Ulos mukavuusalueelta - unohda tyylikysymykset.

Oletteko koskaan saaneet kehotusta tulla ulos mukavuusalueeltanne (mikä se sitten lieneekään?) ja ns. ottaa lisää vastuuta asioista jotka eivät teille mitenkään kuulu? Luultavimmin olette.

Hupaisaa on, että yleensä tällainen liikuttava vetoomus tulee sellaiselta henkilöltä, joka haluaa delegoida sinulle omat velvollisuutensa vedoten omiin kiireisiinsä tai mihin lie. Rakkaat kanssavaeltajat, tämä tarina on tosi. Katselkaa ympärillenne ja ihmetelkää, tämä on yleisempää kuin arvaattekaan. Tuollainen on kyseisiltä tyypeiltä silkkaa henkistä vetelyyttä, ja sitähän tässäkin valtakunnassa uusiutuvan luonnovaran tapaan riittää. Mieleen tuleekin My fair ladyn laulu "With a little bit of luck", jossa kivalla tuurilla joku tekee sinunkin työsi.

En todellakaan kiellä mukavuusalueelta ulostulemisen tärkeyttä. Rajoja tulee ainakin yrittää pistää palasiksi niin taiteessa kuin elämässä yleensäkin. Haluaisin vain ajatella, että se on itsestäänselvyys, jota ei pitäisi erikseen ihmetellä tai odottaa. Tosiasiahan on että luova työ vaatii juurikin tuota ulostuloa ja osaamisalueen laajennusta, ainakin toisinaan, siihen asti kunnes kyseinen työnalla oleva "projekti" on saanut loppupisteensä.

Mikäli tuota ei tapahdu, taiteilijalle syntyy äkkiä ns. tyyli, josta hänet helposti tunnistaa. Onko se sitten hyvä, vai onko siinä tyylissä sitten havaittavissa erilaisia kehityslinjoja ja variaatioita? Kysymys ei ole millään muotoa helppo tai yksiselitteinen. "Paikalleen jämähtänyt" tyyli auttaa tutkijoita ja kriitikoita kulttuurituotteiden ja taideteosten tunnistamisessa, sekä auttaa ostavaa kansanosaa saamaan kokoelmiinsa jotain tuttua ja jo valmiiksi taiteeksi luokiteltavaa, siis arvokasta. Ymmärrettävää tuolta kantilta. Vastaanottajalle tarkasteltava artefakti on objekti, mutta miten on asia taiteilijan kanssa?

No itse asiassa halusin vain ja ainoastaan todeta sen seikan, että taiteilijalle ( oli taiteenala mikä hyvänsä) tuollaisen vaatimuyksen esittäminen ns. vakavalla naamalla on lähinnä naurettavaa sillä ainakin ne taiteilijat, jotka tunnen (itseni mukaanlukien) elävät jatkuvissa prosessinomaisissa "rajatiloissa", jolloin pahimmillaan ei enää kenelläkään ole mukavaa. Se siitä mukavuusalueesta sitten. 

Niinpä päivän mottona  menköön seuraava Picasson, joka muuten oli itse varsinainen tyylittömyyden mestari ,vaikkakin silti tunnistettava, toteamus.  I am always doing that which I can not do, in order that I may learn how to do it.

Sulkeutuen suosioonne - Love Ya all!.