Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleiset. Näytä kaikki tekstit

15. helmikuuta 2012

Pffheoooowwwwwww!

alias pitkä huokaava vihellys. Koetin eilen illalla kotosalla sutia jälleen musteilla, ja totesin olevani suomen johtavia jätepaperin tuottajia.Että noin. Ideat ei huvita nyt tippaakaan!

23. toukokuuta 2011

Työhuoneella 23.5.2011

No niin. Taidepaussi on päättynyt. Työhuone on muutettu ja ensimmäiset teokset jälleen aloitettu. Siinä sitä taas mennään...katsotaan mihin? Tarkoitus on kuitenkin saada valmiiksi tpinen teos "kuutioiduista" elämistä. No näette sitten kunhan työ valmistuu. Tänään päästiin jo melko pitkälle pohjatöissä, joten ei liene pitkää aikaa, kun sen voinee julistaa valmiiksi.

Lopuksi muutama kuva uudelta työhuoneelta. Yllättävän siistiä, ellei hieman epäilyttävänkin siistiä. Ainakin toistaiseksi. No kyllä se siitä vielä, veikkaan.






21. maaliskuuta 2011

Työhuoneella 21.3.2011

Omituista. Kovasti omituista sellainen, että painuu työhuoneelleen pääkoppa enemmän tai vähemmän sumeana ( tällä kertaa enemmän, koska olin kotiutunut eilen noin puoli 2 tyttärieni hakureissulta Helsingistä, jossa olivat katsastamassa MCR:n keikkaa ).

Työhuoneelle mennessäni jo ajattelin, että tulevaan näyttelyyn ei välttämättä tarvitse enää mitään ihan uutta saada aikaiseksi, koska nykkyisestä näyttelystä saa loistavan pohjan tulevalle ja inventaarion mukaan näytti työhuoneella olevan vielä sellaiset 30 työtä, vailla seinää eli eiköhän materiaalissa riitä.

No asiaan siis. Kumminkin kävi niinkuin useasti näissä tilanteissä käy, että vetelin ranteet rentona ihan uutta teosta sen kummemmin filosofoimatta ja arvaatte varmaan, että valmis työhän siitä sitten oli seurauksena. Hieman erilainen kuin tavallisesti, mutta kyllä samalla hengenvedolla omakseen tunnistettava. Saa nähdä ehtiikö työ kuivumaan, niin että senkin voisi mukaansa Nokialle ottaa. Toivotaan!