Masses are asses - taide ja massat.

Teoksessaan Massojen kapina (La rebelión de las masas, 1930) espanjalainen filosofi José Ortega y Gasset kritiseeraa maailman modernisoitumisen myötä syntyvää henkisesti vetelää ja laiskanpulskeaa ihmistä, joka on kovin kiinnostunut omista oikeuksistaan mutta tuskin lainkaan velvoitteistaan ja velvollisuuksistansa. Länsimaisen sivistyksemme pohja sekä tieteen ja teknologian syvärakenteet jäävät täysin tällaisen ihmistyypin ymmärryksen ulkopuolelle. Elämän päämäärät asetetaan siten, että ne voidaan myös saavuttaa nopeasti välittömän tyydytyksen periaatteella. Niinpä nämä päämäärät asetetaan sitten juuri niin matalalle, että ne myös toteutuvat jatkuvassa mainosmaisessa  mielikuvavirrassa.

Taide ja kirjallisuus olivat Ortega y Gassetille vain "valeasuista filosofiaa". Hän totesi, että mikäli ihminen ei ymmärrä jotain teosta, hän tuntee itsensä nöyryytetyksi, sillä hänellä on hämärä tunne omasta alemmuudestaan. Tätä alemmuutta hänen on pakko tasapainottaa osoittamalla mieltä teosta kohtaan. Enemmän kuin taideyleisöltä tänä päivänä kuuleekin omituista, luoja tietää kenelle kohdistettua vakuuttelua siitä, että ”minä kun en ymmärrä taidetta, kerro lisää, tai kuinka selittäisit pienelle vihreälle miehelle sen taikka tuon?” Siinä sitä sitten tekijä tuntee itsensä täysin pösilöksi tuollaisen näennäisnöyrän henkiseen ylpeyteen verhotun tiedustelun myötä, jolla itse asiassa lienee vain tarkoitus ampua tekijä alas omista sfääreistään. Mitäs luulee itsestään liikoja? Luuleehan.

"Massat" ja heidän asenteensa ovatkin tottuneet nykyään näyttelemään määräävää osaa joka alalla, ja niinpä niiden mielestä taide on jonkinlainen loukkaus heidän ihmisoikeuksiansa kohtaan, sillä se avautuu vain etuoikeutetuille (jos heillekään), jotka ovat aatelia vaistoiltaan ja aristokraatteja älyltään. Taidetta voidaan täällä hyvin siis tehdä äänestyspäätöksillä. vai voidaanko? Suomihan on järjestötaiteiljoiden, laitostaiteen ja lautakuntakulttuurin ihannemaa. Amen.

Missä hyvänsä taiteilijat muusta porukasta erilaisina ja toisin perustein asioihin suhtautuvina näyttäytyvät, niin johan alkavat suuret massat pillastuneina potkia vastaan. Kuka sekin luulee olevansa? Luuleekohan se nyt oikein oikea taiteilija olevansa? Ei riitä kapasiteetti ei, eikä se muuten seurustele oikeiden ihmisten ja seurapiirien kanssa. Täytyy olla siis paska tyyppi. Näin ollen voidaan sanoa että pahemmanlaatuinen lahjakkuuden nujertaminen on kulttuurillista. Pohjoismaissahan on kauan sitten ollut tiedossa Janten laki, joka paljolti kuvaa meikäläistä henkistä ilmapiiriä yhä edelleenkin. Janten lain säännöthän menevät seuraavasti:

• Älä luule, että sinä olet jotain.
• Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
• Älä luule että olet viisaampi kuin me.
• Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
• Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
• Älä luule, että olet enemmän kuin me.
• Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
• Älä naura meille
• Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
• Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.

Niinpä. Ja niinhän se on, että massaihmiset tässä yhteiskunnassa antavat kaiken tukensa järjestelmälle, joka tätä keskipakoisvoimaista pakkovaltaa harjoittaa, sillä ”kyllä tämä maailma jokaiselle hänen paikkansa jossain vaiheessa näyttää” , kuten mm. allekirjoittaneelle on sanottu samalla kun kustaan kintuille. Paskamaisinta tässä on vielä se, että maassamme on ainostaan se noin 5 miljoonaa ihmistä, koska se on hieman rajallinen ja vajaa määrä vapaille taidemarkkinoille.

Massojen kapinassaan Ortega y Gasset osoittaa erityisesti, että massaihmisiä on kaikissa yhteiskuntaluokissa – massaihmisyys on siis ihmisen henkisen tilan kuvaus eikä termi, joka liittyy johonkin tiettyyn ennalta määrättyyn yhteiskuntaluokkaan. Tässä päästäänkin koko artikkelin pituisen johdannon jälkeen olennaiseen kysymykseen: onko ns. "populaarilla" ja nk. "korkealla" loppujen lopuksi mitään eroa, ja mikä se ero on? Kun annat vastauksesi, mieti mitä se kertoo vastaajastaan.