Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loma. Näytä kaikki tekstit

12. kesäkuuta 2012

Hyvä että kesäloma on kesällä!

Ajattelin aloittaa kesäkuun puolestavälistä alkaen ainakin kuukaudenmittaisen taon, jonka aikana täällä tuskin mitään uutta kirjoittelua tai muutakaan mainittavaa liikennettä näkyy. ( vannomatta paras! ;-) Joten palataan taas astialle heinäkuussa tai jos tauko maittaa niin vasta elokuun puolella.

Jokainen meistä tarvitsee taukoa, milloin mistäkin, kenestäkin ja itse kustakin.
Siihen asti uusin leppoisin ja lempein tuulin! Viettäkää mainio kesä ja nauttikaa elämästä.

Sulkeutuen suosioonne!

19. kesäkuuta 2011

Parisen sanaa jos kuitenkin

Ajattelin tässä heitellä taas pientä provokaatiota näin kesäisen sunnuntai -aamun kunniaksi, ennen vuosinäyttelyn valvontavuoron alkua. Kävi kuitenkin kuulkaas nyt niin onnellisesti, että ei ole oikein kommentoitavaa mihinkään asiaan, ei syytä kettuilla kenellekään kulttuurin kaapuun puetuista halpahintaisuuksista, ja olotila on muutenkin tyyni ja rauhaisa, joten työhuoneellekaan ei viitsi nyt painua töitä puskemaan. On siis kesä ja loma. Hyvin ansaittu sellainen, joten voi olla, että tämäkin blogi tästä vielä aktivoituu syksyä kohden. Luultavasti. Palaamme siis asiaan, kun syksy saa.

Nyt vain oikein hyvää kesää kaikille mahdollisille lukijoille ja hyvää juhannusta myös!