Kuultua...

Tiedän, että on toisaalta kyseenalaista kuunnella kanssaihmisten keskusteluja, mutta hei, käsi ylös se, joka siihen ei ole koskaan elämässään sortunut. Aina silloin tällöin sitä kuulee suhteellisen meheviä stooreja ja tarinoita. Niin tässä seuraavassakin, jonka seurauksena olin vetäistä kahvini väärään kurkkuun.

Kaksi naista istuivat kahvilassa tässä jokunen päivä sitten ja keskustelivat lomamatkoistaan. Toinen leideistä oli läynyt miehensä kanssa juuri jokin aika sitten Amsterdamissa ja pakollisen museo- ja kulttuurikierrosten ohessa tie oli vienyt myös damin seksimuseoon. Mitä siellä oikein oli, kysyi naisen kaveri. Siellähän oli vaikka mitä. Eroottista taidetta: kuvia, maalauksia, veistoksia ja kaikenlaista välineistöä, vastasi toinen. Minkälaista välineistöä, kysyi kaveri. No kaikenlaista seksikamaa; vaatteita, lehtiä, erilaisia vekottimia ja, ja kauhean suuri määrä...KURAATTOREITA! (tässä vaiheessa meinasin siis tukehtua oikeasti kahviini! :)
Ystävätär toki korjasi puhujaa tuota pikaa, että kyseessä olivat dildot, eivät kuraattorit. Mutta siitäpä heräsikin pienoinen ajatus tuosta, että ei se nyt niin kaukaa haettua ehkä lopultakaan ollut. Paitsi että sanat sointuvat ihmisen korvaan hiukan samalla tavalla, eli ovat kovasti eksoottisia, ne lisäksi myös "käyttäytyvät" useasti samoin. Surisevat ja pörisevät siellä sun täällä aiheuttaen ympärillään kaikenlaista "pöhinää" ympäristössään. Syystä tai syyttä.

Mistä tulemme, minne menemme, keitä olemme?

Aina välillä sitä kuulee toreilla ja turuilla väitteen että taiteilijaväestö olisi hieman pösilöä. No miten lienee? Porukkaa on aika moneen junaan, ja toiset ovat jääneet asemalle. Tänään tapasin kuitenkin aika liki ko. määreen täyttävän tyypin. Juttu oli kuin suoraan absurdin teatterin helmistä tai Daniil Harmsin tuotannosta. Alla siis tämänpäiväinen keskustelu tyylillisesti hieman muokattuna. Jotenkin näin se kuitenkin meni.

- Hyvää päivää. Minulla olisi sellainen taidetapaaminen taideihmisen kanssa.
- Jaahas, kenestäköhän mahtaa olla kysymys. Meiltä löytyy heitä useampia.
- En valitettavasti muista, mutta kello yhdeltätoista olisi aika.
- Vai niin. Olkaa hyvä ja käykää peremmälle, etsivä löytää.
- Voisitteko ilmoittaa, että olen saapunut.
- Kyllä vain, kunhan tietäisin kenelle.
- En nyt valitettavasti muista. Olen taiteilija Tötterström. ( Nimi muutettu viattomien suojelemiseksi :-)
- Hyvä on. Minä ilmoitan. Viereinen ovi ja siitä sisään kiitos. Kyselkää sieltä sitten lisää.
- Kiitos näkemiin.
- Näkemiin kiitos.


Huokaus! No palveluammatti on aina palveluammatti! Toivottavasti löysi etsimänsä taideihmisen.