Tänään uutisissa olleiden tietojen mukaan taidemarkkinoilla liikkuvasta ns. vanhasta kuvataiteesta jopa viiidesosa Suomen markkinoilla on väärennettyä. Sitä virtaa kuuleman mukaan erityisesti Venäjältä ja Ruotsista. Aivan sama sinänsä mistä - mehän elämme globaalissa maailmassa ja taide on ihanaa!
No mitäpä tuohon oikeastaan voisi sanoa taas kerran muuta kuin sen, että ostakaa hyvät ihmiset teoksenne eläviltä taiteilijoilta niin siinä pääsevät kaikki hyötymään tällaisesta kapitalistisesta toiminnasta. Taiteilija kuittaa elantonsa, eli saa tuloa itselleen ja perheelleen. Ostaja tietää varmasti mistä teos on peräisin, eikä ole kaikenmaailman helppoheikkien armoilla kaupantekovaiheessa. Lisäksi tuolla tavalla ihmiset jotka taidetta keräävät tekevät myös sitä ainoaa oikeaa ja arvostettavaa kulttuurintukemistyötä, jota kuvitella voidaan - suoraa kaupankayntiä, ilman turhia välikäsiä.
Eri asia sitten tietysti onkin mikäli teoksilla on alunpitäenkin ollut tarkoitus keinotella ja vehkeillä taidemarkkinoilla. Siitä en oikein osaa muuta todeta, ja näin olen muistaakseni todennut aiemminkin tämän blogin puitteissa, kuin että ahneella on paskainen loppu ja kenties tuollaiset "arvopaperien" ja osakekirjojen keräilijät saavatkin sitten mitä ansaitsevat. Kuka tietää? Ketään en rikollisille poluille kehota, mutta jollain lailla olen aina tuntenut tiettyä sympatiaa hyviä ja taitavia huijareita kohtaan. Hyi minua! Jos ei muuta niin näistä ainakin kuulee toisinaan varsin meheviä tarinoita ympäri maailmaa.
Uutisen mukaan näitä väärennöksiä tarjotaan kuitenkin yhä harvemmin erilaisiin arvotaiteen huutokauppoihin. Tiedä häntä sitten onko näin, mutta noinhan kaikki itseänsä kunnioittavat taiteentuntijat aina sanovat. Voi pitääkin paikkansa, mutta toisaalta voi olla myös pitämättä.
Nimittäin poliisien ja asiantuntijoiden haaviin yleensä jäävät ns. huonolaatuiset väärennökset, mutta miten on hyvien laita? Voidaanko olettaa, että kaikki väärentäjät ovat rähmäkäpälöitä? Itseltäni moinen ei kävisi, sen myönnän, mutta heidän joukoissaan varmasti on myös tiettyjen tyylien mestareita, joilta omaperäisyys puuttuu, mutta muiden tyylit ja tekniikat ovat hyvinkin hallussa. Sitäpaitsi miten hyvälaatuinen "jäljennös" olisi huonompi tai arvottomampi itse kuvana kuin jonkin originellitaiteilijan oma teos? Hyvä kuva ON hyvä kuva, oli se sitten aito tai "aito" Kuvasta kiinnostuneelle sillä ei pitäisi olla juurikaan merkitystä. Ja kyllä minä senkin tiedän että omiansa ei saa myydä "muina miehinä" se on arvelluttavaa sinänsä.Ei tarvitse moralisoida ja jäkättää allekirjoittaneelle tuosta.
Mutta noin muuten. Mikä uutisessa oli parasta, niin se, että ko. huutokaupan päälikkö totesi, että jos teoksen saa halvalla (minkä tahansa teoksen!) olisi hälytyskellojen syytä soida. Kiitos meklarit. Onkin juuri nyt aika nostaa teosteni hintoja, ihan vaan arvostusta ajatellen! On siinä tietty vähän kustannuspaineitakin, ja toiminnan tehostamista. Sorry folks, mikäli ette hankkineet noita töitäni ajoissa.
Hae tästä blogista
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide osakekirjoina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide osakekirjoina. Näytä kaikki tekstit
12. tammikuuta 2012
27. lokakuuta 2011
------------>G<------------
Pitäisikös allekirjoittaneenkin tässä hieman tuota Guggenheim asiaa käsitellä, kun sitä nyt taas silmät korvat ja suut täyteen tungetaan. Perkele! Yhtään ei toisaalta huvita eikä edes kiinnostaisi, mutta mr. Apusen liikuttavan tökerö ylistysteksti itsetietoista, röyhkeää, mainiota eilisessä Hesarissa pisti kyllä pääkopan liikkeelle, eikä ihan positiivisessa merkityksessä. Jotenkin tuli eräs Lipponen mieleen. Hah! Herra Apusen jutuissa yhdistyvä negatiivisin suomalaisjunttimainen äijäuho liitettynä uusliberalismin ihasteluun on jotain niin vastenmielistä yhdistelmänä, että harvoin moista missään enää edes tapaa. Siitä kiitos.
No onneksi on joukossamme myös vaikuttavia epäilijöitä. Alaston kriitikko Kantokorpi kuittasi Guggenheim ihastelun ja ko. museiden merkityksen omassa kirjoituksessaan suhteellisen pian. Juttu oli ihan kiintoisa,asiallinen ja laajasti taustoitettukin. G:n villakoiran ydin on siis erilainen kuin meidän halutaan virallisesti uskovan tai toisenlainen kuin meille virallisesti siis uskotellaan. Lukekaahan se tuosta:Hieman Bilbaon tuhkimotarinan kääntöpuolta.
Oma mielipiteeni ei sinänsä ota kantaa itse museon tarpeellisuuteen tai tarpeettomuuteen. Ainahan noita museoita on mukava kierrellä oli ne sitten missä hyvänsä ja oli siellä myös sitten mitä tahansa. Olen museoiden suuri ystävä! Olen aiemmin kirjoittanut, että taiteessa(kin) on sellainen riivattu puoli, että kun sitä ajan kanssa tarpeeksi näkee ( ja tekee itse ) ei siinä enää kaula enää ihastuksesta veny puolta metriä, eikä pää käänny kuin kurjella ikään merkittävien ja vielä merkittävimpien teosten ympärillä. Vai oliko se sittenkin kyse vanhenemisessa - tiedä häntä.
Siispä kysynkin, että miksi tuota rahamäärää ei satsata kotimaiseen taidemuseoon, joka voisi olla yhtä mahtipontinen ja pömpöösi kuin nuo "kuukkelit" yleensäkin. Kotimaisin voimin. Sen voisi sitten täyttää kotimaisella taiteella ja nostaa sitten "koko paskahuussin" maailman tietoisuuteen. Jos pitää olla itsetietoinen, röyhkeä ja mainio, niin miksi ei sitten olla sitä ihan omin nokkinemme. Kyllä se ulkomaalaisia alkaa kiinnostaa jossain vaiheessa, uskokaa huviksenne.
Ainako meidän pitää kysellä elefantilta mielipiteitä meistä itsestämme ja halveerata omaa kultuuriamme niin matalamielisesti, että se ei ole juuri mitään verrattuna nk. "suureen maailmaan." Ei me osata, ei me kyetä, ei me ketään kiinnosteta eikä me muutenkaan olla yhtään mittään! Jos Apunen oli jutussaan jossain oikeilla jäljillä niin sitten juuri tuossa suomalaisten huonossa itsetunnossa, joka vaatii peilausta muualta maailmasta. Ja jos kyse arvostuksen kantilta on ainoastaan rahasta, sen voi tehdä tiettäväksi kaikille muillekin, että emme me ole laadullisesti tai merkittävyydeltämme yhtään heikompia.
Kyse on pääsääntöisesti vain rahasta, sen vääristämästä maailmankuvasta ja keinotekoisesta arvosta. Rahaa nyt vaan sattuu olemaan maailmalla enemmän kuin meillä, aina ja iankaiken. Hui hai, katsokaapa vain esimerkiksi kaikenlaisia listoja suosituimmista ja ns. merkittävimmistä taiteilijoista. Siinä sitä haetaan osakekirjoille arvoa.
Taiteen muuttuessa osakekirjoiksi ei siinä juurikaan enää liene paljoa sitä itse taidetta jäljellä. Tylsä kuin Warhol. Taiteesta on tullut fetissi, ja se näkyy näissä "rahat huoran perseeseen" selvityksissä erittäin selkeästi. Ikävä kyllä!
Taiteen muuttuessa osakekirjoiksi ei siinä juurikaan enää liene paljoa sitä itse taidetta jäljellä. Tylsä kuin Warhol. Taiteesta on tullut fetissi, ja se näkyy näissä "rahat huoran perseeseen" selvityksissä erittäin selkeästi. Ikävä kyllä!
Oikeasti en ole siis ko. asiasta juuri mitään mieltä, mutta alkaa hiljalleen "jurppia" ( ja tähän nyt sitten kuusitoista hymiötä, että ette oikeasti luule minua tämän jurppivan! Tekstini on vain lennokasta :-) tuollainen innostus siitä, että suurella hypellä ja vielä suuremmalla hinnalla saataisiin jotain, joka ei liene millään muotoa sen väärti. Ko. projekti tuntuu samalta kuin jonkun 60 -luvun supertähden "tuottaminen" suomeen neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Pitäisikö olla kiitollinen? Tai iloinen? Mieluummin kannattaisi katsoa tulevaan kuin menneeseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)