Itseymmärrystä etsimässä - Avantgarden jäljillä.

Toisinaan joitain kirjoja lukee pelkästään sillä humoristisella otteella, että sieltä mahdollisesti löytäisi omia alkulähteitään ja mahdollisesti juurikasvustoa omaa toimintaansa ajatellen. Juuri tällainen ajatus oli allekirjoittaneella siinä vaiheessa kun käteeni tarttui Avantgarden alkuperä –niminen kirja. No niin. Sehän sopii, tuumi häikäisevä nero tarttuessaan opukseen. Tuolta varmasti itseni löydän. Olenhan ollut avantgarde-taiteilija suomessa viimeiset 26 vuotta. Hämmästyitteko? No sitä se oikea avantgarde kuulkaa teettää. Mutta asiaan.

Monet kysymykset nykytaiteen kohdalla liittyvät enemmän tai vähemmän ko. avantgardeen.
Mitä se on? Missä se menee ja mitkä ovat sen mahdolliset keskeiset tunnusmerkit?
Avantgardella viitataan Wikipedian artikkelia ( tiedän tiedän…tämä ei ole tieteellisesti validia, mutta vitut siitä. En sitä yritä ollakaan, vaan avantgardisti :) siteeraten usein sellaisiin ihmisiin tai taiteellisiin teoksiin, jotka ovat ns. kokeilevia ja rikkovat aikansa vakiintuneita suuntauksia, mitä nämä sitten lienevätkään?. Sanaa käytetään taiteen yhteydessä erityisesti kuvataiteen, elokuvan, kirjallisuuden ja musiikin uusien virtausten yhteydessä, mutta myös mistä tahansa uudesta ajattelutavasta puhuttaessa esimerkiksi kulttuurin tai politiikan saralla. Avantgarde yhdistetään usein siis taidesuuntauksiin, jotka keskittyvät tekemään uudentyylistä taidetta tai "taidetta taiteen vuoksi". (No jaah! Onko olemassa lopultakaan muita syitä taiteen tekemiselle?)

Avantgarden käsite on taiteen sisällä ollut kuitenkin melko selkiintymätön, johtuen paljolti siitä seikasta, että ns. avantgarde ei ole ollut koskaan varsinaisesti mikään yhtenäinen koulukunta, vaan ennemminkin pitänyt sisällään useita eri taiteellis-filosofisia ja ideologisia liikkeitä, jotka ovat sitten saaneet ilmaisunsa erilaisina avantgardistisina ilmauksina enemmän tai vähemmän taiteellisesti. Avantgarde onkin enemmän ideologinen ajattelutapa kuin mikään vakiintunut ja validi taiteellinen tyylisuunta.

Teoksessaan Avantgarden alkuperä Irmeli hautamäki pohtii avantgarden merkitystä kolmen erilaisen teorian kautta. Esittelyssä ovat Renato Poggiolin, Peter Bürgerin ja Clement Greenbergin avantgarden teoriat, joiden avulla avantgarden ”pakenevaan mysteeriin” koetetaan päästä käsiksi. Edellä mainittujen lisäksi kirjassa tarkastellaan myös avantgarden ja postmodernin suhdetta mm. Jean-François Lyotardin ajattelun kautta.

Hautamäki on koonnut yksiin kansiin avantgarden teoriat, siis ne mitkä ko. liikeen historiassa nyt yleensä on ylöskirjattu, asettaen ne vertailuun keskenään selventäen niiden perusideat ja syntyhistoriaa. Avantgarden teoriat saavat historiallista painoarvoa ja asettuvat myös laajempaan yhteyteen länsimaisessa kulttuuri ja taidehistoriassa.

Kolmen edellä mainitun tunnetun ja perinteisen avantgardenteorian lisäksi Hautamäki käsittelee postmodernismin suhdetta avantgardeen. Uuden luomisen vaikeuteen väsyneet taideteoreetitkot ja käsitteellisesti orientoituneet taiteilijat ovat kehitelleet useita erilaisia (huonoja)selityksiä, joiden mukaan kaikki olisi jo keksitty ja modernismi kulkenut tiensä päähän ja kuollut. No tietääkö kukaan missä ruumis makaa? Niin kauan on kehitystä kuin on elämääkin. Olenkin joskus itse todennut ja ennen kaikkea havainnut, että taideteoreetikot eivät tunnista ”ajan henkeä”, vaikka siihen päänsä löisivät. Myös Hautamäki tuntuu kiinnittävän huomiota tähän epäkriittiseen ja henkisesti laiskaan postmodernismiin huomiota. Toisaalta teoksessa kyllä myös tartutaan onneksi myös postmodernismin kiinnostavampaan ja kriittisempään ajatusmallistoon.

Avantgarden alkuperä on mainio kokoelma kyseisestä taidesuuntauksesta kiinnostuneille ihmisille ja taiteilijoillekin. Ainoa ongelmallinen on se vallitseva kulttuurillinen tila, että avantgarde nyt  ei ole millään muotoa mahdollinen, muuta kuin jälkikäteen tarkasteltuna. Tämä ei tietenkään ole Hautamäen eikä edes nykyisen kulttuuritutkimuksen vika, vaan asian tila johtunee paljolti siitä seikasta, että avantgarde ei taivu tarkastelun otteeseen muuten kuin historiallisesti. Kenties juuri siksi avantgarde saakoon nimensä itsellään pitää.