Taas on kulunut joltinenkin tovi, kun olen viimeksi työhuoneella taulujen ja maalausten kimpussa ahkeroinut. Syykin siihen on jälleen kerran niinkin proosallinen kuin selkeä rahapula. Ei ole ollut millä mällätä, mutta nyt hain kolme uutta (valmista) 60 x 90cm kokoista pohjaa ja katsotaan mitä niistä lähtee nyt kehkeytymään. Mahdollisuudet ovat siis 1, 2 tai 3 erillistä teosta (sic.). Raportoin teosten vaiheista lisää sitä mukaa kunhan prosessi(t) etenee/vät.
Apropoo ystävät. Pian pitäisi löytää muutama teos Pirkka-Hämeen kuvataiteilijoiden vuosinäyttelyyn Pirkkalan galleria 2:een kesäkuun alkupäiviksi. Teemana on Valosta valoon. Mitähän allekirjoittaneen sinne kannattaisi tuolla teemalla viedä? Ideoita? Tässä on taas kerran syy siihen, miksi inhoan kaikenlaisia teemoja ja valmiiksi annettuja karttoja. Teen sellaisia teoksia kuin teen ja se siitä. Lupia ja temaattisia kysymuksiä en ulkopuolelta annettuna paljoakaan yleensä noteeraa. Omahyväistäkö?
No, jos on ajatuksia ja ideoita niin ota yhteys ja ehdota jotain. Perustelut pitää toki löytyä.Siis, valosta valoon! Kiitos!
Teoksia voi katsastaa kyseistä tapahtumaa varten täältä: www.ismojokiaho.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rahapula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rahapula. Näytä kaikki tekstit
21. toukokuuta 2012
8. lokakuuta 2011
Ole tekijä, älä odottaja.
Eräs ongelma johon allekirjoittanutkin aina satunnaisesti omallakin kohdalla törmää on tietynasteinen "tuhkimokompleksi", joko paikkaan tai omaan persoonaan liittyvä kompleksi.
Suhteellisen yleinen valitus taiteilijoiden keskuudessa liittyy siihen tosiasiaan missä he sattuvat asumaan - että toistaiseksi ei yhteisö tarjoa taiteilijoille "projekteja" ja/tai muita mahdollisuuksia alueen taiteilijoille. No. Aina voi todeta, että taide on paljon myös sellaista luonteeltaan, että sitä pitää tehdä itse. Lapsuuden kulta-ajan ( ja koulun) näyttelyajat, työhuoneet ja työkalut ovat auttamatta takana, ja taiteilijana huomaa olevansa yrittäjään verrattavissa oleva tekijä. Teokset, esillepanot, projektit ja muut tulee saattaa aivan itse toteutuviksi. Yhteistyötä toki tehdään, mutta siinäkin on oltava itse aktiivinen. Ainoa asia mitä koulun kulta-ajasta lopultakin jäljelle jäi olivat kaverit ja kontaktit.
Entä se tuhkimokompleksi? No, juuri tuo edellämainittu jumalattoman aktiivisuuden vaatimus taiteilijan työssä on toisinaan kovasti raskas kantaa. Taiteiljan täytyisi olla pääsääntöisesti tekijä, luova sellainen, ei odottaja. Toki tulee hetkiä jolloin täytyy myös odottaa, jotta voisi olla luova. Ihminen ei ole kone, ja hyvä niin. Tuollaisen rytmin vaihtelun aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä tunnen usein myös omalla kohdallani. Se ei ole pahasta, vaan enemmänkin haen siinä eräänsorttista tasapainotilaa toiminnan ja levon välillä.
Sellainen odottaminen, mikä on mielestäni pahaa ja taiteilijalle kovastikin turmiollista on passiivinen valittaminen ja asioiden vatvominen, ellei niille aiokkaan tehdä mitään. Tähän tunnustan joskus sortuvani myös itse, aivan suotta. Tiedän.
Milloin taiteelliset ongelmat johtuvat jostain abstraktista yhteisön "yleisestä vihamielisyydestä taiteita kohtaan", milloin taiteen "kaverijärjestelmästä", johon minä en kuulu. Allekirjoittanutkin saisi tästä aiheesta monisen monta surkuhupaisaa ja itsesäälin sekaista vuodatusta halutessaan. Itseironiaa nähkääs.
Muita hyviä tekosyitä taiteilijalle olla tekemättä töitään ovat muunmuassa suraavanlaiset asenteet ja negatiiviset päähänpinttymät, kuten "kukaan ei ota minua vakavasti täällä", "minulla ei ole rahaa tehdä sitä tai tätä", "kukaan ei tue minua täällä" ja "ihmiset ja media eivät ole kiinnostuneita taiteista täällä" Negatiivisuus ei tunne mitään rajaa, nuo syyt voivat tapahtua myös siellä. Se ei ole paikkasidonnainen! Huvittavana esimerkkinä voi mainita tietynasteisen kaipuun aina muualle, kuten nuoriso tapaa yleensä tehdä. Jossain muualla on aina ihanampaa, virikkeellisempää, enemmän mahdollisuuksia yms...kuin siellä missä nyt kulloinkin sattuu olemaan. Tuttua myös omasta nuoruudesta! Tosiasiahan kuitenkin on, että ihminen ei alueellisesti hallitse koko maailmaa, eikä edes kaupunkia, mikäli se on tarpeeksi suuri. Se NYkin käsitttää lopultakin vain oman elämänpiirin, sen jonka kulloinkin hallitsee.
Siellä missä se sitten sijaitseekin ovat edellämainitut "tekosyyt" aina samat, joiden takana on pelottava ajatusrakennelma. Luovu taiteesta ja tee jotain hyödyllistä. Ei sinusta ole tuohon, menisit "oikeisiin" töihin. No mitä ne ovat muuten ne oikeat työt? Se, joka ei ole kokeillut vaikkapa maalaamista, voi väittää sitä joksikin muuksi kuin työksi. Se joka on, ei voi olla sanomatta sitä työksi, vaikkakin parhaimmillaan aivan fantastiseksi. Anteeksi vain Folks, mutta ainakin minä arvostan taiteita liikaa antaakseni noiden aiemmin mainitsemieni tekosyiden lopultakaan vaikuttaa tekemisiini.
Rahapula toki on tietysti todellinen asiantila, ja voi hidastaa asioita, koska se nyt on konkreettinen asia taiteilijankin elämässä. Rahapula voi siis vain ja ainoastaan hidastaa asioiden toteuttamista, ei koskaan pysäyttää sitä virtaa jonka täytyy luovalla ihmisellä toteutua.
Avainasia onkin - täytyy heittää tekosyyt sivuun ja keskittyä löytämään samanhenkisiä yksilöitä, jotka tukevat ja motivoivat jatkamaan. Kannattaa siis kaveerata tekijöiden, ei odottajien kanssa. Silloin asioilla on tapana liikkua eteenpäin tavalla tai toisella. Ja niin se homma etenee. Ole tekijä - älä odottaja!
Suhteellisen yleinen valitus taiteilijoiden keskuudessa liittyy siihen tosiasiaan missä he sattuvat asumaan - että toistaiseksi ei yhteisö tarjoa taiteilijoille "projekteja" ja/tai muita mahdollisuuksia alueen taiteilijoille. No. Aina voi todeta, että taide on paljon myös sellaista luonteeltaan, että sitä pitää tehdä itse. Lapsuuden kulta-ajan ( ja koulun) näyttelyajat, työhuoneet ja työkalut ovat auttamatta takana, ja taiteilijana huomaa olevansa yrittäjään verrattavissa oleva tekijä. Teokset, esillepanot, projektit ja muut tulee saattaa aivan itse toteutuviksi. Yhteistyötä toki tehdään, mutta siinäkin on oltava itse aktiivinen. Ainoa asia mitä koulun kulta-ajasta lopultakin jäljelle jäi olivat kaverit ja kontaktit.
Entä se tuhkimokompleksi? No, juuri tuo edellämainittu jumalattoman aktiivisuuden vaatimus taiteilijan työssä on toisinaan kovasti raskas kantaa. Taiteiljan täytyisi olla pääsääntöisesti tekijä, luova sellainen, ei odottaja. Toki tulee hetkiä jolloin täytyy myös odottaa, jotta voisi olla luova. Ihminen ei ole kone, ja hyvä niin. Tuollaisen rytmin vaihtelun aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä tunnen usein myös omalla kohdallani. Se ei ole pahasta, vaan enemmänkin haen siinä eräänsorttista tasapainotilaa toiminnan ja levon välillä.
Sellainen odottaminen, mikä on mielestäni pahaa ja taiteilijalle kovastikin turmiollista on passiivinen valittaminen ja asioiden vatvominen, ellei niille aiokkaan tehdä mitään. Tähän tunnustan joskus sortuvani myös itse, aivan suotta. Tiedän.
Milloin taiteelliset ongelmat johtuvat jostain abstraktista yhteisön "yleisestä vihamielisyydestä taiteita kohtaan", milloin taiteen "kaverijärjestelmästä", johon minä en kuulu. Allekirjoittanutkin saisi tästä aiheesta monisen monta surkuhupaisaa ja itsesäälin sekaista vuodatusta halutessaan. Itseironiaa nähkääs.
Muita hyviä tekosyitä taiteilijalle olla tekemättä töitään ovat muunmuassa suraavanlaiset asenteet ja negatiiviset päähänpinttymät, kuten "kukaan ei ota minua vakavasti täällä", "minulla ei ole rahaa tehdä sitä tai tätä", "kukaan ei tue minua täällä" ja "ihmiset ja media eivät ole kiinnostuneita taiteista täällä" Negatiivisuus ei tunne mitään rajaa, nuo syyt voivat tapahtua myös siellä. Se ei ole paikkasidonnainen! Huvittavana esimerkkinä voi mainita tietynasteisen kaipuun aina muualle, kuten nuoriso tapaa yleensä tehdä. Jossain muualla on aina ihanampaa, virikkeellisempää, enemmän mahdollisuuksia yms...kuin siellä missä nyt kulloinkin sattuu olemaan. Tuttua myös omasta nuoruudesta! Tosiasiahan kuitenkin on, että ihminen ei alueellisesti hallitse koko maailmaa, eikä edes kaupunkia, mikäli se on tarpeeksi suuri. Se NYkin käsitttää lopultakin vain oman elämänpiirin, sen jonka kulloinkin hallitsee.
Siellä missä se sitten sijaitseekin ovat edellämainitut "tekosyyt" aina samat, joiden takana on pelottava ajatusrakennelma. Luovu taiteesta ja tee jotain hyödyllistä. Ei sinusta ole tuohon, menisit "oikeisiin" töihin. No mitä ne ovat muuten ne oikeat työt? Se, joka ei ole kokeillut vaikkapa maalaamista, voi väittää sitä joksikin muuksi kuin työksi. Se joka on, ei voi olla sanomatta sitä työksi, vaikkakin parhaimmillaan aivan fantastiseksi. Anteeksi vain Folks, mutta ainakin minä arvostan taiteita liikaa antaakseni noiden aiemmin mainitsemieni tekosyiden lopultakaan vaikuttaa tekemisiini.
Rahapula toki on tietysti todellinen asiantila, ja voi hidastaa asioita, koska se nyt on konkreettinen asia taiteilijankin elämässä. Rahapula voi siis vain ja ainoastaan hidastaa asioiden toteuttamista, ei koskaan pysäyttää sitä virtaa jonka täytyy luovalla ihmisellä toteutua.
Avainasia onkin - täytyy heittää tekosyyt sivuun ja keskittyä löytämään samanhenkisiä yksilöitä, jotka tukevat ja motivoivat jatkamaan. Kannattaa siis kaveerata tekijöiden, ei odottajien kanssa. Silloin asioilla on tapana liikkua eteenpäin tavalla tai toisella. Ja niin se homma etenee. Ole tekijä - älä odottaja!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)