Evankeliumi Ernst Billgrenin mukaan.

Ernst Billgren: Mitä on taide - ja sata muuta tositärkeetä kysymystä. (Teos 2010)

 

Kysymystä, mitä on taide, on pohdittu vuosisatojen ajan aina taidehistorian tieteenalan alkumetreiltä lähtien. Asiaan on annettu myös toinen toistaan omituisempia vastauksia. Nyt tuohon samaa kysymykseen vastaa myös ruotsalainen kuvataiteilija ja tenniksenpelaaja Ernst Billgren moneen otteeseen ja eri tavoin varioiden.  Kysymykseen mitä on taide ja sataan muuhun tositärkeeseen (Sic) kysymykseen hän vastaa sekä lyhesti että pidemmän kaavan kautta osittain selventäen ja osittain paradokseja viljellen. Yhtäältä hän on sitä mieltä että taide tekee meistä ihmisiä so. inhimillistää meidät. Toisaalta hän arvelee että taide loppui jo 1960-luvulla, me emme vain ole ehtineet huomata sitä. No kyllä olemme, voin vakuuttaa. Tätä samaa paradoksiahan olikin jo nähtävissä aiemmassa blogikirjoituksessani "Kuka haluaisi antaa minulle kymmenisen miljoonaa? Ihan vaan vaikka huvikseen", joka käsitteli omiin mahdottomuuksiinsa hukkunutta ”taidemaailmaa” ja itse kaupankäyntiä ns. taiteena.

Kirja on epäsovinnainen ja asenteiltaan jopa hieman dadaistinen, mutta vain pinnalta päin nähtynä. Vaikka Billgren osaakin pistää kaiken ns. halki, poikki ja pinoon, on kyseessä kuitenkin ainoastaan tietynlainen pinnallinen ilmiö. Tosiasiallisesti Billgren on hyvinkin sivistynyt, visuaalisesta kulttuurista tietoinen asian- ja taiteentuntija. Billgrenin kirjan myötä kenties lukijan suhtautuminen taiteeseen muuttuu yleisellä tasolla, ja hyvässä tapauksessa, ikuisena optimistina toivoen, jopa lisää oikeaa ymmärrystä aihettaan eli taidetta kohtaan.

Billgrenin kirjan kantavana  ideana on pyrkimys vapauttaa taide mielipidetyranniasta ja arvotuksista, mikä pitkälle onkin perusteltua taiteen historiaa tarkemmin tutkiskellessa.
Kirja koostuu siis sadasta kysymyksestä, kuten  "Miten tietää onko maalaus hyvä?" "Miten pääsen selville taiteeseen liittyvistä asenteistani?", "Onko arvostelu hyvä juttu?" ja ”Miten minusta tulee tyytyväinen ja onnellinen taiteilija?”. Kysymyksiin Billgren vastaa hauskasti sellaisella tavalla joka saa kenet hyvänsä uteliaaksi taiteen ilmiöistä ja kysymyksistä. Esimerkkinä vaikkapa Billgrenin ohje tulevalle taiteilijalle: Jos saisit antaa tulevalle taiteilijalle vain yhden neuvon, mikä se olisi? Vastaus: ”Maalaa ensin taivas ja sitten puut, niin vältyt pipertelemästä taivasta runkojen väliin.”Kysymykseen ”Mistä pitää aloittaa?” Billgren vastaa. – Hyppää alkeiden yli ja ala pusata mestariteosta. Niinpä niin. Mitäpä sitä aikaa tuhlaamaan kaikenlaisiin harjoitelmiin ja koulutöihin.

Billgrenille myös taiteen tehtävän pohtiminen on turhaa. Hänestä: Leipurin tehtävä on leivän leipominen, taiteilijan tehtävä on taiteen tekeminen. Yksinkertaisesti niin. Siinä missä inhimillinen näkeminen ja havainnointi kirvoittaa kulttuurintutkijalta monisatasivuisen tutkielman, Billgrenille rittää piirros Neckerin kuutiosta (kuva alla). Yksinkertaista ja todellista.

 

Työhuoneella 25-26.10.2010

Tupla päivät työhuoneella. Ruhtinaallinen tilaisuus käyttää tällainen hyödyksi. Ensin alkuun työskentely ei oikein meinannut lähteä käyntiin, mutta vaikka aikalailla pakottaen aloittaa, niin hommahan lähtee lopulta kulkemaan.

Niin kävi nytkin. En tiedä sitten onko mieleni sellainen, että vaikka tietynlainen laiskuus tuntuisi valtaavan aina välillä alaa tuossa työskentelyrytmissä, niin siitä huolimatta se (mieli) alkaa hakea kuin itsestään erilaisia ratkaisumalleja erlaisiin kuvallishahmotelmallisiin ongelmiin. Olipa taas hienosti sanottu, mutta ymmärtänette asian. Kun mieltä ärsyttää tarpeeksi niin jossain vaiheessa se kyllä reagoi, se on varma. No Marcel Duchamp toteaisi tuohon, että ei ole ratkaisua, koska ei ole ongelmaakaan. Tietyllä tavalla totta myös muillekin taiteilijoille kuin M.D:lle itselleen, jonka taiteessa ei kyllä jäänyt mitään sijaan sellaiselle asialle kuin maku.

Taidehan on persoonallisuuskysymys. Ongelmattomalla taiteilijalla ei ole ongelmiakaan, kompleksisella taas ei muuta löydykään. Itse olen näemmä asettunut elämänkulussani siihen tilanteeseen, että arvostan tietynlaista keveyttä ja helppoutta. Tarinoita voi kertoa kuvallisesti, mutta mitään maailmanselityksiä maalauksista taitaa oikeasti, aikuisten oikeasti, olla turha hakea. hahmotelmia, ehdotelmia sen sijaan kyllä. Koko asiahan perustuu kommunikaatioon, ja kaikenlisäksi vieläpä aika epäsuoraan sellaiseen. Tietysti toivon, että tuo kutsu kommunikaatioon näkyy teoksissani.

Homma siis etenee, vaan ei valmistu. Tosin hyvin lähellä jo ollaan.