Pieni ajatuksenpoikanen

Elävä taiteilija - paras taiteilija.
Loppu on mystifiointia.

Pitäisikö taiteilijan kerätä taidetta?

Lueskelin ja seurailin tuolla netin taikamaailmassa jokin aika sitten keskustelua, ulkomailla - totta kai, siitä pitäisikö taiteilijoiden toimia myös taiteenkeräilijöinä ja mesenaatteina? Hmmm. Kiintoisa kysymys kyllä sinänsä. Mitä mieltä te asiasta olette? Saa kommentoida.

Tunnen itse kuvataiteilijoita, joista osa hankkii itselleen kollegoidensa teoksia ja osa taas ei. Hupaisaa tavallaan on, että ainakaan minä en ollut tullut aikaisemmin edes ajatelleeksi tällaisia kuvioita, joten jotain opettavaista tuolta "verkonperiltäkin" näyttää löytyvän pornon ja provokaatiokirjoitusten lisäksi, mutta se niistä, sillä tämä kirjoitus käsittelee taiteen keräämistä, ja etenkin taiteilijoiden keskinäistä sellaista.

Itse kuulun siihen osaan taiteilijoita, joka mielellään hankkisi ja haluaisi teoksia kollegoiltaan enemmänkin mikäli se olisi vain mahdollista, mutta koska sitä on osansa tässä maailmassa ihan itse valinnut ja "elämänsä pilannut" :-), niin näillä mennään. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen havaitsin, että omistan noin kymmenkunta toisten tekemää taideteosta. Luku saattaa heittää muutamalla puoleen tai toiseen. Osa on ihan rahalla hankittu, osa jopa lahjaksi saatu ja osa kuuluu ns. perintöosaani, eli ovat olleet allekirjoittaneella iankaiken.

Tuossa seuraamassani keskustelussa, kyseessä ei siis ole millään muotoa tieteellinen eikä validi otos asiasta, oli myös tiettyä ironiaa. Taiteilijat haluavat lisää ostoja ja useamman ostavan taidetta, mutta samalla ilmenee se seikka että hirveän moni taiteilija ei itse osta taidetta. Voiko siis taiteilijakunta kauheasti valittaa ostojen vähenemistä yleensä, mikäli ei itse aktiivisesti liikuta oman alansa tuotteita, ja lisää näin ollen sen arvoa. Keräilijät, kauppiaat, mesenaatit ja muut taidemaailman "ulkokultaiset" ovat tuon tajunneet jo aikoja sitten.

Eräs naistaiteilija kuittasi asian jotenkin näin vanhaan poliittiseen kliseeseen verraten: Jos et äänestä, et voi valittaa politiikasta. Sama koskee taidemarkkinoita. Älä valita mikäli ihmiset eivät osta taidetta, mikäli et tee sitä koskaan edes itse. Tiukkaa tekstiä, mutta sisältää varmasti tietyn totuuden.

Ollaanpa hetki taas rehellisiä itseämme kohtaan koskien kuluttajien asenteita, mitä taiteen ostamiseen tulee.Keskimääräinen kuluttaja (tää nyt on vain tuommoinen termi, älkää välittäkö) on tyytyväinen Vincent van Goghin julisteeseen olohuoneensa seinällä, tai suomalaisittain vastineena voi toimia erään ankkamaalarin juliste - mikä tahansa massatuotannon teos siis nykyään menettelee. Meidän keskivertokuluttajamme ei näe arvoa alkuperäisessä taiteessa - tai sitä miten alkuperäistaiteen omistaminen rikastuttaisi hänen elämäänsä. Mikäli haluamme tämän seikan muuttuvan meidän taiteilijakunnan sisällä tulee olla osana tätä "länsimaista hapatusta" ja pyrkiä itse vaikuttamaan alkuperäistaiteen arvonnousuun kaiken valtaavan kitsin ja roinan seasta. Vai onko jo aivan liian myöhäistä?

Kuinka sitten toimia? Pyrkiä itsekin taiteilijana hankkimaan ja esillelaittamaan kollegoiden ja ystävien alkuperäisteoksia, eikä ainostaan koristamaan seiniänsä pelkästään omilla teoksillaan. Sikarikkaat ovat keräilijöinä ihan eri asia, heille voi siis surutta myydä sikahinnalla, siitä vain, mutta keskivertokuluttajien ja omien kollegoiden kanssa kannattaa yleensä pysyä kohtuudessa

Liikuttakaa teoksianne!

Työhuoneella 20.2.2012

No niin. Tässä raportti eiliseltä, kun en todellakaan ehtinyt eilen illalla sitten tänne mitään työhuoneraporttia kirjoitella. Eikä ollut kamerakaan mukana, jotta voisin näyttaa homman etenemistä käytännössä. No näette sitten lopputulokset. :-)

Hommat työhuoneella etenee kyllä ihan hyvää vauhtia, ja kuvat saavat jo rajusti lopullista muotoansa ja väritystänsä. Mukavaa niin. Kuutioidut ( 2kpl )ovat ns. viittävailla valmiita ja kolmiosainen työ ( jolla muuten ei ole vielä edes työnimeä!) alkaa olla pohjaväreiltään valmis. Katsotaan sitten lopullista toteutusta.

Hupaisaa taas kerran oli havaita se, että aloitin koko homman jälleen kerran ikäänkuin väärästä päästä. Tai siis oikeastaan aloitin oikein, kuten yleensäkin, mutta nyt tällä erää olisi pitänyt aloittaa juurikin päinvastoin. Yleensähän etenen laajemmista kuvioista ja alueista yksityiskohtaismpiin ja pienempiin alueisiin teoksessa ja lopulta väännän tarvittavia yksityiskohtia. No nyt kun olisinkin aloittanut toisinpäin, niin homma olisi edennyt valmistumistaan kohti paljon nopeammin. Muuta vahinkoahan tuossakaan ei nyt kuitenkaan tullut. Teos valmistuu kyllä aikanaan. Eräs ystäväni kysyikin minulta, että onko johonkin kiire? Ihan asiallinen kysymys, johon vastaus on, että ei todellakaan. Kertoopahan vain sen, että vaikka rutiini onkin ihan hyvä asia, Baudelairen mukaan jopa neroutta, niin sen vietäväksi ei kannattaisi aina ihan täysin heittäytyä. Tai sitten kannattaa!

Joten mitäpä oikeastaan haluan tällä vuodatuksella sanoa tai kertoa. Ehkä vain sen, että ajattelematta tehdyt maalaukset tuottavat ajattelemattomia teoksia. Ehkä siinä on jopa jotain luovaakin, kuka tietää...FLOW!

Päivän mietelause.

"People sometimes inquire what form of government is most suitable for an artist to live under. To this question there is only one answer. The form of government that is most suitable to the artist is no government at all."


Oscar Wilde

WYSIWYG (What You See is What You Get)

Aina joskus tulee pohdiskeltua tuota maalaamista ja itse sen lopputuotetta eli maalausta. siitä on aikojen saatossa halki maailmanhistorian sanottu yhtä jos toistakin, niin miksi ei vielä muutama rivi jo olemassaolevien lisäksi.

Maalaus koostuu asioiden sisäisestä "atmosfääristä" ulkoisesti esitettynä. Mittakaavassa, joka on yksinomaan mielen luomaa. Tämä mittakaava koostuu sekä maalauksen visuaalisesti että tunnetasolla luettavista inhimillissistä kerroksista.

On totaalisen mahdotonta lopultakaan tehdä eroa abstraktin ja esittävän teoksen välille, koska "ei esittävää" -taidetta ei ole olemassakaan. Ei esittävä lähenee enemmän tyhjää ideaa, joka on enemmänkin elämään liittyvä filosofinen aspekti kuin maalaustaiteen määre.

Maalaamisessa, kuten ei taiteessa yleensäkään ole ongelmia ja ratkaisuja, tekijällä niitä voi olla enemmän kuin kuuppansa kestää. Taiteessa on suunnittelua ja ankaruutta kylläkin. Maalaus on kuitenkin perustaltaan hengen tuote, esineenä kangasta ja maalia, ei muuta. Maalaukset ovat reaktioita ympäristöön ja ympäristön asettamiin arvoituksiin. Kuva on vain eräs todellisuuden vaihtoehto, tai vaihtoehdon esitys, joka kaiken huipuksi maalaa "itse itsensä".

Ikävää ilmoittaa tämä kaikille avantgardisteille. Maalaustaide on tänään sitä samaa mitä se on ollut vuosituhansia ennen tätä hetkeä. Kaikki hahmotus yleensä katoaa ja tuhoutuu. Sen jälkeen kehyksenä esiintyy vain historiat ja sovinnaisuus. Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan.

Syntyä jostakin ja jotakin vastaan? Monimutkainen aika tuottaa monimutkaisia maalauksia! Yksinkertainen aika yksinkertaisia. Muotoja tai muodottomuutta - yhtäkaikki hyvin todellista. Ei nykyisin kenenkään taiteilijan tarvinne taistella ollakseen nk. oma itsensä, vaan toivottavasti heidän takanaan on pyrkimys johonkin hieman suurempaan kuin omaan itseensä. Omasta itsestä ei lopultakaan ole yhtään mihinkään, vaikka yleisö sitä rakastaakin.

Genius in a dazzling new light

Mitä tämän päivän taideteoreetikot ja ns. "johtavat" taidetähdet haluavat yleisölleen antaa?
Viihdettä, huvitusta, näennäisiä skandaaleja ja johdateltuja närkästyksen aiheita. "Kerron teille mikä on Pop ja miten saatte sen  (ihan oman mielenne mukaan) tulkita - kunhan pysytte kaanonissa". Yhteistä kaikelle tälle lienee odotuksenomaisesti johdateltu arvio siitä mikä on arvokasta, coolia ja trendikästä ja kestävää. Saisiko olla nimikirjoitus? Tervetuloa työhuoneelle.

Viime vuonna Ateneumissa olleen Picasso -näyttelyn suurimpia ja todistusvoimaisimpia asioita ei varmastikaan olleet hänen työnsä (nehän on jo jumaliste nähty aiemminkin), vaan se luovan, jopa tuhoavan vapauden ja individualismin esilletulo ja triumfisaatto, joka näyttelystä välittyi. Yleisesti väitetään, että Picasson nerous olisi suuren rahan neroutta. Hänen teoksistaan maksetut summat panivat ihailijat ja vastustajat hiljaisiksi. Toimiva talous on toki taiteilijalle tärkeää, mutta vaikea on sanoa, oliko se maestrolle itselleenkään kovin motiivi  töiden tekemisiin. Saattaisin jopa hieman epäillä. Raha on olennaista eräille, mutta mahtaako sillä taiteen kanssa olla paljoakaan tekemistä, edes Picassolle.

Mikäli Picasso olisi kuunnellut aikansa taidemaailmaa, ei hänestä varmasti olisi koskaan tullut sitä mitä sitten lopulta tuli. Picasson arvo onkin suurimmaksi osaksi hänen asenteessaan, joka oli vallitsevien elämänilmiöiden kyseenalaistaminen ja eräänlainen "toisinnäkeminen". Tosin olihan siinä joukossa kyllä muutama muukin, täytyy toki tunnustaa tämäkin tosiseikka. Joukossa kaikki on rattoisampaa, eikä nerokaan ole enää boheemi yksinäinen mies, jota kukaan ei aikanaan ymmärtänyt.

Maailman erilaisten ilmiöiden epäileminen ja kyseenalaistaminen sekä oman äänensä kuuluviin tuominen (saaminen) saattaa olla pelottava kokemus, jopa taideaailmassa, mikäli ääni ei laula samaa säveltä kuin muut. Oma individualistinen ääni, nerous ja "väärintekeminen" on ainoa avantgarde, punk, todellista kapinaa ja puhdasta virkistävää anarkismia myös taiteen kentillä. Todellisella anarkialla en tarkoita mitään rähinöivää riehumista (kuka jaksaa?), ympyrän ja A -kirjain -töhryjen piirtelyä, ja iskulauseiden spreijaamista sillanpielien pleksisuojuksiin. Kyseessä on vapauden filosofia ja sellaisena se tulisikin ottaa. Vitut joukkoliikkeistä ja massahysterioista. Itsensä rehellinen, jopa vilpitön tutkiskeleminen on sitä aitoa anarkiaa, oman ja muiden mielen näkemistä ja niiden kautta myös yhteiskuntajärjestelmämme keinotekoisten raja-aitojen ja erottelujen näkemistä. Ayn Randia siteeraten "älyllinen rehellisyys olkoon ainoa vaadittava työkalu."  Myös taiteessa.

Tämän ajan taideyleisö ei kuuleman mukaan odota taiteelta elämää suurempaa visioita, mikäli tutkijoita on uskominen, vaan enemmänkin kanssakäymistä, kanssaelämistä. Taiteilija tänä päivänä merkitsee oman elämänsä ajan. Taiteilija on yksi meistä, ei nero, koska kansakunnilla on neroja vain vastoin tahtoaan (Charles  Baudelaire), mutta taiteilija ei ole myöskään kuka tahansa. Sen sijaan hän voi ilmaista mitä tahansa (Oscar Wilde).Tähän on jokaisella toimivalla tekijällä täydellinen oikeus ja velvollisuus.

Linkit: Wikipedia. Uskokoon ken haluaa. :-)

Luovuutta - ajattelua, ja sen puutetta. Vai kuinka - eller hur!

Intelligence without ambition is a bird without wings. (Salvador Dali)

A hunch is creativity trying to tell you something. (Frank Capra)

And I found that when I built my own place and just shut the door, the creativity was endless. (Billy Sherwood)

Business is difficult. But it could be approached two ways: Seriously, or with the same way you're doing your job, with entertainment aspect, with pleasure, with fun. And we decided to try to make it as fun that we do our creativity. (Guy Laliberte)


---->

Luovuus? Luo uus tai luovus. Mitä hittoa ja ihmettä!

Luovuuden käsitteestä voidaan ylisesti todeta että: luovuus on arvolatautunut ja suhteellinen käsite. Luovuuden käsitteeseen on liittynyt vahvasti mystisyys ja romanttisuus. Perinteisesti luovuuden käsitettä on tarkasteltu kolmesta näkökulmasta: 1) tekijän luovuutena, jolloin kyseessä on siis yksilön jokin erityinen ominaisuus. 2)  luovana prosessina ja 3)  luovana tuotteena, eli jonain uutena, ainutkertaisena ja innovatiivisena tuotteena tai palveluna..

Luovuus on paljon puhuttu aihe, niinkuin sen nyt tässäkin taas näkee, mutta oikeasti aika vähän tutkittu alue ihmisen elämässä. Käsitteenä luovuus on edelleenkin hämärä ja moniselitteinen, kuten edellä tuli mainittua. Ei ole olemassa vallitsevaa yksimielisyyttä luovuuden määrittelystä, testaus- ja mittausmenetelmistä, luovuuden oletetusta suhteestaa älyyn eikä luovuuden edellyttämistä ns. persoonallisuuspiirteistä. Ehkä puhe siitä mistä puute?

Lapset ovat synnynnäisesti luovia, kun heidän annetaan sitä olla. Tosin he itse tuskin edes tuntevat koko käsitettä. Eivät he kaipaa johdatusta tai ohjausta asioiden toteuttamiseksi. Ongelmaksi luovuus muuttuu vasta ajan myötä. Aikuiseksi kasvaminen alkaa tehdä tuhojaan monella saralla, jopa koulutus osallistuu tähän omilla, yleensä kaupallisilla "luovuusteorioillaan", joilla pitäisi olla päämäärällisesti siis kaupallisen hyödyntämisen ydin. Taiteilijat taas...no enpä sanokaan mitään. Kuka luo kuka ei, mutta yhtäkaikki siinäkin toiminnassa on vissi- ja selkeä päämäärä. Jokainen nimittäin, myös minä, odottaa tilaisuuttaan saavuttaa kuuluisuutta taide- ja galleriamaailmassa ja saada uutta yleisöä, jotta voisi elää työllään. Kohtuullinen toivomus minusta. Ainoa mitä tarvitsee tehdä on vannoa kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta isännilleen, aivan kuten tavallisessakin työelämässä, jossa tunnetusti täytyy tietää myös se, milloin ei sovi olla luova. Kysymys kuuluukin seuraavasti: kun taiteilija luo ns. tyylin, niin onko sillä enää mitään tekemistä luovuuden kanssa? Mielestäni luovuudelle on tiukalla tavalla määriteltynä ominaista se, että se kaihtaa määrityksiä itsestään. Elävää luovuutta et häkkiin saa. Silloin kun siitä saadaan ote on se jo kuollut. Taiteissa tämä merkitsee luultavasti ns. töidensä tuotteistamista, jotta siitä osaisi kukaan sanoa mitään merkittävää. Ja mikäli ei itse osaa, niin voi aina toistaa sen mitä joku muu viisas on suustaan päästänyt.

Vaan entä jos luovuus ei kyselekään ideointia? On vain eräänlainen aivojen hermoratojen ja impulssien kaaos, joka järjestäytyy vuorovaikutuksessa keskenään. Tämä kaaoksen ja järjestyksen vuorovaikutus aivoissa ilmenee mm. leikin, kokeilun, yrittämisen  ja "pelaamisen" kautta. Joskus tämä on joidenkin mielestä turhan rajua eikä muutenkaan sopivaa, joten sitä pyritään hillitsemään. Luovuus on hyväksyttävää muilla kuin taiteilijoilla ja lapsilla ainoastaan mikäli se  perustuu eräänlaiseen vanhaan strategiseen  ajatteluun, jonka voidaan sanoa noudattavan seuraavaa kaavaa: voita, valloita ja dominoi.
Charles Baudelaire, eräs suosikkirunoilijoitani muuten, totesikin aikoinaan, että kiinnostavinta (tärkeintä) on pelin viehätys, mutta entä jos on samantekevää voittaako vai häviää? Itse olen koettanut muistaa ko. ajatuksen ytimen läpi elämäni, toki erilaisella menestyksellä tilanteista riippuen.

Ihmisen tulisi yleensäkin kyseenalaistaa asioita. Mielettömiltä tuntuvien ideoiden tuottamisen pitäisi olla normaalia arkipäiväistä toimintaa. Osa ideoista sitten on käyttökelpoisia, osa taas hylätään. Nykyisessä suomalaisessda työelämässä tämä hylkääminen lienee tavanomaisempaa kuin niiden toteuttaminen. Asia voi johtua paljolti tästä pyhästä suomalaisesta hierarkia ja auktoriteettiuskosta, jolloin vahvistusta ( ja vastuuta) täytyy aina pyytää "ylemmiltään".  Ideointi ja luovuus ovat tulevaisuutta ja tärkeitä voimavaroja ihan itseämme ajatellen. Turha sitäkään asiaa on yksistään mainosmaakareille ja tulevaisuuskomiteoille jättää, vaikka luovia persoonia ovatkin.

Aina voi tehdä jotain!