Internetin ihmeellisessä ja sosiaalisessa maailmassa käydään toisinaan myös kiintoisia keskusteluja taiteesta ja siitä mikä on, missä on ja miten on merkityksellistä ja mikä ei.
Viimeisessä FineArtViewsin artikkelissa FASOn perustaja kannusti lukijoitaan kommentoimaan ja käymään keskustelua paikallisten näyttelyiden tärkeydestä suhteessa unelmiin ulkomaisista suurnäyttelyistä ja siellä menestymisestä. Varsin kiintoisa aihe siis. Kukapa meistä ei kirkuen haluaisi Pariisiin, Roomaan, Lontooseen tai New Yorkiin? Minä ainakin. Netin kauttahan noita kutsuja myös aika runsaasti aina välillä tuppaa tulemaan, myös allekirjoittaneelle. Eri asia sitten onkin mikä tarjous on vakavasti otettava ja mikä taas ei. No tarjousten ja pyyntöjen asiallisuus kyllä selviää asioita tutkimalla ja selvittämällä mikä se tarjottu "diili" sitten kulloinkin on. Riemusta kiljuen ei kannata idioottimaisuuksia tehdä, vaikka sitten Pariisiin pääsisikin.
Tätä aihetta käsitteli 21.9. artikkelissaan myös Brian Sherwin, säännöllinen FineArtViewsin kirjoittaja Ammatiltaan Sherwin on taidekriitikko, bloggaaja, kuraattori, taiteilija ja kirjailija Yhdysvalloista, läheltä Chicagoa, Illinoisista. Sherwin tuntuu uskovan vakaasti, että taiteilijoiden pitäisi yleisesti ja pääsääntöisesti keskittyä omaan asuinympäristöönsä ja keskittyä omaan paikkaansa siellä, mikä se kulloinkin sattuu olemaan, ja pyrkimään saamaan paikallista menestystä. Siitähän se taiteilijan todellinen elanto parhaimmillaan irtoaa. No ympäristön asenteet tietysti vaikuttavat kovasti tuon elannon ja arvostuksen saamiseen. Pienien piirien keskelle ei oikein tunnu ketään enää "paikallisten johtavien ja merkittävien taiteilijoiden" lisäksi mahtuvan. No tätähän ei pitänyt nyt käsitellä tässä.
Taloudellisten syiden lisäksi Sherwin on myös sitä mieltä, että taiteilijoilla on kulttuurinen vastuu elämänlaadun parantamisesta ja taiteiden säilyttämisestä alueellaan. Taiteilijoiden tulisi laittaa ehdollistetut "kansainväliset" taidetähteyden unelmat sivuun ja keskittyä siis täysin oman alueensa toimintaan omassa yhteisössään. Ajatushan on lopultakin melko mielenkiintoinen. Olen itsekin havainnut käytännössä sen, että myös taidemaailman muut toimijat museonjohtajista pienempiin kuraattoreihin, taiteilijoiden lisäksi, näillä "lakeuksilla" tuntuvat pitävän kaikkea sitä mitä muualla tapahtuu ja on näytteillä merkityksellisempänä kuin se mitä kotikonnuilla tapahtuu. No onhan tämä tietysti aika helppo ja laiskakin taidepoliittinen näkemys, sillä kukapa sitä haluaisi nähdä paikalliset tekijät maailmanluokan tekijöinä, etenkin kun ne kaikenlisäksi tuntuvat valittavan ja vinkuvan milloin mistäkin asiasta ja omalle kohdalle osuneesta elämän pikku vääryydestä. Hyi meitä! :D
Sherwin toteaa olevansa varma siitä, että useimmat meistä taiteilijoista ovat kuulleet tai lukeneet erilaisina muunnoksina esimerkiksi seuraavanlaisen ajatuksen: "Jos haluat menestyä taiteessa joudut menemään New Yorkiin (Pariisiin, Roomaan, Lontooseen jne...), jossain vaiheessa uraansa tavalla tai toisella. Ajatus siitä, että kansallinen ja kansainvälinen menestys taiteessa voi löytyä vain suurista taidekeskuksista, kuten edellä mainittiin on alistanut, kiusannut ja ahdistanutkin taideyhteisöä vuosikymmeniä. Sherwin puhuu artikkelissaan pääsääntöisesti yhdysvaltalaisesta taideyhteisöstä, mutta niin"alhaalla kuin ylhäälläkin" ja pata kattilaa soimaa. Tätä ajatusta ovat ruokkineet taidekoulut, kaikenmaailman gurut, keskeiset tiedotusvälineet (alias etelänmetia!:) ja suomalaisessa mentaliteetissa lisäksi kaikkeen omaan kulttuuriin liittyvä alemmuudentunto suhteessa muihin.
Taiteiljan kantilta varmaan onkin tietyllä tavalla olennaista oman työkentelynsä kannalta miettiä jo heti alkulähteillä töidensä ja työskentelynsä perimmäisiä motiiveja. Onko tarkoitus tehdä mahdollisimman hyvää taidetta, vaikka paikallisesti, vaiko ryhtyä leikkimään "taidetähteä" suuremmissa ympyröissä, joihin kuulemma mukamas on jotenkin vaikeampi päästä ja lyödä läpi kuin kotoisilla kirkonkylillä! Koettakaapa olla tähti kotoraitilla ja huomaatte miten helppoa se oikein on. New York, no siellähän kaikki ovat tähtiä! ;-) Tarkoitan vain, että tietysti mahdollisuudet aina kannattaa käyttää hyödykseen tilaisuuden tullen, mutta silloinkin kannattaa taiteensa perimmäiset motiivit pitää visusti mielessä.
Yksi vahvimmista askeleista, jonka taiteilija voi ottaa kohti ns. menestystä on sen seikan uudelleenmäärittely, mitä se ko. menestys oikeastaan tarkoittaa. Erään "menestymisen" määrittelyn mukaan menestys on 1.) Toiminnan tavoite tai tarkoitus. 2) Suosion tai voiton saavuttaminen." 3) ". Henkilö tai asia, joka sisältyy haluttuun tavoitteeseen tai tuottaa hyvinvointia." 4.) "Määritetyn tavoitteen saavuttaminen tai saavuttamatta jääminen eli lopputulos." Missäänhän ei siis mainita Pariisia tai New Yorkia, tai mitään muutakaan paikkaa. Lopultakin menestys on sitä mitä teet siitä ja miten määrittelet sen ihan itse. Menestys kotikonnuilla on yhtä mielekästä ja hyvinvointia tuottavaa kuin mitä saattaa löytää edellä maitsemissani taidekeskuksissa.
Taiteilja voi siis toimia varsin mainiosti myös "pienemmissä" ympyröissä ja tuottaa kotikonnuilleen iloa ja kauneutta ( tai ahdistusta ja rumuutta) ilman suuria kansainvälisiä taidekeskuksiakin. Vain asenteenmuutosta tarvitaan niin taiteilijoiden kuin taidemaailman toimijoidenkin keskuudessa. Se aennemuutos lähtee itsearvostuksesta, ja oman kulttuuripiirin kunnioittamisesta sekä arvostamisesta. Nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti