Kukahan se filosofi mahtoi olla joskus muinoin maailmanhistoriassa, kun neuvoi oppilastaan, joka kysyi, että mitä tehdä, jotta tulisi onnelliseksi. Opettaja vastasi hänelle, että mene naimisiin. Jos saat hyvän vaimon niin tulet onnelliseksi. Mikäli taas et niin sinusta tulee filosofi, eikä sekään ole oikeastaan hullumpaa.
No tuo vanha tarina tuli mieleeni, kun tein sellaisen kaamean havainnon, etten ole tänne saanut kirjoitelluksi yhtään mitään. Oi joi. Koetan parantaa tapani vastaisuudessa. No, myönnän kyllä että minulla on hyvä syy hiljaisuuteeni. Olen nimittäin itseriittoisen tyytyväinnen ja jopa onnellinen ihminen tällä hetkellä. Olotila ei ole yhtään hullumpi, mutta, en tiedä sopiiko se millään muotoa taiteilijan mentaliteettiin. Nimittäin tämä vuosihan alkoi kohdallani raivoisalla tuotteliaisuudella, jonka hyvä hyvä rytmi piti luovuudenkin pyörät pyörimässä, mutta sitten...
Huhtikuulle tultaessa päälle on pukannut niin lomat, sairaslomat kuin ylityövapaatkin siinä määrin, että työskentelyn rytmi on täysin kateissa. Asiaa ei millään muotoa auta myöskään se seikka, että en oikein tunnu edes viitsivän etsiä sitä kateissa olevaa kipinää. Olin eilen taas pitkän päivän työhuoneellani, ja ihmettelin että mitähän minä olen oikein ajatellut näistä raakileista tekeväni? Voisin kyllä maalata, mutta kun ajatus on kateissa niin homma tuntuu aika yhdentekevältä. Kaiken kukkuraksi olen havainnut siin olevani tyytyväinen ja onnellinen elämässäni juuri nyt näinkin, niin miksi etsiä luovuuden ristiriitoja? Ristiriitojahan ne ovat, sillä myötäkarvassa ja myötävirrassa ei, ainakaan allekirjoittaneen luovasta työstä tule mitään, ainakaan positiivista sellaista.
No turha kai sitä on ristiriitoja elämässään tarkoituksella hakea, kyllä niitä taas jossain välissä ilmenee kuin itsestään, ja silloin uskoisin "luovuuskoneeni" jälleen lähtevän räjähtäen käyntiin. Nyt vain täytyy nautiskella kaikesta tästä kevään heräämisestä ilman tunnontuskia omista tekemättäjättämisistä ja vain antaa palaa, jos tällainen vertauskuva tapahtumattomuuteen nyt mitenkään sopii.
Tämä asia tuli mieleeni sen johdosta, kun kaupungilla kulkiessani, jokin "seuraaja" ( yleisnimitykseni uskontoihin seonneille) tuli tarjoamaan allekijoittaneelle pähkinöitä tai mitä lie ituja, ja totesin hänelle, että ei kiitos olen jo valaistunut. Se ilme mikä tuosta lauseesta seurasi olisi ollut valokuvan arvoinen. Kaveri kuitenkin kokosi itsensä nopeasti ja sanoi perääni, kivat sinulle. Kiitin häntä kohteliaasti, mutta samalla rupesin kyllä miettimään sitä kuinka tylsää on olla valaistunut, jos se on tällaista rauhaisaa liikkumattomuutta. Hiljalleen alkaa kaipaamaan jo ns. actionia. Pitänee koettaa palata täältä jälleen kuolevaisten pariin mahdollisimman nopeasti.
Hyvää vappua ja mainiota kevättä jokaiselle yhdessä ja erikseen.
Sulkeutuen suosioonne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti