Hae tästä blogista

16. joulukuuta 2010

Tööttäile omaa torveasi

Mikään ei tunnu olevan joillekin taiteilijoille niin vaikeaa kuin se, että omista teoksistaan pitäisi sanoa jotain. Tämä ikivanha dilemma tuntuu olevan voimissaan yhä tänäkin päivänä. Taiteilija on taiteilija ja myyntimies on myyntimies, tätä jaottelua älköön kukaan rohjetko rikkomaan, vai? No onneksi tälle asialle saa nykyisin jo koulutusta.


Kun taiteilija valmistautuu tulevaan näyttelyynsä, joutuu prosessin aikana tekemään myös joitain vähemmän miellyttäviä hommeleita taiteilijan näkökulmasta katsoen: nimittäin markkinointi ja töidensä promotointi. Koska monet taiteilijat ovat kuulemma sisäänpäinkääntyneitä, se voi olla hyvin vaikeaa heille laittaa itseänsä esille. Mutta muukaan ei tässä työssä kyllä tunnu auttavan. Siispä itsensä promotoiminen kannattaa opetella heti senjälkeen kun olet ensimmäisen teoksesi tehnyt. Näin siitä huolimatta, vaikka kaverisi, yleensä ne "oikeat taiteilijat" sinua tuosta pilkkaisivat ja taidehuorana pitäisivät. No sellaisiakin toki löytyy, maailma on laaja, mutta tarkoitan edellämainitulla ainoastaan sitä tosiseikkaa, että tekemisistään on tunnetava vastuuta, myös taiteen alalla. kaupallisuus ei sinänsä ole pelkästään pahasta. Onhan erityisen hienoa saada mahdollisesti leipänsä siitä tekemisestä josta kaikkein mieluiten tekee muutenkin. Apurahaleikki ja piiri pieni pyörii -mentaliteetti ei ole itseäni milloinkaan viehättänyt. Teoksiani saa mieluummin ostaa. 

Ai niin. markkinoinnistahan tässä piti puhumani. Jotkut galleriat hoitavat suurimman osan taiteilijoidensa myynnin, maineen ja merkityksen edistämisestä, mutta taiteilija ei voi ko. asiasta kyllä itseänsä kokonaan irrottaakaan. Jos satut olemaan esillä vähemmän tunnetussa paikassa, saattaa näyttelyn promotoiminen jäädä täysin taiteilijan omille harteillle. Se ei ikävä kyllä riitä, että näytät ihmisille taidetta, elleivät he eivät tiedä mitään sen olemassaolosta.

Myös taiteilijan on hyvä pohtia markkinointiviestintäänsä ja panostaa siihen saadakseen julkisuutta ja tienatakseen elantonsa sekä kasvattaakseen myyntiään etc etc....
Taiteilijan markkinointiviestintä voidaan jakaa kahtia: markkinointiin sekä tiedotukseen. Markkinointiin kuuluu mainonta, henkilökohtainen myyntityö sekä PR-toiminta alias myynnin edistäminen, Tiedotustoimintaan kuuluvat mediasuhteet ja julkisuus.Asenteesta riippuen tiedotustoiminta voidaan nähdä myös osana markkinointia. Tämä sisältö kay ilmeiseksi, kun tarkastelee niitä näyttelypuffeja ja tiedotteita, joita lehdet julkaisevat. Useasti se on otettu suoraan sellaisenaan taiteilijan omasta tekstistä, joten...mainoshan se. Toivottavasti ilmainen! :-)

Taidenäyttelyiden markkinointi pyrkii toisinaan myös tekemään sensaatioita sekä toitottaa torvia milloin mistäkin asiasta liioitellen. Mikäs siinä. Käyhän se. Ongelmallista tuossa on se, että tavanomaisilla taiteen määrityksillä ja teosten asiallisilla esittelyillä ei ole asiaa ylittää ns. uutiskynnystä. Ai tavallista taidetta? No hei haloo! Ketä kiinnostaa. Surullisesti tuosta kaikesta edellämainitusta on seurauksena sellainen ilmiö, että taide itsessään on täysin tarpeetonta, kun kerran markkinatemput valtaavat tämänkin alan. esimerrkinä eräskin taiteilija, joka kiusaa tuotemerkkejä, ja ilmoittaa itse heille asiasta oikeusjuttujen toivossa ja huomionkipeydessään. Tuollainen toiminta on lähinnä säälittävää, mutta jos ei ole taiteilijana kertakaikkiaan mitään sanottavaa niin noinhan se menee nykyaikana. Taidepuhe on  pääasiassa siis taiteen markkinointia.

Nykyään "taidetiedottamisen" kanavat ovat huomattavasti runsaammat ja monipuolisemmat kuin niinä aikoina, jolloin koko hommeli oli paikallislehtien armon varassa. Luojalle kiitos kehityksestä. Tänään tällä internetin valtakaudella on mahdollisuuksia tuoda töitänsä esiin, ilman taidemaailman traditionaalisia portinvartijoita. Tosin asioilla myös on kääntöpuolensa. Paikallislehdet lopettavat koko toiminnan ja ajavat kulttuuriosastonsa alas, eli näyttelyistä pääsee esille vain ja ainoastaan aniharvat ja sponsoriyhteistyöhön sopivat viritykset. Taidemaailman portinvartijat eivät enää kykene heijastamaan taiteita oman napansa kautta, vaikka monet sitä yhä yrittävät. Internetin sosiaalinen media mahdollistaa taiteilijan oman suhdetoiminnan ja verkostojen rikkaan käytön ja avaa uusia "ilmaisia" markkinointi ja tiedotusmahdollisuuksia.

Taiteilijan mahdollisuuksia näkyvyytensä lisäämiseksi ovat teosten omintakeisuus eli tunnistettavuus ja erottuvuus. Miksi tehdä sitä mitä muutkin tekevät ja mikä kulloinkin on vallitseva trendi. Muistan jokin vuosi takaperin katsoneeni taideteollisen korkeakoulun oppilastöitä ja hämmästyin sitä miten samanlaisia kaikkien teokset keskenään olivat. Opettajaa oli kuunneltu, kun hän oli palannut Lontoon kirkolta ja valisti trenditietouttaan raakaan hedelmälliseen maaperään.

Taiteilijan kannattaa siis satsata oman taiteilijapersoonan kehittämiseen/kehittymiseen, Nerojen aika ei ole ohi, vaikka sitä yrittäisi kuka hyvänsä agendasta poistaa. Ihmiset ovat halki maailmanhistorian halunneet kuulla tarinoita "hulluista taiteilijoista" ja vastaavista. Taiteilijapersoonan "myytti" on melkein yhtä puoleensavetävä taideyleisön keskuudessa kuin vampyyrit nuorisokulttuurissa. Kaikkia kiinnostaa kurkistus "pimeälle" puolelle. Myös Cv:n ja kotisivujen ajan tasalla pitäminen sekä ahkera päivittäminen, teoskuvien ja tarinoiden tarjoaminen, sosiaalisen median esimerkiksi Facebook, YouTube, Twitter, blogit, kuten tämäkin sekä yhteistyökumppanien/verkostojen hyödyntäminen lisäävät mahdollisuuksia tööttäillä omaa torveaan. Näin on vain tehtävä, koska kukaan muukaan sitä ei tee. Ikävä kyllä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti