Hyvän taiteen kriteerit taas. Huokaus, syvä huokaus.

Tämän päivän Ylen uutiset kertoivat verkkosivullaan mm. siitä että Aalto-yliopisto on kehittämässä kriteerejä taiteellisen toiminnan laadulliseen arvioimiseen. Voi elämän kevät, sanoo tässä sivussa latojan reunahuomautus osittain huvittuneena ja osittain vähän huolestuneenakin. Miksi niin sitten.

Huvittunut olen siksi, että aikuisilla ihmisillä ei suomen huippuyliopistoksikin tituleeratussa kaukalossa ole tuon tähdellisempää tekemistä. No jotenkinhan heidänkin pitää tietysti koettaa johtokunnalle olemassaolonsa perustella. Lisäksi eräs ystäväni huomautti sarkastisesti, että "Taiteen laadun arviokriteerit ovat vääjäämättä aitoa, puhdasta, tahatonta dadaa. Ja ilman dadaa tätä ei jaksa". On se kyllä noinkin, en tiedä sittenkumpi on koomisempi; portinvartija joka tekee manuaalin laadukkaasta taiteesta (meillähän on JO Tunnissa taiteentuntijaksi sekä Neljännestunnissa nykytaiteentuntijaksi manuaalit), vaiko sitten tekijät (ne valmistumassa olevat lahjakkuudet, jotka pänttäävät manuaalia, päästäkseen taidebyrokraattien suosioon), jotka tuon pohjalta ryhtyvät teoksiaan kokoon kasaamaan.

Lisäksi uutisessa väitetään, että hanke olisi jotenkin uraauurtava Suomessa ja harvinainen maailmanlaajuisestikin.Mitä sitten on se koko estetiikan ja esteettisten teorioiden kirjo, joita itsekin opiskeluaikanani innokkaasti pänttäsin? Eikö siinä koeteta antaa taideteokselle ne määreet ja "laatukriteerit", jotka tekevät hyvän taideteoksen. Uusi aika tietysti tarvinnee uudet teoriat, mutta esitetään ne sitten ainoastaan sellaisina, ja jätettäköön se siihen arvoon, joka sille kuuluukin. Arvostakoon ken tahtoo. tarkoitan että nykymaailmassa ei ole, eikä voi olla enää yhtenäisiä määreitä siitä mikä tekee laatua teokseen. Erilaisilla ismeillä oli siis omia teorioita ja käytänteitään ja myös menneen maailman hallinnoilla ja byrokraateilla, natsit ja bolshevikit mukaan lukien on omat selkeät käsityksensä hyvästä ja laadukkaasta taiteesta. Juuri tämä havainto tuossa suunnittelussa ehkä allekirjoittanutta hieman huolestuttaakin. Kaikki taide- ja kulttuurikontrolli siirtyy ( sitä koetetaan siis siirtää) ns. muutamien asiantuntijoiden pienen egon piiriin. Ei hyvä. Tosin suomalainen on ihmisolentona yhäti niin matalamielinen perustaltaan, että hän tuntuu kaipaavan jotakuta, joka kertoo hänelle miten asiat ovat. Toinen puoli ( se, jolla on peukalo keskellä kämmentä) taas kuvittelee itsensä ankaran koulumestarin rooliin a´la seitsemän veljestä, joka opettaa typerälle kansalle sitä, mitä sille nyt tulee ajan hengen mukaisesti kulloinkin opettaa. Jopa taiteesta.

Ehkäpä tämä ei sitten lopultakaan kerro taiteesta yhtään mitään, vaan enemmänkin yliopistolaitoksesta ja sen kriisistä. Sillä jonkinasteiseen kriisiinhän tuo tuollainen touhuaminen pakostakin viittaa.
Artikkelin mukaan akateemisen maailman tiedeyhteisöllä on pitkät perinteet tutkimustulostensa ja tieteentekemisensä arvioinnissa. Taiteen puolella on kuulemma menty pitkälti ns. mutu eli musta tuntuu -tuntumalla. Kuinkas muutenkaan. Jotkut asiat eivät vain sovi kaikkiin muotteihin, ja silloin on mielestäni vain järkevää tunnustaa tämä vallitseva tilanne ja jatkaa kuten ennenkin. Sulaavansekavassa kaaoksessa ja dadaistisessa inspiraation tilassa.

Sulkeutuen suosioonne!