Turha peiliä syyttää, jos naama on vino

Tuo vanha venäläinen sananlasku tuli mieleeni eilen, kun katsoin erästä tv-dokumenttia Kiinasta, jossa esiintyi muutaman sikäläinen taiteilijanplanttu. Taiteilijan nimeä en nyt satu muistamaan mutta itse tarina meni jotenkin näin: "Taide on antanut minulle paljon, rahaa ja rikkauksia, mutta useasti olen pettynyt taiteeseen."

Mieleeni tuli samantien, että taideko se kohde on johon on petytty, vai oliko tekijä itseasiassa pettynyt itseensä? Menestystä ja "starbailua" kaikkine ökyjuhlineen kyllä näytti riittävän, mutta entäpä jos taustalla olikin silkka pettymys omaan tekemiseen  ja siihen että omat tavoitteet taiteessa jäävät puolivillaisiksi. Taiteen kohdalla usein näin tuntuukin käyvän, on se senverran ehdoton ja ankara rakastettu, että se ei ota vastaan yhtään mitään puolivillaista ämpyilyä tahi kompromissejä, vaikka useasti niitähän ne töiden lopputulokset tuppaavat olemaan. Dokumentin edetessä tulin yhä vakuuttuneemmaksi että näin myös oli. Kovasti olivat synkkiä ja vakavia nuo kiinalaiset taiteilijat, jopa siinä määrin, ettei siihen suomalainen synkistelijä edes pysty, vaikka kaikkihan me tiedämme ja tunnemme oman kansamme ahdistuneisuuden. Huvittavaa!

Ja kuinka ollakaan seuraavana päivänä Facebookin kautta joku toi esille artikkelin Kritiikin Uutisista, jossa Jari Halonen ilmoittaa että inhimillinen identiteetti on yhdentekävä. Halonenhan on  sellainen kaveri ja taiteilija, josta ns. piirit ovat varmasti montaa mieltä, mutta minusta tuo artikkeli oli kokonaisuuderssaan kyllä on aika virkistävää tekstiä.Hienoa, että jollakin on pokeria, tai sitten niin vähän itsesuojeluvaistoa, että rohkeasti antaa vain palaa. Ja se identiteetti sitten, on siihen joutunut törmäämään aikoin saatossa itsekin, sekä havahtumaan sen epämääräisyyteen ja jopa valheellisuuteenkin. Been there done that!
"Vuosikymmeniä Halonen piti identiteettiä tärkeänä asiana. Kulttuuriteollisuus korostaa identiteettiä voimakkaasti. Esimerkiksi dokumenttiteollisuus ja kirjallinen kulttuuri ovat usein leimallisesti identiteetin etsimistä. Todellisuudessa kaikki eriytyminen on kuitenkin luonnotonta". 

Juuri tätä kyseistä identiteettiä ja sen suhdetta omaan kulttuuriin sekä erityisesti länsimaihin käsiteltiin myös tuossa Kiina -dokumentissa. Myös kiinalaista taidetta verrataan, etenkin heidän itsensä mielestä juuri  länsimaisiin käsityksiin taiteesta. No voi sun raukkaparat - kirjoittakaa sitten puhtaasti kiinalainen taidehistoria ja lakatkaa valittamasta saatanat, jos se teistä tarpeelliselta tuntuu. Melkoinen yhteensattuma muuten taas kerran, että tuo artikkeli osui silmiini, sillä ohjelma sai minut itseni jo epäilemään kaikenlaisia maailmankuvia, sekä länsimaisia että itämaisia, varsin rajusti ylipäänsä. Minusta koko problematiikka oli jotenkin ulkoistettua ja ulkoapäin luotua. Medioitua, ja näin ollen myös media nykypäivän draamanluojana saa tekstissä ansaitusti oman osansa: 

“Kaikkea dramatisoidaan ja hahmotetaan draamana. Meihin on rakennettu väärinkäsitys. Kaikki palaa juuriin: Mistä on kysymys? Miksi teet tällaista? Mitään totuutta ei voi todentaa muuten kuin oman kokemuksen kautta. Kyse on myös siitä, kuinka paljon aivoissa on valmiita ismejä. Haluammeko jatkaa harhaa vai lopettaa sen?”
Taiteilijakunnastakin on Halosella oma sanottavansa, itsekin kun alalla myös on. Hänen mukaansa taiteilijat ovat menettäneet osaamisen (???), vaikka mitä sekään termi loppujen lopuksi sinällään merkitsee?

 "Artefaktitaiteet ovat viime vuosina saaneet yhä selvemmin tapahtuman luonteen. Niistä on tullut prosesseja ja esityksiä. Halosen mukaan taustalla on havaintojen tekemisen puute ja osaamattomuus. Kun ei tiedetä mitä tarkoittaa havainto, tehdään mitä hyvänsä sattuman ohjaamana". Luin noin  viikko sitten hieman samaa sivuavan artikkelin, jossa kuulin termin "spektaakkelibasaari" kuvaamaan esimerkiksi useita tämän päivän näyttelyitä, ja itsekin niitä tekevänä ( muitakin kuin omiani) totean termin myös varsin osuvaksi kuvaamaan tämän päivän taiteellista toimintaa. Amen.

Halonen jatkaa asiasta: “Jos tehdään havainto, se tehdään propagandasta, hoetaan jotain ismiä. Taidetta ei voi synnyttää näin. Taide syntyy katsojassa, ja hänessä ei voi syntyä mitään, jos taide on tyhjää. Taiteellinen idea on oivallus totuudesta, jossa harha hälvenee. Sitähän esimerkiksi katharsis on.” 

Tuohon ei allekirjoittaneellakaan ole mitään lisättävää. Näinhän sen pitäisi olla ja siihen pyrkimys.

Sulkeutuen suosioonne!