Hae tästä blogista

7. syyskuuta 2010

Onko taide elinkeino ja onko taiteilija ihan oikea ammattistatus?

Tässä on pitkin loppukesää ja alkusyksyä ollut esillä kaikenlaista ehdotusta taiteilijoiden työn tukemiseksi ja työtilaisuuksien lisäämiseksi. Herääkin siis kysymys, että mitä hittoa tänne tuotetaan taide ja kulttuuripuolelle kasatolkulla ns. ammattilaista kulttuurin ja taiteen kentille. No joo. Toisaalta taide on elinkeino siinä kuin muutkin. Sen tuottavuus tekijälleen vain onhyvin satunnainen tai sattumanvarainen, verrattuna muuhun nk. yritystoimintaan. Toisaalta nykyinen järjestelmämme  saattaa auttaa alkuun taiteilijoita, mikäli tämä on elämyksellisesti viihdyttäväksi todettu.

Voiko taidetta yleensä edes ammattina pitää? Jokin aika sitten julkaistiin entisen työministerin selvitys luovan työn tekijöiden toimeentulon parantamisesta. Selvityksestä ilmenee sellainen asia, että suomalaiset taiteilijat elävät taiteestaan vain 50-prosenttisesti, kun muissa pohjoismaissa vastaava luku on 70 prosenttia. No huh! Jospa saisi tuloistaan edes tuon 50% muun työn ohessa niin olisin aikalailla kiitollinen.

Cronbergin selvityksen mukaan taiteilijoiden tulisi voida rahoittaa toimeentulonsa taiteella 70-prosenttisesti vuoteen 2020 mennessä. Tähän kuulemma päästäisiin ns. työllisyysapurahan avulla. Eikö tätä ole ollut jaossa ennenkin Ai niin, se olikin työttömyysrahaa, jolloin ei saanut sitten tehdä teoksia, hah! Mitenkähän mahtoi olla? Ehdotuksista ehkä järkevimmältä allekirjoittaneesta kuulostaa  arvonlisäverovapaan taiteesta saadun tulon rajan nostaminen. Erilaisten yhteisöjen taideostot tulisi selvityksen mukaan myös muuttaa verovapaaksi.No miksei, jos se kaupankäyntiin suotuisasti vaikuttaa.Toisaalta mieleen kyllä tulee, vaikka taiteilija olenkin, että miksi juuri taiteilijoiden pitäisi olla jokin perhanan poikkeusryhmä. Kansalaispalkka samantien kaikille.

Se mikä minua tässä "taiteilijoiden asiassa" kenties eniten riepoo on tällainen tahtoo valmiiseen pöytään asenne, joka koko taiteilijakuntaa tuntuu läpeensä vaivaavan. Tuntuu, että ne velvoitteet, jotka koskevat muita ihmisiä eivät voisi koskettaa taiteilijaa, koska he nyt kertakaikkiaan ovat vain niin luovia poikkeusyksilöitä. Kilin vitut! Mikäli näin olisi, niin tuollaisia selvityksiä ei edes tarvitsisi tehdä. Kukin pärjäisi omillaan, niin taiteellisesti kuin taloudellisestikin. Olotila keinot keksii - kuten tavataan joskus sanoa! Ei rakas lukija. En ole oikeistolainen poroporvari, koskaan ollutkaan, mutten ole myöskään vasemmistolainen taidedemokraatti. Olen sitä mieltä, että taiteen täytyy olla vapaata ja anarkistista, myös valtiosta ja kunnista. Tai antaa edes pieniä illuusioita kyseisestä mahdollisuudesta.

Niin voiko taiteilijaa pitää siis ammattina. Melkeinpä päädyn siihen tulokseen että ei voi. Taiteilija ei luo 8 tuntia päivässä, 40 tuntia viikossa ja pitää viikonloput vapaata perheen kanssa hengaillen, ehei. Luovat hetket tulevat ja menevät miten sattuvat kysymättä aikaa tai paikkaa. Taide ei oikeastaan kuulu rationaalisen yhteiskunnan piiriin, eikä puhtaasti edusta myöskään ns. hyödyntavoittelua, vaan motiivit itse kullakin tekijällä on missä nyt sattuvatkin olemaan.

Toisaalta sitä ei vastavuoroisesti myöskään komiteoilla kahlita eikä sen suuntaa siellä määritellä. Luojan kiitos siitäkin. Taide abstraktina asiana menee sinne minne taidetta sattuu huvittaa mennä, ja minne kukin taiteilija sitä kohdallaan kuljettaa. Taidetta voidaan määritellä myös yhteiskunnalliselta näkökulmilta, itsekin olen moiseen toimintaan nuorena sortunut, mutta silloin taide luonteelleen ominaiseen tapaan samantien katoaa ja jäljelle jää "propaganda". Tästä johtuen taideteoreetikot ja ns. taideviisaat eivät välttämättä edes taidetta tunnista, vaikka siihen päänsä löisivät. Vain taiteilija kykenee näkemään toisen vastaavan.

Taide heijastaa elämää ja  muistuttaa elämän paradoksaalisuudesta. Taiteessa avautuu se, ettei elämällä ole valmista mieltä sinänsä, vaan se on  eräänsortin jatkuvassa liikkeessä oleva ameeba.Hyvä kysymys sitten onkin, voiko jokin ammattikunta sitten "edustaa"  ja omia tällaisen ameeban nimiinsä, vaikka yrittäisikin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti