Hyvää ja keväisen aurinkoista viikonvaihdetta jokaiselle! Tämän viikonlopun "sanana viikonvaihteeksi" olkoon katkelma tai pari Erkki Pirtolan Henry Wuorila-Stenbergiä käsittelevästä artikkelista Saarnamaalarin ruoskapensseli, joka on kokonaisuudessaan luettavissa voima-lehden numerosta 2/2012.
Syy siihen miksi olen valinnut juuri tämän artikkelin pohdittavaksi ja "jaettavaksi" edelleen, johtuu täysin henkilökohtaisista syistä. Olen aina pitänyt Henry Wuorila-Stembergin teoksista ja lisäksi olen jollain lailla pohdiskellut noita ko. asioita hieman samansuuntaisesti, ja voisin allekirjoittaa nuo väitteet myös itse milloin tahansa.
Meillä on olemassa taidejärjestelmä, joka tavallaan on täysin itseriittoinen, sulkeutunut ja omahyväinen, eikä suinkaan avoin ja luovuutta siinä määrin kannustava sekä esittelevä, että kaikki ne taiteen "resurssit" ( typerä sana, mutta en nyt parempaakaan keksinyt, anteeksi!), jotka meillä olisi jakaa pääsisivät esille. No hitot siitä. Onneksi ruohonjuuritaso ja luovuus kukkivat kuitenkin vähät välittäen mistään edustuksellisista "piirileikeistä."
Oho! Meinasin sortua itse saarnaamaan. Eipä ollut tarkoitus. Saarnaamisesta kun tuskin koskaan mitään erityistä hyötyä kenellekään on. Pätkiä itse artikkelista, eli varsinainen sana viikonvaihteeksi löytyy nyt tästä eteenpäin. Olkaa hyvät!
Myös nykyaikana yhteiskunta tuhoaa taidetta, kun kotimainen taidejohto haluaa vain myötäjuoksijoita talleihinsa.
"Koskaan ei Suomessa ole ollut näin rikasta taide-elämää,joka kuplii pinnan alla surkeissa olosuhteissa, mutta siitä ei välitetä pätkääkään."
"Taidekoulut voisi yhtä hyvin kaikki lopettaa akatemiaa myöten! Ei taide ole ammatti, vaan täysin uudenlainen näkökulma maailmaan. Jollakin ihmisellä on sisällään tämä uusi visio, joka purkautuu arvaamattomalla tavalla ja etsii itse muotonsa ja tekniikkansa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti