Työhuoneella 25.9.2011

Kävi sutimassa työhuoneellaan taas tänään. Homma etenee. Muutama uusi läpikuultava värikerros vedetty kankaan taustalle. Mitä jatkossa? Kysymys johtaa toiseen.

No nyt ollaan kahden "puolivalmisteeni" kohdalla tultu siihen raivostuttavaan, no tavallaan raivostuttavaan, pisteeseen, joka edellyttää tiettyä rutiininomaista, ja "perslihaksia" koettelevaa maalaamista. Luominen ei siis todellakaan aina ole flow -tilassa hekumointia, vaan toisinaan se on samalaista työtä kuin huoneen seinää maalaisi. 

Tällaisia tosiasioita ei varmaan kannattaisi täällä paljoa heitellä, hyi minua siis taas, vaan kehittää strategisesti suuria kertomuksia luomisen ihanuudesta ja valtaisista tunnekuohuista, joita luovaa työtä tehdessä kokee. Ja kyllähän niitäkin toki kokee! Sehän se taidetta katsovaa yleisöä yleensä kiinnostaa, sekä taustat että tarinat kulloisenkin työn takana.
Olkoon niin. En halua olla ilonpilaaja vaikka toisinaan väitänkin luovan työn olevan suhteellisen arkipäiväistä ja lakonista toimintaa jossain vaiheessa teoksen lopullista valmistumisprosessia. Toki myönnän ensimmäisten joukossa, että tuo työn lakonisuus ja rutiininomaisuus ei saa näkyä kyllä lopullisessa teoksessa, koska silloin siitä jää selkeästi mielestäni uupumaan jotain, joka siihen sitten lopultakin luo  sen sisällöllisen "maagisuuden" aiheestaan riippumatta. Yhtäkaikki tämä asia lienee hankala selittää. Tekijäihmiset kyllä varmaan ymmärtänevät mitä tarkoitan, mutta kuinka selittää tuo muille siten että se edistäisi prosessin ymmärtämistä, eikä sitä pidettäisi pelkkänä "temppuiluna" tai itsehalveksuntana.

No yhtäkaikki. Toivon että tulin ymmärretyksi.