Kysyntä ja tarjonta taiteilijan elämässä. Monisyinen yhtälö, joka tulisi kuitenkin jokaisen tekijän omalla kohdallaan ratkaista. Ei ole epätavallista kuulla neuvoja siitä, että taiteilijan ei kannata myydä teoksiaan liian halvalla ja samalla töiden lukumäärä tulisi pitää suhteellisen niukkana, jotta niiden markkina-arvo säilyisi. Halpuus on usein asennekysymys, ja tulevaisuuden markkina-arvoista en jaksa edes pohtia, koska se ei nyt kuitenkaan allekirjoittanutta kuoleman jälkeen sinänsä kovasti edes jaksa kiinnostaa. Jälkikasvulle olisi toki mukava saada vähän hilloa varastoon.
Tämä "säätele markkinoitasi" ajattelutapa tulee esille etenkin useissa hyväntahtoisissa neuvoissa ja ohjeissa, joita taiteilijoille syötetään milloin minkäkinlaisissa taiteen markkinointi kirjoituksissa. No hyvähän se on taiteentekijälläkin markkinointistrategia olla, mutta kuinka säädellä mahdollisesti sellaisia markkinoita, joita ei varsinaisesti ole olemassakaan, tai on hyvin satunnaisesti? Ei mitenkään. No ainahan sitä tietysti löytyy poikkeuksia myös tässä asiassa, katsokaa vaikka näitä jokapaikan "taidetähtiä", mutta nyt en tässä kirjoituksessani käsittelekään heitä. He osaavat pitää huolen itsestään ihan omatoimisesti. Ja teoksethan puhuvat puolestaan, eikö?
Näiden markkinastrategistien mukaan perusajatuksena on, että jos taiteilijalla on liian paljon teoksia "markkinoilla" se vahingoittaa hänen markkina-arvoaan taiteen kentällä myöhemmin. Tämän ideana on pyrkiä huolehtimaan kysynnän ja tarjonnan laeista, sekä turvata ostajien "sijoitusten" arvo tulevaisuudessa. Ihan hieno ajatus, mutta onko taiteilija, jonka myynti on aikalailla satuinnaista noin yleensäkin aihetta turvata jonkun sijoittajan arvo ostamalleen "osakekirjalle", joiksi teoksia voisi tämän päivän taidemaailman sisällä myöskin suvereenin härskisti kutsua. Ei minusta.
Taiteen tekijän tehtävänä on luoda sellaista taidetta, jota hän syystä tai toisesta haluaa julkituoda, ja siinä määrin missä hänen luovuutensa ja jaksamisensa raja kulkee. Taiteen tavallisella tekijälläkin on laskunsa ja taloutensa hoidettavana, näin ollen kenelläkään elävällä tekijällä ei ole varaa alkaa hamstraamaan teoksiaan jotain epämääräistä tulevaisuutta varten. Kyllä keinottelijat siitä sitten huolen pitävät. Tästä tulikin mieleeni eräs anekdootti, jonka kuulin pistäytyessäni Tampereen taidemessuilla aiemmin syksyllä: "kauppiaan kannalta paras taiteilija on kuollut taiteilija, jonka tuotanto on suhteellisen pieni." Umph!
Kuinka tuohon sitten tulisi suhtautua? Tehdäkö kaksi ns. mestariteosta, jotka joku "valistunut älypää" sitten löytää ja laittaa liikenteeseen hyvällä hinnalla ja hävittää kaikki muut teokset, vaiko pysyä nk. pahana taiteilijana, joka reservaatissaan koettaa luoda ja pysyä hengissä tämän kapisen yhteiskunnan ja taidemaailman rattaissa. Valitsen itse suvereenisti jälkimmäisen. Kaikesta huolimatta. Enkä oikein usko, että muutkaan, joilla on työhuone täynnä omia teoksiaan, niitä millekään "jälkimarkkinoille" säästävät. On siis aika avata tuotannon portit, päästää luovuus valloilleen ja tuottaa ihmisille katsottavaa ja jopa hankittavaa. Siirretään "ongelma" sinne minne se kuuluukin. Ei meille. Kohtuuhinnoin.
Kunnioittaen kumartaen. Let the art Flow!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti