Pinkki on uusi ruskea!
Ihan kiintoisa taideblogi -juttu tuossa taas vaihteeksi. En viitsi enkä jaksa tiivistää artikkelia nyt suomeksi. Osaattehan te kieliä, ettekö osaakin? Osaatte te!
Sen verran kommentoin jälleen kerran kuitenkin vain, että nuo monet "taidemaailman johtavat" kriitikothan nyt ovat kyllä halki maailmanhistorian tappaneet, anteeksi julistaneet jonkin taiteenlajin kuolleeksi milloin mistäkin syystä, vaikka ko. taidelajin ruumiista ei olisi tietoakaan. Taide on aina senverran henkilökohtainen asia jaettuine kokemuksineen, oli sen ulkoinen muoto sitten mikä hyvänsä, että eivät ne kuole koskaan. Jokin asia ei ole kuollut, jos joku heebo tai muidu ei sitä noteeraa. Ongelmahan on vain henkilökohtaisessa ( vähän vastaava termi kuin ns. kokemushorisontti! :) havaintohorisontissa, ei sen kummempaa. Ottaisivat välillä päänsä pois perseestään ja katselisivat maailmaa ja taidetta uusin kirkkain viattomin/vilpittömin silmin. ( No joo, se ei aina niin helppoa ole - myönnetään. Rutinoituminen on pahasta sekä taiteen tekijälle että sen selittäjille.)
Kaiken huipuksi tuollainen taidemuotojen kuoliaaksijulistelu on aivan hemmetin arroganttia ja osoittaa sitäpaitsi missä tahansa ääneenlausuttuna vain lausujansa oman typeryyden ja tietämättömyyden. No sitähän tässä maailmassa riittää.
Sherwin puhuu ja puolustaa siis ko. artikkelissaan pääsääntöisesti maalausta taidemuotona. Hän ei ole niitä kuoliaaksijulistajia, joista edellä puhuin vaan hänen mukaansa maalaustaide on edelleen eräs inspiroivimmista taiteen muodoista, jopa verrattuna uutukaisiin taiteen muotoihin ja suuntauksiin.
Olen rankasti samaa mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti