Art is what You make it. At least I hope so!

Tässä ja nyt. Vuoden viimeisessä blogikirjoituksessa muutamia mietteitä taas tuostakin
otsikkoa sivuavasta asiasta, kun olen taas noita taideasioita seuraillut. Taidehan on, tai 
sen pitäisi olla, puhtaasti henkilökohtaista ja kommunikatiivista, niin tekijän kuin katsojankin
kantilta.Taidetta ei siis tee yksinään taiteilija vaan myös teosten vastaanottaja tekee taiteen
omassa pikku nupissaan. Arvottaen työn johonkin kategoriaan, hyvään tai huonoon, siihen 
tai tuohon lajityyppiin. Sinänsä Ihan ok!

Taidekin kai sitten täytyy sanallisesti määrittää ( josko kuvataidekin on lopulta kirjallisuutta?)
ja luokittaa johonkin kategoriaan, ei siksi, että se mahdollisesti kertoisi ko. taiteesta sitä 
tai tätä, vaan siksi, että keräilijöille ja yleisölle olisi helpompi kyseinen juttu taiteena "myydä".
Tilanne muistuttaa hieman sitä levykaupan "Eskoa", jonka täytyy purkaa levyt tukkuliikkeiden
paketeista ja asetella myytävä tiskiin ja lokerikkoihin eri määritelmin varusteltuna ostavaa 
yleisöä varten. Palveluako? No toki.

Ihan hienoa sinänsä kyllä, mutta useasti nämä taiteen kategoriat tuntuvat olevan hieman
sellaisia, joilla etenkin omasta mielestään on pettämätön tyylitaju tai ainakin estetiikka
hallussaan ja saavat sitäkautta hieman liian SUUREN merkityksen noin yleisellä tasolla. 
Taiteen ns. tavallinen kuluttaja, mikä sekin sitten taas lienee, on ihan ihmeissään
näiden jorinoiden kanssa miettiessään uskaltaako sitä tai tätä mahdollisesti hankkia, kun 
mielipiteitä on noin monenlaisia, vaikka sitten itse pitäisinkin siitä mitä olisin ajatellut hankkia.
Kulttuurillista "kolonialisaatiota" ja "distinktioalistamista" parhaimmillaan - a real mindfuck!

No tähän väliin on hyvä kertoa eräs tositarina taidekaupan ruohonjuuritasolta. Olin kerran
valvomassa jotain näyttelyäni jossain ja sisälle tupsahti vanhahko nainen minkkistoolassaan. 
Hän siinä hetken katseltuaan töitäni rupesi kyselemään, että mistä hän tietää että näiden "arvo"
nousee tulevaisuudessa? Vastasin siihen että et mistään, enkä tiedä muuten minäkään, joten
vitustako sen sitten tietää. Eukolla loksahti ensin suu auki siinä, mutta henkeään vedettyään 
totesi asian lienevän kutakuinkin varmaan jotensakin noin! Ei tullut sitten kauppoja ei!
Yllätyittekö? Kyseinen eukko ei sitten lopultakaan tajunnut, että teen taidetta ja että minun
vastuullani ei ole teettää hänen sijoitukselleen lisäarvoa. Se on taidemaailman snobien
ja pelureiden homma se.

Onneksi löytyy myös maastamme sellaisia taiteen todellisia ystäviä, jotka eivät anna
ulkopuolisten "minun täytyy" ajatusten - olla sitä tai tuota mieltä, onhan se tekijäkin hyvä ja
ennenkaikkea tunnustettu ja laajalti tunnettu, ja kyllä se arvokin vielä siitä nousee - 
vaikuttaa omiin arvostuksiinsa. Onneksi on monia, jotka luottavat itseensä ja tyylitajuunsa,
sen sijaan että etsisivät ns. "taidettaan" erilaisten konsulttien ja "kuvataiteen
helppoheikkien" avulla, jotka ovat useasti lisäksi alan tohtoreita muuten, noin sivumennen 
sanoen. Tästäpä tuleekin yllättäen mieleeni ajatus "myydystä" (sell out!), eli miksi 
yleensä vain taiteilijoita syytetään tuosta toisinaan? Miksi ei syytetä samalla sitä joka jonkun
taiteilijaparan ajaa tuohon tilanteeseen? Kuvataiteessa kun noita kuppikuntia tuolla
kulisseissa riittää. Taiteilijalla on laskuja, managerilla on ahneus! No ainakin joillakin, ja 
artistille voi sitten tässä kyydissä käydä kylmät. Muistan erään levyteollisuuden mogulin 
todenneen joskus, että I don´t play in a band. I play with the bands ( and it is ME
who´ll get all the cocaine and hookers!)

Tämän tajuaminen on todelliselle taiteenrakastajalle (enkä tarkoita taiteenrakastajalla 
nyt noita miljonäärikeräilijöitä, jotka ainakin allekirjoittaneen silmissä tuntuvat olevan
pelkkä vitsi. Miksi? No miettikäähän!) raskas paikka. Todellinen taiteenrakastaja mielestäni
suhtautuu kaikkiin taiteenlajeihin tietyllä ennakkoluulottomuudella, tai on ainakin avoin 
kaikkien tuulien puhaltaa. Siitä aplodit hänelle! Erästä jo toimintansa lopettanutta 
Jyväskyläläistä galleristia siteeraten "taide on henkilökohtainen kokemus". 
Henkilökohtainen, ei siis konsultin, vaikka juuri hänellä niitä syitä riittää.  Myös itse 
tämän henkilökohtaisuuden allekirjoitan ja totean että näitä aitoja taiteenrakastajiakin 
tässä maassa yhä onneksi löytyy. Luojan kiitos! Vilpitön kiitos heille ja hyvän joulun toivotus! 
Kaikille taidesnobeille toivotan sensijaan vilpittömästi  "paskaa joulua"!  
Ok, huono oli. No oli oli! :-)

Sulkeutuen suosioonne ja uusin kuvioin vuonna 2012 taas kentille palaen!

Terveisin Nero ( te ette VAAN tajua sitä! :)