Hae tästä blogista

5. maaliskuuta 2011

Kaipa se on taas tätäkin kommentoitava.

Viime viikon varsinaisia puheenaiheita kulttuuri- ja taidepiireissä tuntui olevan perussuomaisten kulttuuriohjelmaa. Aihe on kyllä jo keritty niin totaalisesti loppuunkaluamaan ja huonoksi havaitsemaan, että voisiko siihen mahdollisesti enään mitään lisätä? Ennenkuin aloitan niin sanon heti, että melkoista paskaa tuo teksti minustakin kyllä on, mutta kuinka se lopultakaan eroaa minkään muun puolueen ja poliittisen järjestön vastaavista. Anarkistisen maailmankuvan omaavana henkilönä siis vain ja ainoastaan ihmettelen asiaa.

Persujen mukaan "Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna. Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle."

Kysymys kaikille muille puolueille ja "heikäläisten maailmankuvan" jakaville. Mikä tässä on sellaista uutta ja paheksuttavaa jota te ette ole jo käytännössä tehneet? Sitä ei pidä kuitenkaan unohtaa, että esimerkiksi valtion taidevirkamiehet ja naiset sekä kaikenlaiset merkittävyyksien asiantuntijat ovat määritelleet tähänkin asti kaiken aikaa sitä mikä taide on arvokasta ja mikä ei erilaisilla apuraha- ja palkitsemisjärjestelmillä sekä julkisilla taidehankinnoilla. Pata kattilaa soimaa taas kerran ja tässä suhteessa nuo syytökset tästä PS:n "kulttuuritotalitarismista" menevät kyllä allekirjoittaneesta aika pahasti päin männikköä.  Sitäpaitsi puheet kulttuurin ja taiteiden merkityksestä on tähänkin asti kuuluneet ainoastaan niihin hetkiin, kun joku omasta äänestään pitävä on pitänyt juhlapuheita joissakin kansallisissa hengennostatusjuhlissa. Talk is cheap!

Syytökset stalinismista, kansallissosialismista, äärioikeistolaisuudesta tai mistä nyt hyvänsä kuuluu tämän ajan "suureen" vaalikeskusteluun ja tuollaisena se varmasti tulisikin ottaa. En tiedä muista, koska en heistä ole koskaan ennenkään tietänyt, mutta allekirjoittanut väittää ettei " häikäisevän neron" asema ja positio kulttuurin kentillä tule muutumaan mihinkään suuntaan, vaikka "vallassa" olisi sitten kuka hyvänsä -  ikävä kyllä. Paskiaisia löytyy kaikista portinvartijoista näkökannoista riippumatta.

Kukin vastaatkoon identiteetistään miten haluaa, se ei allekirjoittanutta juurikaan edes kiinnosta, mutta erilaisia kuppikuntia on myös kulttuurin kentillä ollut aina asiantuntijoista sanakirjojen toimittajiin, ja aina heitä tulee olemaan, joten meidän lienee kai vain parasta tunnustaa tosiasiat, totuttautua niihin ja lopulta jättää koko helahoito omaan arvoonsa. Lakatkaa pelkäämästä hyvät ihmiset!

Oscar Wildea siteeraten ja vapaasti muokaten. "Ihmiset kysyvät minulta millainen olisi hyvä hallinto taiteelle ja taiteilijoille? Vastaan, että ei hallintoa lainkaan!"  Tämän allekirjoitan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti