofiasta, vaan se on jokaiselle ostajalle tavallaan ainutkertainen, mutkikas ja tunteellinenkin tapahtuma.
Ihmiset ja taiteenystävät selkeästi rakastavat taiteen snobistista osaa, minkä viimeksi tämä suomalaisen taidekentän G -episodi selkeästi osoitti, mutta siitä ei sen enempää. Taidetta hankkinut rakastaa ylpeillä tuttavalleen tai ystävälleen silmät ylpeyttä hehkuen, "Olemme ostaneet tämän upean teoksen ollessamme lomalla New Yorkissa, Pariisissa, Berliinissä, Barcelonassa tai Simpeleellä." Viimeksi mainittu on tietysti vitsi, mutta oikeasti mitä ihmeen väliä sillä sinänsä olisi mistä teos hankitaan mikäli se hankitaan vain oikeista syistä, eli siitä, että teos tekee vaikutuksen ja siitä pidetään, sensijaan että keräilisi pelkkiä "nimiä" kokoelmistaan eriasteisilla kokkareilla. No ihminen on mikä on, eikä se minulle kuulu.
Henkiset asiat näyttelevät siis hyvin suurta osaa taiteen myynnissä ja ostamisessa. Ne koskevat taiteilijoita, jotka myyvät omia teoksiaan niin pienimuotoisissa presentaatioissa kuin menestyneimmissä gallerioissakin.
Omistamisen ja ostamisen atavistinen ylpeys on oltava tuolloin huipussaan. Kukaan mesenaatti tuskin koskaan makeilee ystävälleen, että se köyhä taiteilijaparka näytti niin nälkäiseltä, joten annoin hänelle 20 euroa maalauksesta, jotta voisi mennä sillä vaikka pitsalle ja oluelle. Ehei, ihmiset haluavat olla ylpeitä ostamastaan uudesta taideteoksesta, ja taiteilija vastaavasti sen myynnistä. Siksi älkää loukatko taieilijaa paskoilla tarjouksilla, vaikka eräs suomalainen taidemarkkina-analyytikko totesi jossain kirjoituksessaan, että etenkin nuoren taiteilijoiden olisi hyvä jakaa erilaisille ns.merkittäville instansseille teoksiaan vaikka ilmaiseksi avittaakseen uraansa. Noh, jotain asioita itsekin nähneenä ja Whitea kompatakseni totean vain, että kukin tehköön mitä haluaa, mutta niitä mitä ilmaiseksi (tai hyvin halvalla) saadaan ei meidän kapitalistis-yhteisöllisessä yhteiskunnassamme yleisesti yhtään arvosteta. Ja sitäpaitsi, paras tapa arvostaa tekijää sekä myös tukea häntä on tehdä reilut kaupat "ilmaisosakkeiden" sijaan. Olen aikaisemminkin todennut, että taideteos ei ole mikään osakekirja, tai jos joku sellaisena teosta pitää ei sitä itselleen edes ansaitse. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että mesenaattilla on ns. tallissaan taiteilija tai pari, mutta siitä nousee heti mekkala, jos taiteilija pitää omassa tallissaan mesenaattia tai paria, joille voisi ilmoittaa mihin heillä on varaa ja mihin ei! Minäkin voisin pitää mieluusti paria porvaria tallissani.
Omistamisen ja ostamisen atavistinen ylpeys on oltava tuolloin huipussaan. Kukaan mesenaatti tuskin koskaan makeilee ystävälleen, että se köyhä taiteilijaparka näytti niin nälkäiseltä, joten annoin hänelle 20 euroa maalauksesta, jotta voisi mennä sillä vaikka pitsalle ja oluelle. Ehei, ihmiset haluavat olla ylpeitä ostamastaan uudesta taideteoksesta, ja taiteilija vastaavasti sen myynnistä. Siksi älkää loukatko taieilijaa paskoilla tarjouksilla, vaikka eräs suomalainen taidemarkkina-analyytikko totesi jossain kirjoituksessaan, että etenkin nuoren taiteilijoiden olisi hyvä jakaa erilaisille ns.merkittäville instansseille teoksiaan vaikka ilmaiseksi avittaakseen uraansa. Noh, jotain asioita itsekin nähneenä ja Whitea kompatakseni totean vain, että kukin tehköön mitä haluaa, mutta niitä mitä ilmaiseksi (tai hyvin halvalla) saadaan ei meidän kapitalistis-yhteisöllisessä yhteiskunnassamme yleisesti yhtään arvosteta. Ja sitäpaitsi, paras tapa arvostaa tekijää sekä myös tukea häntä on tehdä reilut kaupat "ilmaisosakkeiden" sijaan. Olen aikaisemminkin todennut, että taideteos ei ole mikään osakekirja, tai jos joku sellaisena teosta pitää ei sitä itselleen edes ansaitse. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että mesenaattilla on ns. tallissaan taiteilija tai pari, mutta siitä nousee heti mekkala, jos taiteilija pitää omassa tallissaan mesenaattia tai paria, joille voisi ilmoittaa mihin heillä on varaa ja mihin ei! Minäkin voisin pitää mieluusti paria porvaria tallissani.
Sulkeutuen suosioonne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti