Hae tästä blogista

7. helmikuuta 2015

THE MAN WHOSE HEAD EXPANDED



Ismo Jokiaho
THE MAN WHOSE HEAD EXPANDED
15.2. – 5.3.2015


Kerro minulle runotar…miehestä, joka harhaili kauan hävitettyään…pyhän… ja
joka näki monien…ja tutustui ihmisten…


Mies jonka pää laajeni. Siinäpä nimi taidenäyttelylle, joka ansaitsee pienen selityksen.

Eräänä syksyisenä syysiltana Brysselin kaupungissa vuonna 1984 tunsin kuinka kuvani käpristyi seinällä, pääni laajeni ja tunsin hulluuden siiveniskun hulmahtavan pääni ylitse.

Tieni taiteen parissa alkoi siis konkreettisesti tuosta hetkestä  vuonna 1984, jolloin löysin itsestäni pienen, mutta sitäkin kirkkaamman kipinän ja halun ilmaista itseäni maalaamalla, joka on sittemmin jatkunut tauotta aina tähän hetkeen saakka

Näyttelyni  The man Whose Head Expanded –näyttely galleria Rongassa onkin tuplajuhlien arvoinen tapahtuma allekirjoittaneelle. Ensinnäkin kyseessä 50-vuotisjuhlanäyttely, mutta toisin kuin yleensä tällaisissa juhlavissa tapauksissa taiteilija ei katso taaksepäin, viitaten vaikkapa 90 –luvun tuotantoonsa, kuten niin usein näissä kuvioissa tapahtuu, vaan esillä on uutta ja tuoretta teosta muutamilta viime vuosilta niin öljymaalausten kuin musteteostenkin saralla, jotka ovatkin pääasialliset kuvalliset ilmaisutapani, kuten asiaa seuranneet varmasti ovatkin havainneet. Toiseksi hieman laventaen voi ajatella että kyseessä on myös henkilökohtaisesti 30 -vuotistaiteilijajuhla. Koko "roska" siis alkoi allekirjoittaneen osalta aiemmin mainitulla tavalla, mutta kuviani sain ns. oikeisiin näyttelyihin ensikerran noin 30 -vuotta sitten vuonna 1985. Maljan paikka sekin, väittäisin.

Maalaaminen ja piirtäminen ovat henkilökohtaisesti enemmänkin intohimo ja kokonainen elämäntapa kuin vain pelkkä työ. Henkilökohtaisesti taide ja taideteos heijastavat aina omaa sisäistä olemustaan, muotoaan sekä laatuansa, joka parhaimmillaan täydentää meitä ihmisolentoina.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn.

Sulkeutuen suosioonne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti