Hae tästä blogista

27. helmikuuta 2011

Kuvasta kuvaan -> teoksesta toiseen 1.3. - 28.3.2011


Galleria TIETOssa (Hallituskatu 9) Tampereella 1.3. 2011 avautuu näyttelyni, joka esittelee pienimuotoisen kattauksen tuotantoani muutaman vuoden säteeltä aina  tähän päivään asti. Näyttely onkin juuri tästä syystä nimeltään Kuvasta kuvaan – teoksesta toiseen. Näyttelyn teokset hahmottavat kuvaa teoksellisesti moniulotteisesta ja monipuolisesta taiteilijasta, jonka tuotanto koostuu niin öljyväri, sumi-e kuin nykyisin vesiväreillä maalatuista teoksista..

Maalaus on tapahtuman kuva ja kulloinkin kankaalla esitetyn tilanteen ”paikka ajatella”. Näyttelyssäni pohdin paljon juuri inhimillisen ajattelun ja todellisuuden suhdetta, johon kuuluu myös se mahdollisuus, että ajatus tai idea sinänsä "ajattelee" todellisuutemme meidän puolestamme.

Katsojalle teokset näyttäytyvät yksinkertaisilta ja spontaaneilta, ensisilmäyksellä jopa nopeilta,  vaikka työstänkin maalausprosessiani suhteellisen pitkäjänteisesti, aihepiirini käyttäytymistä kankaalla tarkasti tutkien.

Teoksissani esiintyy pienin elein ilmaistuna suuri emotionaalinen ja vahva visuaalinen intensiteetti ja ympäröivä illusorinen maailma, joka tarjoaa katsojalle, ainakin niin toivon, mahdollisuuden peilata tätä ympäröivää todellisuuttamme metaforisesti, eräänlaisena totuuden sisältävänä peilinä.


Näyttely on nähtävissä 1.3.2011.- 28.3.2011 Galleria TIETO:ssa. Hallituskatu 9. Tampere.
Näyttely on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9 -18 ja lauantaisin kello 10 -15

Tervetuloa tutustumaan!

1 kommentti:

  1. Onnea näyttelylle! Ajattelin käväistä galleriassa nyt torstaina ollessani Tampereella.

    VastaaPoista